Herkullinen sunnuntaipäivällinen yhdessä vuoassa

height=”1200″ width=”800″>

Rakastan ruokia, jotka valmistuvat yhdessä vuoassa. Näin kaikki maut pysyvät tallessa ja kokkikin pääsee hiukan helpommalla niin ruoanlaitossa kuin tiskaamisessakin. Kokonaisena valmistettu broileri on meillä koko perheen herkkua ja harvoin jää mitään jäljelle seuraavaksi päiväksi.

Usein käytän broilerin maustamiseen sitruunaa ja timjamia. Tällä kertaa päätin kokeilla appelsiiniä ja persilijaa, joka toimi erinomaisesti. Yleensä mausten broilerin vain maustevoilla, mutta nyt halusin kokeilla broilerin valelua paistamisen aikana.

Vaahterasiirapista, appelsiinimehusta, kanaliemestä ja dijonsinapista tuli herkullinen liemi, joka antoi kivaa maukua niin broileriin kuin juureksiinkin. Tällä kertaa vuoan pohjalla valmistui juuresten ja broilerin lisäksi myös kastike,  jota kaikki halusivat lisää annoksiinsa.

Vaahterasiirapilla valeltu uunibroileri ja uunijuurekset

Ainekset

1 kpl
kokonainen broileri (n. 1.2kg)
Maustevoi
50 g
voita
1 kpl
appelsiinin raastettu kuori (luomu)
0
tuoretta silolehtipersilijaa (1 ruukullinen)
2 kpl
valkosipulinkynttä
0
suolaa
0
mustapippuria myllystä
Broilerin sisälle
1 kpl
appelsiini (luomu)
0
silolehtipersilijan varret (maustevoista ylijääneet)
Valeluliemi
1 kpl
appelsiinin mehu
1/2 dl
vaahterasiirappia
1 dl
kanalientä
2 rkl
dijoninsinappia
Uunijuurekset
1 kpl
bataatti (n.700g)
5 kpl
rosamundaa
5 kpl
porkkanoita
3 kpl
punasipulia
2 tl
kuivattua timjamia
0
suolaa
0
mustapippuria myllystä
3 rkl
rypsiöljyä
Muut ainesosat

Tee näin:

Kuutioi huoneenlämpöinen voi ja laita kulhoon. Hienonna valkosipuli ja persilijan lehdet. Säästä persilijan varret. Lisää kulhoon raastettu appelsiininkuori, hienonnetut persilijan lehdet ja valkosipulit. Lisää suola ja mustapippuria myllystä. Sekoita maustevoi tasaiseksi. Hiero maustevoi varovaisesti broilerin nahan alle ja myös broilerin pintaan. Lohko appelsiini ja laita persilijan varsien kanssa sisälle broilerin rintaonteloon. Sido koivet yhteen.

Kuori bataatti, porkkanat ja punasipulit ja leikkaa lohkoiksi. Pese rosamudat hyvin ja leikkaa lohkoiksi. Laita kaikki juurekset ja sipulit uunivuokaan. Mausta timjamilla, suolalla ja mustapippurilla. Ripottele öljy juuresten päälle. Nosta broileri juuresten päälle.

Sekoita kaikki valeluliemen ainekset keskenään. Valele broileria ja juureksia 1/3 liemestä. Nosta uunivuoka uuniin 175 asteeseen. Valele broileria liemellä muutaman kerran paistamisen aikana. Nosta broileri pois uunista kun sen sisäslämpötila on 70 astetta.

Nosta uunin lämpötila 225 asteeseen ja paahda vielä juureksia uunissa kunnes ne saavat väriä ja ovat kypsiä.

Kommentit (4)
  1. Oi, ihana idea sivellä kana vaahterasiirapilla!

  2. sari kalliomäki
    22.11.2014, 06:50

    Vaahterasiirappi on ihanaa, tuikin sitä vähän joka paikkaan ja nyt juuri porsaankyljyksiin 🙂 pitääkin kokeilla tuota kanaista versiota.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *