Mansikka-Minttujuustokakku

Kesäkuuta on jo kulunut muutama päivä vakkei sitä säiden perusteella aina meinaa uskoa. Tänään juhlimme tyttärien syntymäpäiviä lähisuvun kesken ja onneksi suojaisen pihan ansiosta juhlia voitiin viettää myös terassin puolella.

Mansikka ja minttu yhdistelmästä itselleni tulee heti kesä mieleen. Tätä kesäistä makuparia tuli tänään käytettyä neitien synttärikakussa. Minttu makua kakkuun toi juustokakun pohjaan käytetyt mintun makuiset oreo -keksit. Käytin myös tuoretta minttua kakun koristeluun.

Mansikkaisen täytteen joukkoon rouhin veitsellä Fazerin mansikka ja maitosuklaa karkkeja. Kyseessä siis maitosuklaalla kuorrutettuja pakastekuivattuja mansikkoita.

Mansikka-Minttujuustokakun koristelin yksinkertaisesti tuoreilla mansikkaviipaleilla ja muutamilla mintunlehdillä.

Tyttärien synttäreillä herkuteltiin myös mansikka-raparperi banoffeella ja pyöreällä voileipäkakulla.

 

Mansikka-Minttujuustokakku

Ainekset

200 g
mintun makuisia oreo -keksejä
50 g
voita
500 g
mascarponejuustoa
3,3 dl
kuohukermaa
2 tl
vaniljasokeria
3/4 dl
sokeria
500 g
pakaste mansikoita
6 kpl
liivatelehteä
2 rkl
sitruunan mehua
180 g
Fazer mansikka ja maitosuklaa (kaksi pussia)
Koristeluun
½ l
tuoreita mansikoita
0
tuoretta minttua
Muut ainesosat

Tee näin:

Valmista ensin pohja. Pilko oreo -keksit monitoimikoneen tai blenderin kulhoon ja aja ne tasaiseksi. Sulata voi ja sekoita hyvin keksimurujen joukkoon.

Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle (halkaisijaltaan 24 cm). Painele keksipohja irtopohjavuokaan tasaisesti. Nosta jääkaappiin jähmettymään täytteen valmistuksen ajaksi.

Sulata mansikat ja soseuta tasaiseksi soseeksi. Vaahdota kuohukerma, sokeri ja vaniljasokeri. Vatkaa mascarponejuusto kermavaahdon joukkoon. Sekoita täytteeseen mansikasose.

Pilko manssika ja maitosuklaa karkit veitsellä karkeaksi rouheeksi. Sekoita täytteeseen.

Liota liivatelehdet vedessä pakkauksen ohjeen mukaan. Kuumenna kattilassa sitruunan mehu ja sulata liivatelehdet joukkoon.

Kaada liivateneste ohuena nauhana täytteeseen samalla sekoittaen.

Laita irtopohjavuokaan reunakalvo ja kaada täyte vuokaan. Anna jähmettyä jääkaapissa yön yli.

Siirrä kakku irtopohjavuoasta tarjoiluvadille.

Koristele mansikka-minttujuustokakku mansikkaviipaleilla ja tuoreella mintulla.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *