Pienet luumujuustokakut

Tänä viikonloppuna kuuntelimme lasten kanssa ensimmäistä kertaa tänä vuonna joululauluja. Viikonlopun kauppareissulla tavattiin Joulupukki ja orkesteri oli soittamassa joululauluja. Jouluinen tunnelma tarttui ja ostoskärryihin päätyi piparkakkutaikinaa ja glögiä. Oli mukavaa kun kodin täytti paistuvien piparkakkujen tuoksu ja joululaulut raikasivat.

Piparkakkutaikina sopii erinomaisesti myös juustokakun pohjaksi. Päätin tehdä pieniä juustokakkuja muffinipellillä ja pienet alumiinivuoat olivat sopivan jämäköitä tähän tarkoitukseen.

Päädyin ostamaan kaupasta valmiiksi maustettua rahkaa ja olin positiivisesti yllättynyt luumu-kanelirahkan mausta. Luumu-kanelirahka antoi kivasti jouluista makua mini-juustokakkuihin piparkakkutaikinan lisäksi.

Rahkan voi taatusti maustaa myös itsekkin tai kokeilla jotain muuta valmiiksi maustettua rahkaa. Mahdollisten variaatioiden määrä taitaa tämän reseptin osalta olla rajaton.

Pienet luumu-juustokakut ovat juuri sopivan kokoisia suupaloja esim. pikkujoulujuhliin ja syöminen onnistuu käsin.

Pienet luumujuustokakut

Ainekset

250 g
piparkakkutaikinaa
200 g
luumu-kanelirahkaa
200 g
maustamatontatuorejuustoa
1 kpl
kananmuna
2 rkl
voita vuokien voiteluun
12 kpl
pieniä alumiinivuokia

Tee näin:

Kaulitse piparkakkutaikina noin ½ cm paksuiseksi levyksi. Leikkaa pyöreällä muotilla 12 ympyrää.

Voitele pienet alumiinivuoat voilla. Painele piparkakkutaikinasta leikatut ympyrät vuokiin.

Laita vuoat muffinipeltiin ja paista piparkakkupohjia 3 minuuttia 200 asteessa.

Vatkaa luumu-kanelirahka, maustamaton tuorejuusto ja kananmuna tasaiseksi massaksi. Jaa rahkaseos alumiinivuokiin.

Paista pieniä luumujuustokakkuja 15 minuuttia 200 asteisessa uunissa. Anna juustokakkujen jäähtyä hetki ennen tarjoilua.

Tarjoile pienet luumujuustokakut tuoreiden marjojen, hillon tai piparkakkujen kera.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *