Turvallinen koti

Näin puutaloasujana, yksi pahimmista peloista kotona on tulipalo. On siis todella tärkeää että kotona on kaikki mahdolliset välineet palon estämiseksi ja hidastamiseksi. Varsinkin näin pimeään aikaan kun poltetaan paljon kynttilöitä, ainakin meillä. Oman riskinsä hommaan tuo vielä vilkkaat lapset, koira ja kissat.

Onnekseni pääsin mukaan Indiedaysin ja Airamin kampanjaan.* Paloturvallisuuttamme nimittäin lisättiin kampanjan myötä taas huomattavasti.

Uusi juttu mulle, ja todella iloinen yllätys, on Airamin led-kynttilät. Kynttilöissä on aidon kynttilän kaltainen vahapinta ja ulkonäkö, varsinkin Carla-kynttilöissä. Valo on hiukan syvällä ja vilkkuu, jolloin se näyttää yllättävän aidolta kynttilältä, mutta on tuhat kertaa turvallisempi. Näissä kynttilöissä on myös ajastin. Jos kynttilän laittaa päälle vaikka neljältä illalla pimeän tultua, se palaa 6 kuusi tuntia, sammuu itsestään kympiltä ja syttyy taas seuraavana päivänä neljältä. Näitä voi vaikka joka paikkaan ripotella, mutta joka ilta ei tarvitse sytytellä kaikkia uudestaan. Lisäksi näitä voi “polttaa” turvallisesti esim. eteisessä jossa ei itse jatkuvasti oleskella. Ensimmäistä kertaa uskallan siis polttaa kynttilöitä myös lasten huoneessa.
Mä myös rakastan lyhtyjä, ja nämä toimii myös lyhdyissä tosi hyvin. Esim yläkuvan itämaisessa lyhdyssä on Airamin pienempi Cindy-kynttilä. Aivan kuin oikea kynttilä olisi lyhdyssä.
Lisätietoa kynttilöistä löydät Airamin sivuilta.

Sammutuspeitto pitäisi olla joka kodissa. Airamilta saa niitä kivoissa kuoseissa, joten mäkin laitoin nyt omani ihan näkyvälle paikalle keittiöön. Sammutuspeitto on muuten myös hyvä joululahja.

Meillä lämmitetään kotia puilla, käytössä talossa on yhteensä 4 pönttöuunia. Tällöin palohälyttimet on ihan ehdottoman tärkeät, toki ne pitää olla ihan joka kodissa. Meillä näitä on ripoteltuna ihan joka paikkaan, koskaan ei voi olla liikaa. Noloa kyllä myöntää että häkävaroitinta meillä ei ennestään ollut, joten oli jo aikakin sellainen meille asentaa. Häkävaroitin havaitsee hajuttoman, näkymättömän ja mauttoman vaarallisen hiilimonoksidin.

Lapsiperheessä on myös mukavaa olla yövaloja. Se tuo turvaa lapsille jotka herkästi pelkää pimeää. Usein yöllä saattaa myös joutua lähtemään lasta nukuttamaan uudelleen, tai vaippaa vaihtamaan. Silloin pieni valo turvaa kulkemista. Airamin yövalot ovat pieniä ja huomaamattomia, ne syttyy pimeällä itsestään eivätkä kuluta paljoa sähköä.

Airamilta löytyy myös paristokäyttöisiä kaappivaloja. Mikillä on iso vanha vaatekaappi joka on todella pimeä valoisaankin aikaan. Laitoimme sinne oveen Airamin Push Light-valon joka syttyy painamalla ja valaisee hyvin. Airamilta löytyy myös liiketunnistimella toimiva Led Notte-kaappivalo. Omani laitoin vessaan. Yöllä ja aamulla ei huvita heti lämäyttää kirkasta valoa päälle, tai on hankala pimeässä etsiä katkaisin. Tuo syttyy liikkeestä, ja antaa mukavan pienen valon hetkeksi.

Kiitos Airamille hyödyllisestä kampanjasta. Erityisesti kynttilöistä olen todella iloinen, itse kun olen niin innokas kynttilöiden polttaja erityisesti näin joulun alla. Näillä aion myös lahjoa sukulaisia. Mielestäni itseasiassa kaikki tämän jutun tuotteet sopii lahjaksi kelle vaan, todellisia hyötylahjoja.

Airamin tuotteita myyvät tavaratalot, rautakaupat ja marketit ympäri suomen.

-Henna-

*co-creation

Kommentit (9)
  1. Katril liini
    17.12.2014, 06:30

    Patterikynttilät on kyllä lapsiperhelle joulutunnelman pelastus, minä en enää uskalla laittaa yhtään elävää tulta tänne silloin kun lapset on kotona. Oikeita kynttilöitä poltan vain kun olen yksin kotona. Ajastimella toimivat kynttilät on kyllä kätevät hankalissakin paikoissa.

    1. hennaasemalta
      17.12.2014, 17:17

      Joo on kyllä käteviä! Mä pidän oikeita kynttilöitä vaan tiloissa joissa oon ite.

  2. Piti heti tarkistaa, minkä värisinä nuita kynttilöitä saa. Punainen ja valkoinen. Voih kun olisivat keksineet jotain vähän räväkämpää, turkoosi, lime, musta? 😀

    1. hennaasemalta
      17.12.2014, 17:20

      Mäkin mietin tota väriasiaa. Uskon että niitäkin vielä tulee, vaikka varmasti nuo kaksi väriä on ne jotka eniten myy. Mutta kaipaisin kyllä värejä kanssa!
      Ja pitkiä kynttilöitä! Siis sellaisia kapeita, miksi niitä nyt sanotaan. 😀

    2. Laita valkoisen kynttilän päälle servetistä "kuori",saat uskomattoman kauniita tehtyä 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *