Blogit
Keittiössä, kotona ja puutarhassa

Lastenkutsut

Kaupallinen kampanja / Yhteistyössä Duni

Kevät ja alkukesä on meidän perheessämme yhtä juhlaa. Perheen naisväen syntymäpäiviä juhlitaan nimittäin huhti-, touko- ja kesäkuussa. Ilahduin kovasti, kun pääsin kokeilemaan Dunin tuotteita lastenkutsujen kattauksessa. Käytännönsyistä käytämme aina lastenkutsuilla kertakäyttöastioita. Jo juhlien järjestämisessä on niin paljon tekemistä, että jälkien siivouksessa haluaa päästä mahdollisemman helpolla ja kertakäyttöastioiden avulla tämä yhtälö onnistuu. Onneksi nykyään on tarjolla todella kauniita ja kivoja kertakäyttöastioita. Kutsujen päivänsankarin mielestä kaiken pitäisi olla pinkkiä, joten tästä syystä valitsin kauttaukseen Dunin Vallilan Sydänkäpy sarjan tuotteita. 



Pinkkiä kattausta raikastamaan valitsin Dunin pääsiäissarjasta vihreitä laseja, lautasia ja ruokailuvälineitä. Vihreät lautaset ovat muovisia ja todella tukevia, toimivat erinomaisesti tarjoiluastioina herkuille. Pidin itse kovasti kattauksen lopputuloksesta ja myös päivänsankari oli itse erittäin ihastunut siihen.

Itse ihastuin Dunin tuotteista erityisesti pöytäliinarullaan, josta voi saada 12 tablettia, neljä poikkiliinaa tai kaksi kaitaliinaa. Pikkulapsiperheessä pöytäliinojen käyttö on miltei mahdotonta, jos ei halua jokaisen ruokailun jälkeen pestä käytössä ollutta liinaa. Rullasta on kätevä repäistä kaitaliina arkenakin piristämään pöytää ja ainakin meillä liina säilyi hyvänä viikon verran.  Liinat on valmistettu Dunicel®-materiaalista, joka muistuttaa hiukan kangasta ja laskeutuu kauniisti. Dunin sivuilta löytyy paljon kivoja ideoita kattaukseen ja huikea määrä ohjevideoita lautasliinojen taitteluun.

Kutsuille leivoin lasten kestosuosikkeja eli sitruunamuffineita, joiden kirpeyttä tasoitin lisäämällä taikinaan turkkilaista jogurttia. Prinsessasynttäreiden muffinit viimeisteltiin lemoncurdillä maustetulla kuorrutteella. Muffineiden koristelu on myös kiva ohjelmanumero lastenkutsuille. Silloin kannattaa varata erivärisiä kuorrutteita, strösseleitä ja nonparelleja koristelua varten. Mukavia kevään juhlia kaikille!

Sitruunamuffinit

Ainekset

3 kpl
munaa
12 kpl
tulppaani -muffinivuoka
2 dl
sokeria
4 dl
vehnäjauhoja
1 tl
leivinjauhetta
1 tl
ruokasoodaa
2 tl
vaniljasokeria
1 kpl
sitruunan kuori raastettuna (luomu)
1 kpl
sitruunan mehu (luomu)
75 g
voita
1 dl
turkkilaista jogurttia
Kuorrutus
2 dl
vispikermaa
200 g
maustamatonta tuorejuustoa
2 rkl
tomusokeria
1 dl
sitruunatahnaa (lemon curd)
Muut ainesosat

Tee näin:

Sulata voi, nosta sivuun jäähtymään. Vatkaa munat ja sokeri kulhossa vaahdoksi. Sekoita jauhot, leivinjauhe, ruokasooda ja vaniljasokeri hyvin keskenään. Sekoita sitruunan mehu ja raastettu kuori joguttiin. Lisää jauhoseosta vuorotellen jogurtin kanssa muna-sokerivaahton varovaisesti sekoittaen. Lisää lopuksi jäähtynyt sulatettu voi, sekoita varovaisesti. Laita tulppaani -muffinivuoat muffini peltiin. Jaa taikina tasaisesti 12 vuokaan. Paista sitruunamuffineita 200 asteessa 12-15 minuuttia. Ota muffinit pois muffinipellistä ja anna muffineiden jäähtyä.

Valmista kuorrutus vatkaamalla vispikerma vaahdoksi. Lisää tuorejuusto nokareina kermavaahdon joukkoon samalla vatkaten. Lisää sokeri ja lemon curd, sekoita lastalla. Siirrä kuorrutus pursotuspussiin ja pursota kuorrutus muffinien päälle haluamallasi tavalla.

 

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *