Paahdetut ja marinoidut punajuuret vuo­hen­juus­tol­la

Viime talvena ennen joulua meidän koko perhe rakastui marinoituihin punajuuriin. Ohje päätyi silloin blogin joulukalenteriin. Ensin punajuuret keitettiin kokonaisina, jonka jälkeen ne kuorittiin sekä kuutioitiin. Tämän jälkeen punajuurikuutiot laitettiin marinoitumaan yön yli. En edes muista kuinka monta kertaa punajuuria tällä ohjeella valmistettiin, monta joka tapauksessa. Jouluna marinoidut punajuuret korvasivat kokonaan rosollin.

Paahtamalla maku paranee taitaa olla yksi kuolemattomista keittiöviisauksista. Toimi myös tässä tapauksessa. Lapset takuulla tykkäävät enemmän ensimmäisestä versiosta, mutta kyllä omaan makuuni paahdetut ja sitten marinoidut punajuuret vaan vievät voiton. Tätä annosta nauttiessa voi kyllä sanoa, että oli juhlat suussa makunystyröillä. Suosittelen siis lämpimästi kokeilemaan nyt kun punajuuret ovat parhaimmillaan.

Paahdetut ja marinoidut punajuuret vuohenjuustolla

Ainekset

4 kpl
punajuuri
0
karkeaa merisuolaa
200 g
pehmeää vuohenjuustoa
Marinadi
½ dl
oliiviöljyä
2 rkl
balsamiviinietikkaa
1 rkl
juoksevaa hunajaa
1 kpl
valkosipulinkynsi
3 0
tuoretta rosmariinia (oksaa)
0
suolaa
0
mustapippuria (myllystä)
Muut ainesosat

Tee näin:

Pese punajuuret hyvin ja pistele siltä täältä haarukalla. Levitä merisuolaa kerros uunivuoanpohjalle. Aseta punajuuret suolan päälle. Paahda uunissa 200 asteessa n. tunnin verran, tai kunnes punajuuret ovat kypsiä. Anna rauhassa jäähtyä. Kuori punajuuret, puolita ja leikkaa lohkoiksi.

Valmista marinadi. Sekoita oliiviöljy, balsamiviinietikka ja hunaja. Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi, lisää marinaadiin rosmariinin kanssa. Mausta suolalla ja pippurilla. Laita punajuuret kannelliseen astiaan ja kaada marinaadi päälle. Sekoita hyvin ja laita kansi päälle. Nosta jääkaappiin maustumaan vähintään puoleksi tunniksi tai vaikka seuraavaan päivään.

Nosta punajuuri lohkoja lautasille. Murustele vuohenjuustoa lautasille. Ripottele annosten pinnalle marinadia.

Kommentit (5)
  1. Vuohenjuusto ja punajuuri on yksi lempparikomboistani, olen myös tehnyt samantapaisia punajuuria joulupöytään jokunen vuosi sitten 🙂 toimii!

  2. Allekirjoitan niin kyllä tuon, että paahtamalla maku paranee! Punajuuret sopivat kyllä lähes minkä tahansa valkoisen (pehmeän) voimakkaan juuston kanssa, kaikki nämä fetat, vuohenjuustot ja halloumit ovat ihania sen kanssa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *