VIIKON IHANIN: UUNISSA KÄYNYT VALKOHOMEJUUSTO

Arkisin  syömme kaikenlaista helppoa ja nopeaa, mutta viikonloppuisin on tullut kokkailtua toisinaan vähän pidemmänkin kaavan mukaan. Toki tässäkin pätee ideologiani, liikaa ainesosia tai hankalia käänteitä ei resepti saa sisältää. Ei kuitenkaan haittaa, jos ruokaa laittaessa vierähtää vähän normaalia enemmän aikaa, sillä viikonloppuna ei ole kellon kanssa ihan niin justiinsa.
Tulevan pyhäinpäiväviikonlopun herkku taitaa olla tässä, sen verran lupaavalta tämä resepti näyttää ja kuulostaa. Kuva on poimittu Mimi Thorinssonin Manger-blogista, jonne suosittelen klikkaamaan jo ihan muutenkin; ihania kuvia, ranskalaista rentoa elämänmenoa ja runsaita patoja. Tulee nälkä jo ihan katsellessa!

Mont d´Or -juusto uunissa
1 Mont d´Or -valkohomejuusto
3 rkl valkoviiniä
1 hienonnettu valkosipulinkynsi
Päällystä puisen juustorasian reunat foliolla. Kaiva veitsellä kolo juuston keskelle, kaada koloon valkoviini ja valkosipuli. Paista 190 asteessa noin 20-30 minuuttia, kunnes juusto on sulanut.
Mont d´Or on kausituote, jota myydään syyskuusta maaliskuuhun. Juusto voi olla vähän hankalasti saatavissa, mutta onneaan voi koittaa kauppahalleista, juustopuodeista ja Stockan Herkusta – ja eiköhän tätä voi tarvittaessa varioida myös muilla valkohomejuustoilla. Mimin blogista voi kurkkia myös muuta tämän seuralaiseksi sopivaa kyytipoikaa, ainakin mausteiset makkarat ja perunat sopivat tämän pariksi. Luulen kuitenkin, että me kokeilemme tämän seurana ihan vain ranskalaista maalaispatonkia – yksinkertaisuus on parasta.
The best thing of this week is this beautiful, delicious recipe from Mimi Thosinsson. Click in her blog to see the translated version of the recipe. Now I don´t have to wonder what to eat on next weekend…
Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Me syödään Mont d'Or -juustoa talvisin moneen otteeseen ja juustofonduen sijasta, taivaallisen hyvää! Tosin en tiedä teenkö jotain väärin, koska joudun aina pitämään juuston uunissa huomattavasti pidempään kuin mitä ohjeissa lukee… Minun kotikeittiössäni 30 min on ihan minimi.

    • 1.1

      sanoo

      Me kokeiltiin myös tätä viikonloppuna ja oli kyllä hyvää! Täytyy ehdottomasti tehdä useammankin kerran ja tarjota vaikka illanistujaisissa tm. Itse lykkäsin juuston uuniin pataruoan kaveriksi vähän matalampaan lämpötilaan ja pidin siellä vähän pidempään. Ihan mukavasti suli tuossakin lämpötilassa, mutta aikaa kyllä otti.

  2. 2

    sanoo

    Manger on ihana blogi ja tuo juusto taivaallisen hyvää! Olen varioinut muillakin juustoilla, ja on se vain aina makunautinto!

    • 2.1

      sanoo

      Ihan samaa mieltä, oli kyllä hyvää! Tässä aika kiva idea vaikka uudenvuodenmenuunkin, ympärille vain kaikkea hyvää dipattavaa.

      Manger on kyllä kiva blogi, sellaista mukavan rentoa elämänmenoa ja ihania ruokia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *