Paahdettu Sriracha-kukkakaali

Uunissa paahdettu sriracha-kukkakaali kuuluu niihin resepteihin, mistä ei voi kuin ajatella miten jokin näin yksinkertainen voi olla järkyttävän hyvää. Kukkakaalin lisäksi tähän reseptiin ei tule kuin sriracha -kastiketta, soijakastiketta ja öljyä.

Itse rakastan tulista ruokaa ja käytin kukkakaalin maustamiseen kaksi ruokalusikallista sriracha -kastiketta. Tällä annostuksella suussa hetken jopa polttaa. Halutessasi voit käyttää sriracha -kastiketta yhden ruokalusikallisen niin suu ei pääse palamaan.

Paahdetun sriracha-kukkakaalin voi nautti sellaisenaan dippikastikkeiden kera vaikka yhtenä osana muiden dipattavien kasvisten kera. Herkulliset dippikastikkeet löydät linkistä. Auradippikastike sopisi varmasti aivan täydellisesti sriracha-kukkakaalien kanssa tarjottavaksi.

Tällä kertaa käytin uunissa paahdetut sriracha-kukkakaalit salaattiin, josta luvassa resepti ensi viikolla blogiin.

Paahdettu Sriracha-kukkakaali

Ainekset

800 g
kukkakaali
1-2 rkl
Sriracha -kastiketta
1 rkl
soijakastiketta
1 rkl
rypsiöljyä
Muut ainesosat

Tee näin:

Poista kukkakaalista lehdet ja kanta. Leikkaa kukkakaalin kukinnot irti. Puolita isoimmat kukinnot niin, että kukkakaalin palaset ovat suurinpiirtein samankokoisia. Huuhtele kukkakaalit lävikössä ja valuta hyvin. Laita kukkakaalit kulhoon.

Sekoita kulhossa sriracha -kastike, soijakastike ja rypsiöljy hyvi keskenään. Kaada kastike kukkakaalien joukkoon ja sekoita todella hyvin niin, että kastike sekoittuu tasaisesti kukkakaaleihin. Levitä kukkakaalit leivinpaperilla peitetylle pellille.

Paahda sriracha-kukkakaaleja uunissa 225 asteessa 20-25 minuuttia tai kunnes kukkakaalit ovat saaneet hiukan väriä. Sammuta uuni ja avaa uunin luukku varovaisesti. Sriracha -kastike takaa tymäkät höyryt uunia avatessa.

Anna sriracha-kukkakaalien jäähtyä hetki ennen tarjoilua. Tarjoile sriracha-kukkakaalit sellaisenaan dippikastikkeiden kera tai lisää salaattiin. Herkullisten dippikastikkeiden ohjeet löydät linkistä.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *