Passionpannacotta marinoidulla mangolla

Kevätaurinko on paistanut ihanasti viimeaikoina ja ainakin minä olen tuntenut itseni paljon virkeämmäksi. Kevään alkaessa on kotiin tullut hankittua myös kevätkukkia, tulppaaneja ja esikoita. Tähän aikaan vuodesta alkaa ajatukset kääntyä ruoanlaitossa kohti pääsiäistä. Päätin kokeilla etukäteen pääsiäistä varten suunnittelemaani jälkiruokaa, passionpannacottaa mangon kera. Passionpannacotta oli hyvää, mutta siitä ei tullut niin voimakkaan keltaista kuin olin ajatellut. Seuraavalla kerralla voisi kokeilla lisätä vielä yhden passionhedelmän mehun pannacottaan.

Marinoituun mangoon sain idean muutama vuosi sitten pääsiäisen tienoilla nautittusta jälkiruoasta. Tällä kertaa en kuitankaan hienontanut minttua, vaan survoin mintun morttelissa sokerin kanssa. Lopputuloksena oli mahtavan väristä vihreää sokeria. Mango kannattaa ostaa hyvissä ajoin etukäteen, että se on käytettäessä varmasti kypsä. Raaka mango on suorastaan kamalan makuista. Mangon kypsymistä voi kokeilla vauhdittaa laittamalla mangon omenan kanssa samaan pussiin.

Olin jälkiruokaan erittäin tyytyväinen ja se maistui hyvin myös perheelle. Jähtäväksi jää teemmekö tätä uudestaan pääsiäisenä vai keksitäänkö jotain muuta.

Passionpannacotta marinoidulla mangolla

Ainekset

Passionpannacotta
4 dl
kuohukermaa
1 kpl
vaniljatanko
½ dl
sokeria
2 kpl
liivatelehtiä
4 kpl
passionhedelmää
Marinoitu Mango
1 kpl
kypsä mango
1 kpl
limen mehu
1 tl
limen raastettua kuorta (luomu)
2 rkl
sokeria
3/4 dl
mintun lehtiä
Muut ainesosat

Tee näin:

Laita liivatteet likoamaan pakkauksen ohjeen mukaan. Mittaa kattilaan kerma ja sokeri. Halkaise vaniljatako ja raaputa siemenet irti. Lisää siemenet ja tanko kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi kokoajan sekoittaen, anna kiehua muutama minuutti. Purista liivatelehtistä liika vesi pois. Lisää liivatteet kattilaan ja sekoita kunnes lehdet ovat liuenneet. Halkaise passionhedelmät ja siivilöi mehu talteen. Lisää passionmehu pannacotan joukkoon vähitellen samalla sekoittaen. Jaa pannacotta jälkiruokakulhoihin ja peitä kelmulla. Nosta jääkaappiin hyytymään, anna hyytyä vähintään 4 tuntia tai seuraavaan päivään.

Kuori ja kuutioi mango, laita kulhoon. Lisää joukkoon limen mehu ja limen raastettu kuori. Laita sokeri ja minttu mortteliin. Paukuta kunnes minttu on hävinnyt täysin sokerin joukkoon. Ripottele sokeri mangon joukkoon. Anna maustua jääkaapissa vähintään tunnin verran. Annostele marinoitu mango pannacotan pinnalle. Tarjoa heti.

Kommentit (1)
  1. sari kalliomäki
    8.3.2015, 20:40

    Voi mikä yhdistelmä, mango on muutenkin niin herkkua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *