Blogit
Keittiössä, kotona ja puutarhassa

Kokeileva keittiö: Ananas-kookostäytekakku

Kokeilevasta keittiöstä tälläisiä kuulumisia tällä kertaa. Yleensä, kun tulee vieraita tehdään kuulemma niitä hyväksi todettuja ruokia tai leivonnaisia, jotka varmasti onnistuvat. Itse en tähän pysty vaikka yrittäisin. Meillä harvoin tehdään samoja ruokia tai leivonnaisia, vaan haluan aina kokeilla jotain uutta ja mielenkiintoista. Välillä siis mennään hiukan metsään ja vieraat ovat jo oven takana, mutta koskaan ei ole kukaan nälkäiseksi jäänyt. 

Perheemme suosikki makuihin kuuluvat kookos ja ananas, siitä se ajatus sitten lähti tähän synttärikakkuun. Tällä kertaa kokeiluun päätyi kookoskerman vaahdottaminen ja käyttäminen kuorrutteena. Kuorrutuksesta tuli hyvän makuista, mutta hiukan valuvaa. Ei siis ihan nappisuoritus, kuten ei kuvakaan.

Kokeiluun päätyi myös valmiiksi karamellisoitu makautettua maitotiivistettä, joka oli erityisesti lasten mieleen. Todella makeaa karamellia, mutta kookos ja ananas sopivasti tasapainottivat makeutta raikkaudellaan. Ei siis ihan nappisuoritus, mutta maussa ei onneksi ollut mitään valittamista ja sehän se tärkein asia on.

Kokeilut kookoskermalla täydellisen kuorrutuksen aikaansaamiseksi jatkuvat…

Ananas-kookostäytekakku

Ainekset

Pohja
6 kpl
kananmunaa
0
vehnäjauhoja
2 rkl
kookoshiutaleita
1½ tl
leivinjauhetta
0
sokeria
Kostuttamiseen
0
ananastäysmehua
Täyte
1 kpl
tuore ananas
1 kpl
karamellisoitua makeutettua maitotiivistettä (valmiiksi karamellisoitua maitotiivistettä 397g/307ml)
Kuorrutus
1 kpl
kookoskermaa (165ml, kylmää muuten ei vaahtoudu)
3 dl
turkkilaistajogurttia
3 rkl
tomusokeria
0
kookoshiutaleita
Muut ainesosat

Tee näin:

Ota esiin kolme yhtä suurta lasia. Riko munat yhteen lasiin. Mittaa toiseen lasiin yhtä paljon sokeria kuin munia on. Mittaa vielä kolmanteen lasiin yhtäpaljon vehnäjauhoja. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita vehnäjauhojen joukkoon kookoshiutaleet ja leivinjauhe. Siivilöi sokeri-munavaahtoon ja sekoita varoen. Voitele kakkuvuoka ja jauhota korppujauhoilla tai kookoshiutaleilla.

Kaada takina kakkuvuokaan (24-26cm) ja paista 175 asteessa kunnes kakku on kypsää noin 35-40 minuuttia. Kumoa pohja vuoasta ja anna jäähtyä kunnolla.

Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Kuori ananas ja poista keskeltä kova puumainen osa. Leikkaa ananas kuutioiksi. Avaa karamellisoitu maitotiiviste purkki. Kostuta pohjaa hiukan ananasmehulla. Älä kostuta liikaa, sillä ananas on aika vetistä. Levitä kerros karamellisoitua maitotiivistettä kakkupohjan päälle. Lisää kuutioitu ananas. Nosta seuraava kerros kakkupohjaa päälle ja täytä samoin. Nosta kansi päälle ja kostuta hiukan. Nosta jääkaappiin tekeytymään vähintään tunniksi.

Ota kookoskema jääkaapista ja vatkaa vaahdoksi. Vatkaa joukkoon turkkilainen jogurtti ja mausta tomusokerilla. Kuorruta kakku ja koristele pinta kookoshiutaleilla. Kuorrute on aika valuvaa, jos haluat kiinteämmän kuorrutteen vaihda jogurtti esimekiksi tuorejuustoon.

 

Kommentit (4)

  1. sari kalliomäki

    Tätä olisi ehdottomasti pitänyt päästä maistamaan, kokeilevan keittiön tuotteet ovat yleensä hyvin kehityskelpoisia, jos ei ihan kerralla mene nappiin, tämä näyttää hyvältä. Lukeudun myös niihin hulluihin, jotka tekevät aina vieraille jotain uuttaa, eikä sitä turvallista vanhaa :). Ovat jo tainneet tottua.

  2. annamaria

    Samastun aivan täysin, teen vain harvoja lemppareiksi todettuja juttuja useamman kerran. Mutta tämä kakkuhan kuulostaa aivan ihanalta, tosi houkuttelevia makuja ainakin olet yhdistellyt.

  3. Minna_A

    Annamaria kiva kuulla, että on muitakin yhtä ”hulluja” 😉

  4. Minna_A

    Sari todella lohduttavaa, että meitä on näinkin monta :). Eiköhän sitä kaikkeen totu pidemmän päälle :)-

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *