LIESI-IHASTUS

Vaikka keittiöasiat eivät ole todellakaan meillä vielä ajankohtaista, olen tietysti mennyt jo pikkuisen asioiden edelle ja fiilistellyt tulevan keittiön kokoonpanoa. Sen yleislinja on ollut jo pitkään selvillä, mutta yksityiskohdissa riittää vielä viilattavaa. Varsinaisen keittiösuunnittelman teko menee varmaankin vuodenvaihteen tienoille, mutta ainakin sähkövetoja pitää miettiä jo ennen sitä. Siispä on hyvä vain, että suunnitelmat etenevät mahdollisimman pitkälle jo nyt, onpahan sitten selvät sävelet aloittaa hommat tuolloin.
Viime aikoina olen kehittänyt vahvan ihastuksen, ehkä jopa addiktion industrialtyylisiin erillisliesiin. Tuollainen kuvan kaltainen liesi sopisi loistavasti meidän miljööseen, vanhan metallihuuvan alle. Tykkään siitä fiiliksestä, jonka tuollainen luo keittiöön; pikkuisen teollisuushenkeä, vanhanajan fiilistä ja kuitenkin skarppia nykyaikaa. Eli justiinsa sitä, mitä itsekin meille haen.
Hyvännäköisiä erillisliesiä tekevät ainakin Ilve ja Smeg, ja olenkin viime aikoina visiteerannut tasaiseen tahtiin kumpaisenkin sivuilla. Lieden ujuttaminen budjettiimme on vielä vähän niin ja näin, mutta jos tuollaiseen malliin päädymme, on edessä kinkkinen kysymys; kaasu vai induktio? Kaasuliettä en ole koskaan käyttänyt, mutta moni tuntuu kehuvan sen maasta taivaisiin. Kaasu kieltämättä hiukan houkuttaisi minuakin, tosin pieni miinus tässä on kaasupullon vaatima tila sekä tietysti sen kaasun käyttö. Näen jo sieluni silmin, kuinka joku kaunis päivä unohdan haahuillessani kaasun päälle, tai ainakin tarkistaisin neuroottisesti asian joka kerta kotoa lähtiessä… Induktio olisi tietysti helppo vaihtoehto, mutta onko se sitten kuitenkaan ihan sama asia. Hyvältä tuollainen induktioversiokin toki näissä kuvissa näyttää ja varmasti ajaisi asiansa kokkailussakin.
Millä te kokkailette, kaasulla vai sähköllä? Kumpaa te suosittelisitte?
My new obsession: industrial (gas) stoves. It would fit very well to our future kitchen.
Kommentit (17)
  1. Induktioliesi on kyllä vaivaton ja ah niin tehokkaan nopea. Ainoa miinus herkkäkorvaisille on särisevän sähköinen ääni, jota levy pitää lämmetessään nopeimmalla asetuksella. Ainakin Aeg tekee niin.

    1. Muutamilla mun tutuilla induktio pitää myös särinää, lieneekö siis jokin tyypillinen ominaisuus. Meillä oli edellisessä kodissa kuten täällä vuokrakämpässäkin vain keraaminen keittotaso, joten särinästä (ja indukstion tehokkuudesta) ei ole kamalasti kokemusta. Mutta kovin se on hyväksi kehuttu, eikä varmaan nopeudessa kamalasti häviä kaasulle.

    2. Juttelin tänään Aeg- huoltomiehen kanssa tuosta äänestä. Eli mitä enemmän kattilassa on rautaa, sitä äänettömämmin liesi toimii. Kannattaa siis myös satsata laatukattiloihin jos induktioon päätyy.

  2. Kauniita ja tehokkaita liesiä löytyy varmaan monta, mutta eihän sitä yhden ihmisiän aikana kovin moniin kuitenkaan tutustu, sillei perusteellisesti. Hehkutan kaasuliettä, joka palvelee meillä nyt kahdeksatta vuotta, täällä maalaistalossa. Valitsimme lieden kuitenkin sähköuunilla, varmaan kaasu-uunillakin ihan ok. Lieden etuja on paljon, eikä vähäisin se, että sähkökatkoksia tuppaa olemaan ainakin näin maaseudulla muutama vuodessa. Kaasu on palastanut usein, vaikka keittiössämme on myös puuhella. Kaasu on halpaa ja riittoisaa, pullo vaihdetaan 3-4 kertaa vuodessa. Liedet ovat niin automaattisia, että turvallisuus on mielestäni hyvä. Automaattinen kaasunkatkaisu, kun polttimoon kiehuu jotain. Sähkösytytys (myös normi tulitikku, kun sähkö on pois) ja kaikki ne nopeat toiminnot, jotka varmaan tiedät. No, kylläpä mainostin omaani:))) Tunnen myös induktion käytössä, ei hassumpi, mutta 1800- luvun taloon tuo kaasuhella istuu kauniimmin. Monta vaikeaa valintaa on edessäsi, mutta kyllä ne yksi kerrallaan aukenevat ja valinta tuntuu sitten yhtäkkiä jopa helpolta!

    1. Kiitos, tästä oli paljon apua! Kiva kuulla käyttökokemuksia tuosta kaasusta, kun se on itselle ihan vieras asia. Kyllä kait nuo nykypäivän kaasuliedet ovat jo niin turvallisia ja helppoja, ettei käytöstä tarvitse juuri murehtia. Kunhan muistaa vaihtaa kaasupullon, tai ainakin jemmata varalle aina täysinäisen, ettei käy hassusti. 🙂

      Ja totta on kyllä, että vanhaan taloon kaasuhella istuukin kauniimmin, vaikka pelkästään visuaalisin perustein ei tätä valintaa varmaan kannatakaan tehdä 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *