Punaviinikastike Riistalle

height=”1050″ width=”700″>

Huh mikä viikko takana! Itsensä kloonaukselle olisi ollut monesti tarvetta, ruuhkavuodet… Valitettavasti tämän viikon ensimmäinen postaus tulee julkaistua vasta nyt. Lupaan kuitenkin tänä viikonloppuna olla ahkera.

Viime viikonloppu tuli vietettyä mummilassa vuotuisissa puutalkoissa, joihin osallistui puolet suvusta. Talkoolaisillehan kannatta ehdottomasti tarjota herkullisa ruokaa, siten saa innokkaita osallistujia jatkossakin. Äitini pyysi minua valmistamaan paikalliselta metsästysseuralta saadun hirvenulkofileen. Hiukan suorastaan hirvitti arvokkaan lihan mahdollinen pilaaminen, mutta päätin kuitenkin yrittää.

Hirven ulkofileen valmistamisesta voit lukea lisää tämän viikonlopun aikana blogista, mutta nyt keskitytään punaviinikastikkeeseen. Katajanmarja sopii äärettömän hyvin maustamaan riistaa. Sukupäivällisille valmistamani punaviinikastike oli aika perinteinen, mutta maustoin kastikkeen tuoreiden yrttien lisäksi katajanmarjoilla.

Arvovaltainen raati äänesti punaviinikastikkeen erittäin onnistuneeksi! Lapset pyysivät kastiketta lisää ja söivät sitä sellaisenaan lautaselta. Kastiketta ei jäänyt jäljelle pisaraakaan. Parhain kohteliaisuus kokille ikinä! Punaviinikastikkeen lisäksi hirven ulkofileen kera tarjottiin hunajaisia uunijuureksia, ohje löytyy linkistä.

Loput herkullisen päivällisen resepteistä luvassa huomenna!

height=”1049″ width=”700″>

 

Punaviinikastike Riistalle

Ainekset

0
nokare voita
½ dl
palsternakkaa kuutioituna
½ dl
juuriselleriä kuutioituna
1 kpl
salottisipuli hienonnettuna
1 kpl
pieni porkkana kuutioituna
2 rkl
kiinteää hunajaa
5 dl
punaviiniä
0
kourallinen tuoretta timjamia
0
tuoretta rosmariinia 2 oksaa
½ rkl
katajanmarjoja
4 dl
kastikepohjaa (demi-glace)
0
suolaa ja mustapippuria
Muut ainesosat

Tee näin:

Kuumenna laakea kasari tai pannu ja sulata nokare voita. Kuullota hienonnettua salottisipulia muutama minuutti. Lisää kasariin kuutioitu selleri, palsternakka ja porkkana. Kuullota vielä muutaman minuutin ajan. Lisää pannuun hunaja. Sekoittele koko ajan ja anna hunajan karamellisoitua. Lisää punaviini ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää murskatut katajanmarjat, timjami ja rosmariini. Keitä keskilämmöllä kasaan noin 20 minuuttia. Lisää kasariin kastikepohja ja keitä kasaan vielä noin 20 minuuttia tai kun kastike on sopivan paksuista. Mausta kastike suolalla ja mustapippurilla. Siivilöi kastike kastikekulhoon.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *