Blogit
Keittiössä, kotona ja puutarhassa

Paahtopaisti ja kaprismajoneesi

Itsenäisyyspäivänä valmistin perinteistä paahtopaistia. Paahtopaisti onnistui erinomaisesti ja kypsyyskin osui nappiin. Perinteisen paahtopaistin kera oli tarjolla piparjuurikastikkeen sijaan kaprismajoneesia. Kaprismajoneesi osoittautui herkulliseksi ja se sopi erinomaisesti yhteen paahtopaistin kanssa. Olin hiukan epäileväinen kaprismajoneesin onnistumisesta ja olinkin valmistanut myös piparjuurikastiketta varuiksi jääkaappiin, jos kokeilu olisi mennyt ihan metsään. Piparjuurikastike unohtui jääkaappiin ja kaprismajoneesista ei jäänyt jäljelle pisaraakaan.

Paahtopaisti ja kaprismajoneesi

Ainekset

1 kg
naudan paahtopaisti
0
sormisuolaa
0
mustapippuria myllystä
1 rkl
öljyä paistamiseen
Kaprismajoneesi
2 dl
majoneesia (hellmans)
3 rkl
kapriksia
1 rkl
sitruuna mehua
Tarjoiluun
1-2 rkl
tuoretta piparjuurta raastettuna
2 rkl
kapriksia
Muut ainesosat

Tee näin:

Ota paahtopaisti huoneenlämpöön noin kaksi tuntia ennen valmistusta. Kuivaan paahtopaisti hyvin talouspaperilla ennen paistamista. Kuumenna pannu todella kuumaksi ja lisää öljy. Ruskista paahtopaistin pinta kauttaaltaan. Hiero suola ja mustapippuri hyvin paahtopaistin pintaan.

Nosta paisti uunivuoassa 125 asteiseen uuniin ja anna olla kunnes sisälämpötila on 54C. Kääri paahtopaisti tuplafolioon ja anna vetäytyä puolituntia. Leikkaa paisti ohuiksi siivuiksi ja asettele tarjoiluvadille.

Raasta tuore piparjuuri ja ripottele paahtopaistin pinnalle. Lisää tarjoiluvadille kaprikset.

Valmista kaprismajoneesi mittaamalla majoneesi, kaprikset ja sitruunamehu kulhoon. Soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi. Nosta kaprismajoneesi jääkaappiin maustumaan vähintään 15 minuutiksi. Tarjoile paahtopaistin kera.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *