Mansikkamehu mansikan kannoista – Juhannuskalenteri luukku 15

mansikkamehumansikankannoista

Tämän päivän luukun takaa paljastuu tämä mansikkamehu mansikan kannoista. Muutamana edeltävänä vuonna on näkynyt paljon vastaavia mehureseptejä mansikan kannoista (erityisesti tämä jäi mieleemme <3) ja vihdoin tänä vuonna pääsimme itsekin testaamaan. Valmistus on helppoa, eli käytännössä nakkaat mansikan perkaamisesta jääneet mansikan kannat (missä on vielä vähän mansikan hedelmälihaa) kattilaan veden ja sokerin kanssa ja keität niitä hetken kasaan. Maku on aivan ihanan mansikkainen ja samalla vähennät turhaa hävikkiä!

Mansikkamehuun voit tuoda lisää potkua lisäämällä siihen sitruunan tai limen mehua tai vaikkapa minttua! Tämä toimii myös ihanasti drinkkien pohjana. Sokerin määränkin voit halutessasi itse päättää, joten saat juuri sellaista mehua kuin itse tykkäät juoda. Kokeile myös tätä ihanaa raparperi-lemonadea.

mansikkamehu

Miltäs kuulostaa mansikkamehu mansikan kannoista? Omaan makuumme tämä oli ihanaa ja varmasti tulemme tekemään tätä tänä kesänä (ja tulevina kesinä) uudelleen. Reseptin kanssa ei tarvitse olla niin tarkkana, vaan voit tehdä mehua ihan oman maun mukaan ja siitä määrästä kantoja mitä sinulta löytyy. Joissakin resepteissä mehua ei myöskään keitetä, vaan mansikan kannat mitataan astiaan ja vesi kiehautetaan niiden päälle, ja seoksen annetaan muhia yön yli. Me oikaisimme vähän ja keitimme mehun nopeasti!

Seuraa meitä instagramissa @drjinna

Mansikkamehu mansikan kannoista

Ainekset

2 dl
mansikan kantoja
2 rkl
sokeria
6 dl
vettä
1 rkl
sitruunamehua (tai ½tl sitruunahappoa)
15 min
{
AKTIIVINEN 15 min
PASSIIVINEN 0 min

Tee näin:

  1. Mittaa kattilaan mansikan kannat missä on vielä vähän hedelmälihaa jäljellä (voit laittaa myös pehmenneitä mansikoita joukkoon), sokeri sekä vesi. Halutessasi voit lisätä joukkoon myös sitruunamehua tai sitruunahappoa tuomaan pientä kirpeyttä.
  2. Anna seoksen kiehua 10-15 minuuttia ja siivilöi sitten puhtaaseen astiaan/pulloon.
  3. Tarjoile viileänä jäiden kera. Mehu säilyy jääkaapissa noin viikon.

Tästä reseptistä tulee noin puoli litraa valmista mehua. Jos haluat isomman satsin, käytä noin mansikan kannat 5l mansikkalaatikosta, lisää 1½ dl sokeria sekä kaksi litraa vettä. Voit tuoda kirpeyttä lisäämällä 1-2 tl sitruunahappoa tai ½ dl sitruunamehua. Voit valmistaa mehun myös hauduttamalla, eli mittaa mansikan kannat, sokeri ja sitruuna astiaan ja kaada kiehuva vesi päälle. Anna hautua seuraavaan päivään huoneenlämmössä.

ruoka juomat juhlat
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *