Yhteisöt

Mä olen aina ollut vähän kateellinen muille sosiaalisille ihmisille.
Koulussa ja työelämässä mä olin vähän kateellinen tupakoitsijoille, jotka sai jatkuvasti käydä tauoilla, jossa kaikki höpisi keskenään ihan kaikenlaisten ihmisten kanssa. Tupakoitsijoilla on helpommin paljon sosiaalisempi elämä, ja minä joka en polta, istuin kahvihuoneessa kun muut oli ulkona röökillä.

Nyt lasten myötä mä vältin tosi pitkään asukaspuistoja tms, koska olen tosi ujo, ja hirvitti ajatus ringissä seisovista äideistä, äideistä jotka kaikki mukamas tuntevat toisensa ja minä en. Nyt Korsoon muuton jälkeen olen uskaltautunut asukaspuistoon, varsinkin kun Miki aloitti kerhon sielä viime syksynä. Silti en vieläkään ole kovinkaan paljon tekemisissä muiden mammojen kanssa vaikka sielä ihan kivaa porukkaa onkin.

Mutta eilen tajusin yhden asian. Mulla on koira, ja koira tuo ihan vahingossa sosiaalisuutta enemmän kuin olisin ikinä uskonut. Eilenkin käveltiin koirapuistoon, niin sielä kun koirat juoksi hiki hatussa ympyrää, meidät otettiin heti vastaan kyselemällä rodusta, kertomalla koirajuttuja. Koiraihmiset on ihan kuin ne työelämän tupakoitsijat! Koirista on helppo jutella ja yleensä koiraihmiset on aika rentoja. Mäkin olen koirapuistossa nähnyt vaikka minkälaista porukkaa ja kaikkien kanssa tulee aina vaihdettua edes pari sanaa.

Se on oikeastaan ihan kivaa. Mulla on paljon läheisiä ihmisiä ympärillä, en ole erakko sentään, mutta vieraita ihmisiä vähän kammoan. Enkä toisaalta jaksa mitään kauhean isoja ihmismääriä vaikka mun mielestä onkin kivaa kun esim meille tulee tupa täyteen läheisiä. Sen takia olenkin tyytyväinen että mulla on ylisosiaalinen mies joka pystyy helposti keskustelemaan kenen kanssa vaan, ja voin itse vähän ”piiloutua miehen taakse”. Raahaan hänet aina mukaan vieraisiin paikkoihin, koulutuksiin tms, tai jos pitää soittaa pizzatilaus tai muuten puhua vieraalle niin aina pistän miehen hoitamaan sen. Outoa, mä tiedän. Tai no, ujot ihmiset ehkä ymmärtää mua.:)

Mulla on myös yksi yhteisöihin liittyvä haave ollut jo pitkään. Mä haluaisin aloittaa meillä käsityökerhon. Nyt ajattelinkin vihdoin vähän sohaista kepillä jäätä ja kysyä teiltä, olisiko kukaan kiinnostunut liittymään? Olen vähän miettinyt että vaikka syksyllä alkaisi esim kerran kuussa toimiva kerho, jossa noin 8-10 henkilöä istuisi meidän ison ruokapöydän ääreen, jokainen toisi jotain syötävää ehkä, keitettäisiin kahvit ja kukin tekisi omia ompelujuttujaan, virkaten, kutoen, miten vaan. Olisi niin kivaa!:)
Joten jos olet kiinnostunut, niin laitahan viestiä tänne, facebookiin tai sähköpostiin. Kyseessä ei ole siis vielä mikään varaus, mä vaan haluan vähän selvitellä onko kiinnostuneita ja harkitsen sitten ryhdynkö asiaan, vai onko mulla liian kiire kun on tätä kaikkea muutakin.
Mielenkiinnolla odotan mitä sanotte.:)

-Henna-

Ps. Aloitin taas virkaten uuden värikkään tilkkupeiton. Novitan 7 veljeksistä on tullut ihania kevätvärejä joita aion siinä käyttää. Muutenkin suosin 7 veikkaa koska se on lämmin hyvä lanka joka on helposti saatavilla.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Kuulostaapa kovin tutulta! 😀
    Täälläkin yksi sosiaalinen erakko 😉 joka on haaveillut käsityötapaamisista ja silti epäillyt uskaltaisiko mukaan, jos sellainen lähellä järjestettäisiin, kun ystävissäkään ei ole ketään käsitöitä harrastavaa.
    Mutta nytpä hyppään oman mukavuusalueen ulkopuolelle, koska siten vain voi jotain saavuttaa. Ja jos tällaisen tilaisuuden tarjoat niin mukana olisin, näin alustava lupaus. 🙂

    • 1.1

      sanoo

      No niin hienoa, jee!:) Mä olen kans pitkään haaveillut käsityötapaamisista, mulla on itsellä aika vähän käsityöystäviä. Oikeastaan vaan yksi sukulainen on sellainen jonka kanssa kaivetaan melkein aika kutimet esiin kun nähdään, ja se on niiin kivaa!:)

  2. 2

    sanoo

    Oijoi, minä niin ymmärrän! Kaiken! 🙂

    Olin opiskeluaikoina aina tupakkaporukan kanssa ulkona, vaikken koskaan ole polttanutkaan. Sillä lailla kaverustuin aina uudessa koulussa. Myöhemmin sittene i enää tarvinnut lähteä tauoilla keuhkojaan pilaamaan, kun oli jo saanut kavereita.

    Minä tulisin käsityöporukkaasi, jos asuisin Vantaalla. Välillä olen miettinyt, uskaltaisinko järjestää jonkun blogitapaamisen… mutta kukapa tänne nyt tulisi?

    • 2.1

      sanoo

      Jep, kyllä sitä itsekin koulussa tuli seistyä sielä muiden joukossa savun keskellä, yläasteella jopa lyhyen hetken poltin ihan vaan koska muutkin. Typerää, tiedetään, mutta aika pieni synti teini-ikäiselle kuitenkin.;) Mutta vähäiseksi sekin jäi, tajusin kuitenkin miten tyhmää pilata iho ja terveys sillä.
      Joo ois kyllä kivaa saada sut tänne! Se on näin blogipiireissä vähän tylsää kun suurinosa asuu niin kaukana…
      Miksei tulisi, eikös teillekin kuitenkin aika helposti junalla pääse?;) Mä olen kanssa useasti miettinyt blogitapaamisen järjestämistä, sekä vierailupäivää tänne Korsolaisille sitten kun ollaan "valmiita", mutta se olisi jo ehkä liiankin rohkeaa koska aina porukkaan saattaa eksyä se yksi ääliö joka vie jotain tms.

    • 2.2

      sanoo

      Mieltä on oikeasti 15 kilometriä asemalle, joten ihan helposti tänne ei junalla pääse! 😀

      Ihan mahtavaa, että sait noin paljon jo innostunutta väkeä käsityökerhollesi. Toivottavasti onnistuu ja teille tulee oikein mainio porukka!

  3. 4

    sanoo

    Kuulostaa tutulta. Lapsena seisoin äidin selän takana ensimmäiset 6 vuotta 😀 Ylä-asteella sain vapautuksen esitelmän pitämisestä kun melkein itkeä tihrustin opettajalle. En viitannut koskaan vaikka olisin tiennyt vastauksen. Jos joku tuntematon minulta jotain kysyi, punastuin välittömästi.
    Mutta nyt, 2 lapsen äitinä, vanhempana ja viisaampana, olen rohkaistunut ja minulla on useampiakin äiti-kavereita, joita treffailen arkisin 🙂 Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa. Minä voisin mielelläni osallistua ompeluryhmään, oppijan roolissa, en nimittäin osaa virkata tai kutoa, ennemminkin käytän ompelukonetta, mutta haluaisin oppia!

    • 4.1

      sanoo

      Jep, mä vielä ala-ja yläasteen ja jalat tutisten pidin esitelmät, mutta jossain vaiheessa ammattikoulua kieltäydyin tai lintsasin esitelmät. Ei vaan pystynyt. Jälkikäteen kun miettii, kyllähän esiintymiskammoonkin saa apua jos vaan olisi tajunnut hakea. Viittasin kanssa harvoin, lukiossa enemmän jos oli kiva ope ja kiva ryhmä.
      Mä olen myös aikuisena rohkaistunut. Esitelmiä en vieläkään voisi ikinä pitää, mutta vieraat ihmiset ei enää ole niin pelottavia, joten helposti uskallan vaikka sen ompelukerhon järjestää. Vaikka kyllähän sekin on jännää…;)
      Eiköhän sielä kerhossa voisi osaajat opettaa, koska varmaan jokainen osaa jotain mitä joku toinen ei, niin sitten voisi "oppejaan vaihtaa". Mä ainakin opetan mielelläni.:)

  4. 5

    Niinuska sanoo

    Enpä olen aiemmin kommentoinut blogiisi, tosin vasta vähän aikaa olen sitä seurannutkin, ja tykännyt kovasti.

    Mutta nyt oli pakko kommentoida, kun teksti olisi voinut olla minun kirjoittamaani, ihan tuota ylisosiaalista miestä myöten, hihii… 😉

    Käsityökerhoidea on tosi kiva, minä ainakin mielelläni osallistuisin jos mahdollista. Asun Helsingin puolella, joten matkaa sinne kyllä olisi, mutta kyllähän sen kerran kuussa taittaisi.
    Joten mielenkiinnolla jään odottelemaan, oli rohkea ja ihana veto ehdottaa tällaista! 🙂

  5. 6

    sanoo

    Heh aika tutulta kuulostaa. Koirat on kyllä munkin elämään tuonut paljon (vähän liikaakin) sosiaalisuutta, kun ei niitä lapsiakaan ole. Koirapuistossa on myös mukavaa, kun voi valita puhuuko ihmisille vai ei, ainakin jos on suurempi puisto. Itsekin olen haaveillut "neulekerhosta" mutta todellisuudessa arki on tällä hetkellä niin hetkistä etten tiedä olisiko sille aikaa 😉

    • 6.1

      sanoo

      Kyllähän sitä lapsistakin saa helposti juttua aikaiseksi, mutta jotenkin mä en jaksa niitä lapsijuttuja kun oma työkin on sitä jokapäiväistä lastenhoitoa niin haluaisi keskustella jostain muustakin välillä. Vaikka niistä koirista. Sitäpaitsi mun mielestä koiraihmiset on rennompia, eikä ole kisaa siitä että kenen pallero on ihanin ja fiksuin.:D
      Mullakin arki on hektistä, mutta se kerhohan olisi sellainen rento vastapaino sille kiireiselle arjelle, kerhossa ei ole kiire eikä tarvitse suorittaa.:)

  6. 7

    sanoo

    Täälläkin yksi sosiaalisen miehen vaimo, joka liiankin helposti antaa miehen hoitaa puhumisen.. 🙂 Se on jännä kun siihen on tottunut, niin ei oikein edes jaksa(!) lähteä tapaa muuttamaan. Ja sit kun mies on meistä se huumoriveikko, niin joskus tahtoo jäädä suorastaan pimentoon keskusteluissa toisen heittäessä jotain hervotonta läpändeerusta, erästä sketsihahmoa lainatakseni. 🙂 Ja silloin sitä taas miettii, että pitääköhän nuo mua ihan tuppisuuna.. Jotenkin ne roolit vaan istuu tiukassa! Mutta olen mä kyllä ottanut pitkän harppauksen eteenpäin ujommista ajoistani, jotka sijoittui jonnekin yläasteajoille.. Niille kamalille sellaisille..

    Mutta joo, ymmärrän kyllä. Tämänkin. 😉

    • 7.1

      sanoo

      Haha, jep, tiedän tunteen! Välillä tulee sellainen tunne että ihanaa, mä voin olla hiljaa kun tuo hoitaa puhumisen.:D Toisaalta taas mua saatetaan herkästi pitää kylmänä ihmisenä ujouden takia. Ja puhelimessa puhumista mä vihaan yli kaiken! Kun ei näe toisen ilmeitä jne.
      Joo niin mäkin olen, pikkuhiljaa tässä "aikuistutaan".:D

  7. 8

    Anonyymi sanoo

    Heippa.Itse kaipasin OPETUSTA kutomiseen, eli en osaa tehdä kuin suoraa kaulaliina 😉 Kiinnostaisia oppia muutakin mutta ei ole oikein ketään joka jaksaisi alkaa opettamaan blondia kutomaan ;D Jos saisi opetusta kutomiseen niin olisin kovin innostunut asiasta 🙂 T: Niina ja 4kisua

    • 8.1

      sanoo

      Kyllä mä uskon että opettaminen olisi kerhossa enemmän kuin sallittua.:) Vaikkei sielä kukaan mikään ammattilainen ehkä olisi niin kyllä esim mä uskon osaavaani jotain opettaa. Joku toinen taas jotain muuta, ja hei, suora kaulaliinahan on jo hyvä alku! Mä opetin just talvella ystävääni joka ei enää muistanut edes oikeaa silmukkaa mutta aikoi tehdä ison villapaidan itselleen.:D Siitä se lähti, tosin villapaidasta taitaa puuttua vielä hihat…?:)

  8. 9

    sanoo

    niin kuulostaisi kivalle..harmittavan matkan päässä vaan olen..mutta olispa kiva istua teidän pöydän ääressä virkkuu kädessä 🙂
    ja tavata ihan muista piireistä olevia ihmisiä, tahtoo nämä perhekotiäidin piirit olla aikas rajoittuneet…kun ei oikein pääse irroittautumaan minnekään..pitäisköhän munkin keksiä tänne meille jotain samanlaista, mun ei tarttis liikahtaa vaan meille tultaisiin..hmmmm :))
    sun värienergia on ihanaa!!
    niin ja ujous..mä olin lapsena niiin ujo (ainoa lapsi) yläasteella vapauduin 😉 aikuisikä meni sosiaalisissa merkeissä..kunnes olen huomannut että tämä kotiäidin työ on saanut musta sosiaalisen erakon joka ei osaa enää oikein sanoa mitään 🙁 ei kiva 🙂
    mutta iloa ja onnea kerholle!!

    • 9.1

      sanoo

      Jep, mua kerhossa houkuttais just se, että sielä olisi erilaisia, eri-ikäisiä ihmisiä. ja se että menisin itsekin vähän oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja tutustuisin uusiin ihmisiin.:)
      Jep, mullakin on sosiaalisen erakoitumisen riski, mutta toisaalta neuvottelut, koulutukset sun muut pitää mut säännöllisesti poissa kotoa vieraiden ihmisten joukossa.
      Kiitos!:)

  9. 10

    sanoo

    Ihanaa, että on haaveita! Välillä tälläsen maalaisen asuessa kaupungissa, tuntuu että ihmiset suorastaan karttaa kaikkea yhteisöllistä toimintaa..

    Me ollaan suunnittelemassa omaa käsityökerhoa meidän taloyhtiöön, mutta olisin todella kiinnostunut tulemaan teidän kerhoon myös. Voin opettaa neulomista ja virkkausta. Kirjontaa ja ristipistotöitä olisin itse innokas oppimaan. =)

    Koirat avaa erityisiä lukkoja ihmisissä. On helpompaa keskustella tuntemattomien kanssa, heti kun jo jotain yhteistä. 🙂

    • 10.1

      sanoo

      Kyllä, mutta käsityökerho voisi olla ensi talven pelastus, kun talvisin sitä niin herkästi erakoituu…
      Hienoa hienoa, mulle taas just nuo kirjontahommat on tuttuja, eli opetusta voisi olla puolin ja toisin.:)
      Kyllä, ja koirat on niin erilaisia niin siitäkin jo riittää juttua. ja mä olen itse niin uusi näissä koirapiireissä ja vähän vielä pihalla kaikesta niin on helppo kysyä puiston laidalla neuvoa muilta.:)

  10. 11

    sanoo

    Käsityökerho kuulostaa hauskalta! Minäkin tykkäisin oppia virkkaamaan ja neulomaan. Tiedän, puiston "ringit" voivat olla inhottavia. Tunnistan tunteen muutaman vuoden takaisena uudisasukkaana, joka inhoaa small talkia. Pikku hiljaa kuitenkin tuttuja alkaa tulla, lapset kasvavat samoissa kerhoissa ja menevät lopulta samaan kouluun! Juuri joku tuollainen kokoontumisidea voi tuoda erilaisia ihmisiä yhteen. Me ollaan esimerkiksi järjestetty kotikirppiksiä. Korso voi olla ihana kylä, jos me asukkaat teemme siitä sellaisen 🙂

    • 11.1

      sanoo

      Jep, kyllähän niitä äitituttuja tulee väkisinkin kun lapset alkaa saamaan kavereita. Meillä on vaan mennyt eka kerhovuosi Mikinkin osalta vähän erakoituen. Raukka on perinyt äitinsä ujouden ja meni pitkään ennen kuin poika sai kavereita. Nyt hänellä on jo monta kaveria kerhossa kun pääsi yli omista lukoistaan ja uskalsi vihdoin avata suunsa ja liittyä muiden joukkoon.
      Me ollaan kans mietitty kotikirppistä, esim Korson markkinoiden yhteydessä ihmisten olisi helppo tulla meidän pihalle myymään ja ostamaan.:) Tosin ollaan mietitty että siihenkin tarvii kuitenkin jonkun virallisen luvan…

  11. 12

    sanoo

    Minä tulisin käsityökerhoon mukaan! Minä olen kaivannut "käsityöyhteisöllisyyttä" elämääni. Minulla on kotiäitivuodet jo takana, silloin sain rakennettua ympärilleni jonkinlaisen kotiäitiyhteisöllisyyden, tavattiin muutaman tutun äidin kanssa usein, lounastettiin toistemme luona (emäntä teki pääruuan, yksi toi salaatin, yksi jälkiruuan jne). Nyt työvuosina tuo kaikki on kadonnut ja kaipaisin sitä kivaa höpinää kuulumisista, elämästä jne. Muutama vuosi sitten kävin kässäkerhossa kerran kuussa ja se oli kiva juttu, mutta sitä ei enää ole. Asunkin sen verran lähellä, että pääsisin ihan kävellen / fillarilla paikalle. Eli olen tosi kiinnostunut!!

    Mukavaa kevättä!

    ps. josko siihen mennessä saisin oman bloginkin pystyyn….

    • 12.1

      sanoo

      Mahtavaa!:)
      Niinpä, kyllä sitä itsekin kaipais sitä höpinää, varsinkin kahvikupin ja käsityön äärellä. Sitäpaitsi siinä voisi oikeasti saada jotain hyviä käsityövinkkejä tms! ja just nyyttärimeiningillä se järjestettäisiin ettei mun tarvitsisi aina kaikkea laittaa, vaan jokainen tekisi jotakin.:)

  12. 16

    sanoo

    Toi sun idea on tosi kiva. Mä olen kyllä liian kaukana tapaamisiin, enkä kyllä toisaalta ole edes mikään käsityöihminen. Mutta toivon kovasti, että saat kasattua kivan porukan!

    Mä olen kauheen sosiaalinen ihminen, juttelen ventovieraillekin helposti ja mä olen aina meillä se joka hoitaa soitettavat asiat jne. Mutta olen huomannut, että isot porukat ei ole mun juttu kuitenkaan. Mä tykkään jutella kaksin, välillä se kolmaskin on jo liikaa… huomaan, että jään tarkoituksella vähän niin kuin ulos porukasta silloin, tunnen tosi helposti sellasta "kuka ei kuulu joukkoon"-fiilistä. Jotenkin tosi hassua, koska kuitenkin todella olen sosiaalinen.

    • 16.1

      sanoo

      Kiitos, mäkin toivon, vaikka kyllähän tässä jo muutama halukas ilmaantuikin!:) Mä olen oikeasti vähän kade sun kaltaisille ihmisille ja mä viihdyn ihan kauhean hyvin sellaisten ihmisten seurassa jotka puhuu paljon. (Paitsi en niiden jotka ei sit anna puheenvuoroa muille ollenkaan…) Aika hassua kyllä että noinkin voi sitten kuitenkin sosiaalisillekin ihmisille käydä, mistähän se johtuu…?

  13. 18

    simu sanoo

    Nythän taitaa jo kohta olla liikaa osallistujia, mutta kyllä minäkin, jos vaikka saisi puserontekeleen valmiiksi, ollut jo tekeillä 3-vuotta.

  14. 19

    Anonyymi sanoo

    Ilmoittaudun kässäkerhoon. Aivan mahtava idea! Onnea muihinkin hankkeisiin: talon ulkomaalaukseen, pihatöihin ja kirppikseen. Korsossa tarvitaan kaltaisiasi positiivisia innostajia!
    Jossu

    • 19.1

      sanoo

      Sama viesti sullekin, pistähän sähköpostia mulle! Yllättävän moni olikin kiinnostunut ja ryhmä on kohta täynnä, nyt täytyy olla nopea!:)
      Kiitos kovasti!:)

  15. 20

    Anonyymi sanoo

    ihana idea. Itsellä ei nuo kädentyöt oikein harmikseni luonnistu, muuten tulisin mielelläni. Mutta toivottavasti joskus törmätään puistossa kun näköjään samassa käydään. Juttua riittäis varmaan ainakin näistä loppu-elämän remonteista johon se meidänkin kaikki vapaa-aika täällä radan toisella puolen nykyään kuluu 🙂

    Riikka

    • 20.1

      sanoo

      No joo, ehkä me sitten puistossa törmätään!:) Me ollaan sielä ainakin kaikki ma ja to iltapäivät kun Mikillä kerhoa. Huomenna taidetaan mennä jo aikaisemmin sinne ulkoilemaan.:)
      Heh, no remontista tosiaan ainakin juttua riittää!:D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *