Hyvää joulua 2022!
Jouluaatto on täällä. Meillä perinteisesti aattoaamu alkaa aina riisipuuron keitolla. Sinne sekaan manteli ja joku onnekas sen tälläkin kerralla lautaselleen saa. Siinä ohessa voi kuunnella Joulupukin kuumaa linjaa ja tunnelmoida aaton rauhaa. Tottakai myös joulurauhan julistustuksen katsominen kuuluu perinteisiimme.
Tänään leivotaan myös pullaa, minkä leipominen ei meillä yleensä jouluun kuulu. Tänä vuonna vain sattui pullahammasta kolottamaan, ja taikina täytyy laittaa kohoamaan pian. Voittaako mikään uunituoreita korvapuusteja?
Haluamme kiittää teitä jälleen joulukalenterin seuraamisesta. Tänä vuonna uusia silmäpareja on ilmestynyt erityisen paljon. Ihana nähdä ja kuulla että teitä kiinnostaa jouluiset reseptit ja leipomamme herkut. Tekee tästä työstä merkittävää. Joulukalenteri palaa ensi vuonnakin ja ensi vuonna palaa myös Juhannuskalenteri. Eli reseptejä luvassa yllin kyllin. Nyt lähdemme nauttimaan joulusta perheen kesken, mutta palaamme reseptien kera vielä ennen vuoden vaihdetta. Oikein ihanaa ja rentouttavaa joulua teistä jokaiselle!
”Joulu tuo tullessaan ison ilon, ja ehkäpä myös muutaman lisäkilon. Mutta ei huolta nyt asiasta tästä, vaan nautitaan hyvästä elämästä!” – tuntematon
Suuret kiitokset teille joulukalenterista ja ihanaa joulunaikaa!
Kiitos kovasti ja samoin sinne! <3