SOPPAPÄIVÄ | SOUP DAY

Tänään olen viettänyt vapaapäivää saunatuvan remonteeraamisen ja yleisen järjestelyn merkeissä. Ennätinpä hiukan kokkailemaankin, olen pitkän aikaa jo halunnut tehdä sosekeittoa ja tänään sain aikaiseksi viimein pyöräyttää moisen lounaaksi.
Sain jokin aika sitten Fiskarsilta testiin muutamia Functional Form -sarjan keittiötarvikkeita, joita nyt keittiössä hääriessä tulikin testattua ihan perin pohjin. Meillä oli ennestään aika surkea keittiöveitsitilanne, joten erityisesti sarjan veitsitukki* tuli enemmän kuin tarpeeseen. Kunnon työvälineillä ruuanlaitto sujuu paljon mukavammin ja tehokkaammin, tylsä veitsihän voi pahimmillaan jopa pilata hyvän liha- tai kalaruuan. Tekemäni sosekeittokin vaati paljon kuorimista ja pilkkomista, joka sujuikin tällä kertaa oikein näpsästi hyvillä terävillä veitsillä.
Minun sosekeitossani saa olla potkua, mauton mössö on minulle kauhistus. Tähän soppaan pilkoin kaksi kokonaista chiliä, tosin ne eivät olleet ihan tulisimmasta päästä. Lopputuloksesta tuli kyllä pikkuisen kuumottava, mutta parempi näin päin.
Kuvien kätevä leikkuulauta* on myös Functional Form -sarjan tuotteita, siinä on erillisiä irroitettavia kansia eri ruoka-aineita varten. Näin leikkuulautaa ei tarvitse vaihtaa uuteen kokkaamisen aikana, vaan eri ruoka-aineille voi vaihtaa vain oman uuden päällisensä. Useat laudat eivät myöskään vie tilaa kaapissa, kun käytännössä kaiken pilkkomisen voi hoitaa tällä yhdellä ja samalla tuotteella. Kaikki päälliset ovat irroitettavia ja konepestäviä, ja niitä saa tarpeen mukaan hankittua myös erikseen lisää. Oikein näppärä idea minusta.
Tänään soppaan tuli seuraavanlaisia raaka-aineita. En ole kovin tarkka määrissä, ropsauttelen keittoon aineita aina siinä määrin, kuinka niitä sattuu löytymään jääkaapista. Bataatti, peruna, inkivääri ja chili saivat porista kasvisliemessä parisenkymmentä minuuttia ennen soseuttamista, sen jälkeen lisäsin soppaan vielä kookosmaitoa makua pehmentämään. Pelkkä kermakin toimii, mutta kookosmaidosta tulee pieni kiva itämainen twist soppaan. Moni tuntuu suosittelevan tällaiseen käyttöön myös kookoskermaa, täytyisikin etsiä seuraavaksi sellainen purkki kokeiluun. Voisi kuvitella, että siitä tulisi vielä astetta täyteläisempi soppa…

Valmiin keiton päälle tiraus limeä ja keko yrttejä, siinä se kaikessa helppoudessaan. Yksinkertaista ja hyvää!
Spicy sweet potato soup is a perfect choice for these chilly days of November.
Kommentit (2)
  1. Helena ja Blackie The Cat
    21.11.2014, 19:02

    Näin talvella en tule toimeen ilman kuumaa soppaa! Mikäpä sen terveellisempääkään. Itse innostuin kans muutama postaus sitten aivan soppamaniaan 😀
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

    1. Jotenkin ilmojen viiletessä alkaa tosiaan tekemään mieli soppaa ihan eri tavalla! Pitäisi tehdä sosekeittoja enemmänkin, ovat terveellistä ja mukavan edullistakin ruokaa. Sinulla vasta ihanan näköisiä soppia olikin, tekisi mieli testata ne kaikki! 😛

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *