VUODEN SISUSTUSHANKINNAT TOP 3

En tiedä tuleeko tällaiset blogeissa parhaillaan jylläävät 2016-aiheiset listaukset jo teiltä korvista ulos, mutta minusta näitä on mukava lukea – ja tehdä myös. Summataan siis kulunutta vuotta vielä yhden postauksen verran.
Tänä vuonna tuli tehtyä useita kotiin liittyviä hankintoja: suurin osa näistä oli tietysti pintamateriaaleja, mutta tokihan loppuvuonna muuton jälkeen tuli tehtyä myös sisustushankintoja. Osa näistä oli vanhoja, kierrätettyjä kalusteita, kuten esimerkiksi ruokailutilan pöytä ja valaisin, olohuoneen matto ja keittiön penkki ja wieniläistuolit. Mutta tulipa uusiakin huonekaluja hankittua. Tässä hankintojeni top kolmonen eli ne onnistuneimmat uudet ostokset tänä vuonna:

Ykköspaikka menee kiistatta meidän sohvalle, joka on Sören Lundin malli SL580. Sohva on ihanan yksinkertainen ja tanskalaisen ajaton, se tasapainottaa kivasti vanhan talon koristeellisuutta ja vanhoja huonekaluja. Tätä sohvaa ei ajan trendit hetkauta, uskon mallin olevan yhtä ajankohtainen nyt kuin parinkymmenen vuoden päästä. Ulkonäön lisäksi istuinmukavuus on tässä huipussaan, sohva on todella mukava istua. Sen syliin ikään kuin uppoaa, mutta istuintuntuma pysyy kuitenkin tarpeeksi napakkana. Loisto-ostos, josta on varmasti iloa pitkään!

Kakkospaikka menee keittiöön. Sinne hankimme uutena ruokapöydän ja valaisimen, ja vaikka pöytäkin on suosikkejani, on Flosin Splugen Bräu -valaisin silti tilan ehdoton lemppari. 60-lukulainen valaisin ei ehkä ole se ilmiselvin valinta muutoin aika klassiseen keittiöön, mutta juuri siksi siitä tykkäänkin. Muodot pelaavat kivasti yksiin lieden, hanan, vetimien ja seinävalaisimien kanssa, ja myös kromin sävy toimii näissä yhdistävänä tekijänä. Valaisin tuo tilaan sopivasti kontrastia ja yllättävyyttä ja on klassikko, joka ei ole ehkä ihan niin nähty.
Kolmospaikasta käytiin tiukka taistelu Menun tuolin ja By Lassenin yöpöytien välillä. Lopulta pidemmän korren veti ensimmäinen vaihtoehto.  Menun tuoli on mukavan monipuolinen ja helppo sijoiteltava, se löytää paikkansa huoneesta kuin huoneesta. Saattaa olla, että joskus hankimme olohuoneeseen tämän pariksi vähän isomman nojatuolin, mutta nyt aluksi tällainen vähän kevyempi ratkaisu oli eniten mieleen. Wieniläistuolista inspiroitunut siro muotoilu ja tietysti konjakinvärinen nahka ihastuttavat erityisesti; klassisia elementtejä vähän uudella tavalla ajateltuna. 

Yritän tällaisissa isommissa hankinnoissa panostaa ennen kaikkea laatuun ja pitkäikäisyyteen; esimerkiksi nämä kaikki kolme palvelevat luultavasti kymmeniä vuosia ja mukautuvat tarpeen tullen kaikenlaisiin tiloihin. Pitkällä tähtäimellä tämä säästää kukkaroa ja on myös ekologisempaakin – kertakäyttökulttuurista olisi syytä päästä jo hiljalleen eroon. Meidän kodin sisustusprojekti on kuitenkin vasta alussa ja uudelle vuodelle onkin tiedossa muutamia isompia kalustehankintoja, joista tulen kirjoittelemaan aikanaan enemmän. Myös muutamalle vanhalle kalusteelle ja onnekkaalle sattumalle voisi olla sijaa vielä meidän kodissa, katsotaan mitä vuosi tuo tullessaan…

Mitkä ovat teidän onnistuneimmat sisustushankinnat kuluneelta vuodelta?

My top 3 furniture purchases of this year: A sofa from Sören Lund (definitely a timeless classic!), Splugen Bräu lamp from Flos and Afteroom Lounge chair from Menu.  

Kommentit (12)
  1. Meillä on takana sellainen vuosi, että onnistunein sisustushankinta on olla hankkimatta mitään 🙂 Joulun alla kovasti houkutteli kaikenlaiset tuikkukipot jne.mutta päätin pitää pään kylmänä. Viime vuoden toisiksi paras sisustushankinta oli olemassa olevilla kalusteilla järjestyksen vaihto olohuoneessa 😉
    Oikeasti haaveilen uudesta sohvasta, mutta eipä silläkään mikään kiire ole. Muutaman vanhan kalusteen voisin myös ottaa, mutta käytetyissä ei auta hoppuilla, tulee vastaan, kun tulee.

    1. No mutta tämähän kertoo vain onnistuneista hankinnoista! 🙂 Kyllä minäkin tähtään siihen, että peruskalusteet palvelisivat pitkään ja isompia hankintoja ei tarvitsisi enää myöhemmin juurikaan tehdä. Toki innokkaana sisustajana en varmaankaan pysty koskaan täysin välttymään pienempien sisustuselementtien hankinnasta, mutta nämä ovat ehkä vähän eri asia. Kun pohja on kunnossa, saa pientä muutosta halutessaan juuri pienellä järjestyksen vaihdolla tai vaikka uudella sohvatyynyllä.

  2. Taidan olla vähän erikoinen, sillä kymmenen vuoden aikana, jonka olemme tässä nyt asuneet, on koti pysynyt samanlaisena. Muutaman koristetyynyn olen vuosien saatossa vaihtanut sekä sängynpatjan. Tuntuu vain siltä, että koska verhot, matot, valaisimet, tuolit, taulut, kaikki ovat mieluisia – sekä nimenomaan kestävinä & tyyriinä hankittuja – ei ole syytä vaihtaa mitään.
    Hupaisa seikka on se, että teini-iässä vaihtelin kalusteiden järjestystä huoneessani kirjaimellisesti viikoittain, koska kaipasin vaihtelua. Ja nyt keski-iän kynnyksellä olen katsonut tyytyväisenä samanlaisenaan pysynyttä kotiani kymmenen vuotta. 😀

    1. Näinhän se menee, kun satsaa pitkäikäisiin ja laadukkaisiin tavaroihin. Eipä sitä vaihtotarvetta enää juurikaan tule. 🙂 Ja tähän tulisi minusta pyrkiäkin. En minäkään usko, että tulen juuri koskaan vaihtamaan vaikka sohvaa, pöytää tai tuolejakaan; tämä talo on vain sen verran isompi edellisiin verrattuna, että näin muuton jälkimainingeissa hankittavaa on vielä kaikenlaista…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *