Nyhtöpossulla täytetyt bao bunit

Olen aina halunnut tehdä bao buneja eli höyrytettyjä sämpylöitä, mutta tähän asti laiskuus on ollut esteenä. Ilahduin, kun kaupasta löytyi Vaasan uutuustuote valmiit bao bunit ja niitä oli heti päästävä testaamaan.

Perinteisesti bao bunit höyrytetään bambuisissa höyrytyskoreissa, joista olen jo pitkään haaveillut. Bao bunien höyrytys onnistui kuitenkin ihan hyvin höyrytyskattilassa, kun jokaisen bao bunin alla oli palanen leivinpaperia.

Nyhtöpossu on meillä koko perheen suosiossa, joten päätin täyttää bao bunit nyhtöpossulla. Tällä kertaa nyhtöpossu haudutettiin sitruunaisessa liemessä, johon tuli mm. Ponzu-sitrussoijakastike, sitruunan ja limen mehua. Nyhtöpossua tuli reseptillä reilusti ja siitä riittikin myös seuraavan päivän ruokaan.

Sitruunaisen nyhtöpossun lisäksi bao bunit täytimme varhaiskaalisalaatilla, limemajoneesilla ja hölskykurkuilla. Kaikki reseptit löytyvät postauksen lopusta. Tarjolla oli myös tuoreita yrttejä (korianteri, minttu ja thaibasilika) hienonnettuna. Miehen kanssa lisäsimme bao buneihin myös sriracha -kastiketta.

Ihastuimme koko perhe bao buneihin ja lapset vaativat, että niitä tehdään pian uudestaan kesäloman aikana. Seuraavan täytteen resepti onkin jo mietinnässä. Onko toivomuksia minkälaisen täytteen reseptin haluaisit blogiin?

Suosittelemme koko perhe kokeilemaan valmiita bao buneja ja vielä joskus kokeilen bao bunien valmistusta alusta asti itse.

Nyhtöpossulla täytetyt bao bunit

Ainekset (12 annosta)

12 kpl
bao buneja (3 pkt Vaasan valmiita bao buneja)
1 dl
tuoretta korianteria hienonnettuna
1 dl
tuoretta thaibasilikaa hienonnettuna
1 dl
tuoretta minttua hienonnettuna
3 rkl
sriracha kastiketta
30 min
{
AKTIIVINEN 30 min
PASSIIVINEN 0 min

Tee näin:

Valmista sitruunainen nyhtöpossu, limemajoneesi, varhaiskaalisalaatti ja hölskykurkut alla olevien reseptin mukaan.

Nyhtöpossun voit hyvin valmistaa myös edellisenä päivänä. Ohjeen viimeinen vaihe kannattaa jättää tarjoilupäivään. Nyhtöpossua tulee reseptillä reilu annos ja puolet riittää bao bunien täytteeksi.

Höyrytä bao bunit pakkauksen oheen mukaisesti. Höyrytin bao bunit höyrykattilassa ja jokaisen bao bunin alla oli pieni pala leivinpaperia.

Täytä bao bunit limemajoneesilla, varhaiskaalisalaatilla, nyhtöpossulla, srirachalla, hölskykurkuilla ja tuoreilla hienonnetuilla yrteillä.

Sitruunainen nyhtöpossu

Ainekset (8 annosta)

2 kg
porsaan kasleria
Haudutusliemi
1 dl
Ponzu-sitrussoijakastiketta
1 kpl
sitruunanmehu
2 kpl
limenmehu
½ dl
riisiviinietikkaa
½ dl
paahdettua seesamöljyä
½ dl
Gochujang chilitahnaa
6 kpl
valkosipulinkynsiä hienonnettuna
4 rkl
tuoretta inkivääriä raastettuna
½ dl
muscovadosokeria
4 h 45 min
{
AKTIIVINEN 45 min
PASSIIVINEN 4 h 00 min

Tee näin:

Ruskista porsaan kaslerin pinta paistinpannulla. Nosta kasler pataan.

Lisää haudutusliemen ainekset pannulle ja kuumenna kiehuvaksi.

Kaada liemi pataan kaslerin päälle.

Nosta padan kansi päälle ja siirrä pata uuniin.

Hauduta kasleria uunissa 135 asteessa vähintään 4 tuntia, mieluiten 6 tuntia.

Nosta kasler padasta ja riivi kypsä liha suikaleiksi haarukalla.

Laita riivitty kasler isoon uunivuokaan ja kaada haudutusliemi vuokaan.

Laita uunivuoka uuniin 225 asteeseen noin 30 minuutiksi tai kunnes liemi on haihtunut.

Anna sitruunaisen nyhtöpossun jäähtyä hetki ennen tarjoilua.

Limemajoneesi

Ainekset (8 annosta)

2 dl
majoneesia (hellmans)
1 kpl
limenmehu
1 kpl
valkosipulinkynsi hienonnettuna
2 rkl
Ponzu-sitrussoijakastike (kikkoman)

Tee näin:

Sekoita kaikki limemajoneesin ainekset hyvin keskenään.

Anna majoneesin maustua jääkaapissa vähintään 15 min ennen tarjoilua.

Varhaiskaalisalaatti seesaminsiemenillä

Ainekset (8 annosta)

1 kpl
varhaiskaali (n.450g)
2 kpl
kesäsipulia hienonnettuna varsineen (tai 4kpl kevätsipulia)
½ dl
seesaminsiemeniä
½ dl
mustia seesaminsiemeniä
4 rkl
riisiviinietikkaa
2 rkl
sokeria
1 tl
suolaa
1 kpl
limenmehu
1 rkl
paahdettua seesamöljyä
30 min
{
AKTIIVINEN 30 min
PASSIIVINEN 0 min

Tee näin:

Poista varhaiskaalista mahdolliset huonot uloimmat lehdet.

Leikkaa varhaiskaali puoliksi ja poista kanta.

Leikkaa varhaiskaali ja sipulit mahdollisimman ohuiksi suikaleiksi.

Siirrä suikaleet salaattikulhoon.

Sekoita riisiviinietikka, sokeri, suola, limenmehu ja paahdettu seesamöljy hyvin keskenään.

Sekoita kastike varhaiskaalisalaatin joukkoon

Paahda seesaminsiemenet kuivalla pannulla. Anna jäähtyä hetki ja lisää varhaiskaalisalaatin joukkoon.

Hölskykurkut

Ainekset (5 annosta)

1 kpl
iso kurkku
2 rkl
väkiviinaetikkaa
1 rkl
sokeria
1 tl
suolaa
35 min
{
AKTIIVINEN 20 min
PASSIIVINEN 15 min

Tee näin:

Viipaloi kurkku ohuiksi viipaleiksi.

Laita viipaleet kannelliseen purkkiin

Lisää purkkiin loput ainekset ja sulje kansi tiiviisti.

Hölskytä kurkkupurkkia kunnolla.

Anna hölskykurkkujen maustua jääkaapissa vähintään 15min ennen tarjoilua.

ruoka aasialainen-ruoka liharuoat kaali
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *