Energiaa aamuihin: Vihersmoothie

Loman jälkeen arkeen on aina hitusen vaikea sopeutua. Itselläni erityisesti aikaisiin herätyksiin. Vetämättömään oloon aamuisin oli keksittävä ratkaisu. Päädyin aloittamaan aamuni vihersmoothiella.

Puutarhan lavatarhan runsas lehtikaalisato on toiminut aamuisten vihersmoothieiden pohjana ja runsasta minttusato on maustanut vihersmoothiet. Vaihtelun vuoksi olen välillä maustanut smoothiet sitruunamelissalla.

Välillä olen myös jättänyt avocadon pois ja lisännyt omenan tai yön yli liotettuja manteleita vihersmoothieen. Varsiselleriä on myös tullut välillä lisättyä vihersmoothieen.

Olen toisinaan lisännyt vihersmoothiehin myös vehnäorasjauhetta ja spirulinaa pakkausten annostusohjeiden mukaan. Nokkosensiemenet ovat myös terveellinen lisä aamun aloitus smoothieen.

Vaihtelua vihersmoothien makuun saat myös käyttämällä sitruunan sijaan limeä tai vaihtamalla omenamehu granaattiomenamehuun. Mehun voi myös jättää pois ja käyttää pelkästään vettä.

Itse olen erittäin aamu-uninen, joten surautan vihersmoothien valmiiksi jo illalla jääkaappiin niin aamulla pääsee vähemmällä.

Vihersmoothie – energiaa antava aamupala

Ainekset

2 kpl
lehtikaalin lehtiä
½ kpl
kurkku
1 kpl
avokado
2 dl
babypinaattia
½ dl
tuoretta minttua
1 kpl
sitruunan mehu
0
tuoretta inkivääriä 1cm pala
2 dl
tuorepuristettua omenamehua
2 dl
vettä
0
jäitä
Muut ainesosat

Tee näin:

Poista lehtikaalin lehdistä lehtiruoti ja laita lehdet blenderiin.

Poista avocadosta kivi ja kuori. Kuutioi avokado ja laita blenderiin.

Kuutioi kurkku ja laita blenderiin.

Lisää blenderiin babypinaatti, tuore minttu ja kuorittu inkivääri.

Lisää blenderiin sitruunanmehu, omenamehu ja vesi.

Anna blenderin käydä täydellä teholla kunnes smoothie on hienoa. Lisää tarvittaessa vettä.

Tarjoile jäiden kera.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *