Tumman boheemia

Sikarin tuoksua, tummaa, rosoista, sulkia, täytettyjä lintuja, mustaa, ruskeaa nahkaa, kulunutta pintaa, mennyttä aikaa, vanhoja kirjoja, messinkiä… Mä olen jotenkin todella viehättynyt nyt sellaisesta tumman boheemista sisustustyylistä. Vähän vastapainoa ainaiselle valkoiselle. Kävinkin Pinterestissä klikkailemassa kuvia aiheesta ja laitoin niitä tänne teidänkin iloksi. Ettei aina vaan näitä meidänkin kulmia.

Kaikki kuvat ei ole täydellisiä mun silmiin, mutta niissä on juttuja joista tykkään. Esimerkiksi William Morrisin tapetit. Meidän aulaanhan Morrisia tuleekin. Lisäksi kaikki kirjaillut kankaat, tummat seinät, tumma puu. Tavallaan näyttää siltä että tavarat on vaan tullut jostain ajan myötä, sellainen sekasoppa. Silti kaikki on hyvin tarkkaan valittua.
Mä kun olen saanut koko kodin sisustaa, ja miettiä listojenkin värit (mikä on välillä yllättävän vaikeaa) niin kiinnitin huomiota myös tuohon vaaleampaan keittiökuvaan. Siinä on hauskasti valkoisen kaakelin päällä tumman puinen lista. Ei tulisi itsellä ekana mieleen. Kuvissa on paljon vanhoja valokuvia seinillä myös, erilaisissa kehyksissä. Se on aika punainen lanka näissä kuvissa.

Olen myös alkanut haalimaan kotiin lisää viherkasveja, niitäkin kuvista löytyy. Vielä kun muistaisin pitää omani hengissä…

Meidän sisustushan on melko vaalea pääosin, mutta aulaan ja miehen työhuoneeseen tulee tummempaa, vähän just boheemia tyyliä. Pääsen siis tuotakin tyyliä täällä toteuttamaan. Välillä on vaan vähän vaikea pitää se punainen lanka tässä sisustamisessa. Jokin yhdistävä tekijä.
Mä silti toivon että se lanka siinä kuitenkin jollain tasolla pysyy. Toki myös eri huoneissa on eri käyttötarkoitus jotka otettava huomioon. Toisaalta myös esimerkiksi mun valoisa työhuone ja Samin tumman boheemi huone tulevat olemaan kyllä kuin yö ja päivä. Ehkä se ei kuitenkaan haittaa, pysyypä mielenkiinto sisustuksessa kun täältä löytyy vähän kaikkea eikä samaa tyyliä huoneesta toiseen. Eihän me Saminkaan kanssa olla samanlaisia niin miksi huoneetkaan olisi? En mä tee miehelle mitään tyttöhuonetta.

Samin huoneessahan valmistui jo pikkuinen ”takahuone” jossa tuota boheemia tyyliä todella riittää. Mä niiiin haluaisin päästä sen huoneen kuvaamaan, mutta sielä on niin hirveä kaaos että ei toivoakaan. Kaaoshan sielä tulee olemaan aina jollain tasolla, saakin olla, mutta nyt ei pysty kuvaamaan. Ahdistaa mennäkin sinne kun ovesta ei suunnilleen mahdu sisään. Mies kuitenkin itse viihtyy ja se on pääasia. Tosin pahin kaaos helpottaa kun saadaan se itse huone valmiiksi.

Yllä olevissa kuvissa mua viehättää hirveästi tuo tauluseinä. Kulmassa olevaa kuumailmapallo-koristetta olen etsinyt vuosia. Pariisissa meinasin yhden keväällä ostaa, enkä ostanut. Harmittaa…
Tuo keskimmäisen kuvan violetinruskea seinä on myös tosi hienon värinen!

Mulla on hirmuinen hinku päästä yleensäkin jatkamaan tuon aulan ja miehen huoneen remppaa. Sitä hitsin aikaa vaan ei ikinä ole. Olisi kiva päästä toteuttamaan tuota boheemia sisustustyyliä, miettiä mitä kaikkea kivaa sinne voisikaan laittaa. Tosin se tarkoittaa kirppisten ja antiikkiliikkeiden hurjaa koluamista.

Huomatkaa mun lintuvalaisimen pienempi versio 😉

Boheemista tyylistä tykkääville vinkiksi pari Instagram-käyttäjää joita seuraan: @annacate ja  @dromma. Heillä on juuri tätä tummaa boheemia tyyliä, Willian Morrisin tapetteja jne. Hirmuisen mielenkiintoista vaaleiden skandinaavisten kotien rinnalle.

Toinen vinkki on pieni puoti Götan maailma Korkeavuorenkatu 9:ssä Helsingissä. Törmäsin sinne vahingossa kerran ystäväni kanssa, ja ai että onkin jännä pieni liike. Puoti tuoksuukin sellaiselle vanhalle sikarille. Se on täynnä pientä mielenkiintoista vanhaa tavaraa, ehkä pikkuisen pelottavaakin täytettyine eläimineen ja irtopäineen. Kannattaa käydä katsomassa jos haluaa nähdä jotain vähän erilaista. Itse en ole käynyt taas pitkään aikaan, mutta pitäisi käydä.

Tällaista sikarintuoksuista tyyliä tällä kertaa. Tykkäsitkö? Edes joistain pienistä jutuista? Mielelläni myös haluaisin tietää jos sulla on vinkata vastaavia kivoja insta-käyttäjiä tai liikkeitä joissa käydä.

-Henna-

Kuvat Pinterest. Linkit täältä ja täältä

Kommentit
  1. 3

    sanoo

    Tykkään kyllä, mutta enempi katsella kuin itselle 😉 Tai tälleen pimeällä nää on jotenkin tunnelmallisia, mutta jotenkin minusta tuntuu, että kevään korvilla alkaisi tummuus ahdistaa. Eli enemmän tykkään noista, joissa on hieman enemmän vaaleutta kuitenkin joukossa, esim. seinät tai joku muu suht iso elementti on vaalea ja/tai huone on valoisa (esim. noi 3, 4 ja 8 -kuvat). Runsauskin on hienoa, mutta ehkä jos noi olisivat omia tavaroita, niin voisi tuntua sotkuiselta (muiden tavarat on aina mielenkiintoisempia 😉 ) enkä jaksaisi siivoilla noita runsaimpia huoneita.

    Mulla on sama juttu, että tykkään erilaisista tyyleistä, niin välillä tuntuu, että tuleeko tyylien sekamelska. Toisaalta koti on koti eikä se niin vakavaa ole 🙂 Kun ei ole niin minimalistinen tyyli, niin eri tyyliset jutut ei niin pomppaa silmään. Toisaalta minimalistisemmassa kokonaisuudessa olisi helpompi korostaa jotain the juttua. Ehkä suurin tempoilun aihe onkin tavaran määrä, koska välillä tuntuu, että voisi vintata puolet tavaroista menemään, mutta välillä tekee mieli "koristella".

    • 3.1

      sanoo

      Se on ihan totta. En mäkään esim koko kämppää haluaisi noin tummaksi. Keväällä se tosiaan varmaan ahdistaisi. Parasta onkin vaan ihailla, eihän sitä muutenkaan saa aina kaikkea mitä haluaa. Esim luksusvillaa espanjasta. ;D Samin huoneeseen tuo tummuus tulee silti sopimaan kun se tulee olemaan täynnä krääsää. Vähän kyllä arvon miten saan aulasta tumman mutta raikkaan… Saa nähdä miten käy. 😀

      Samaa mieltä tuostakin. Esim Uuden kuun Emilian koti on ihana ja valoisa mutta tosi kotoisa. Sielä jokainen lyhty ym esine erottuu hyvin kun tausta on valkoinen ja selkeä. Mulla tavarat katoaa tänne. Toisaalta olen hyväksynyt sen että se ei kuitenkaan ole mun juttu, mutta saan onneksi ihailla blogissa heidän tyyliä. 😀
      Tosiaan mullakin keväisin tulee fiilis että rojut pois, ja näin syksystä taas lisää tavaraa ympärilleni. Mutta käyhän se niinkin. 🙂

  2. 4

    sanoo

    Pitkästä aikaa eksyin tänne juuri aiheen takia. Meidän koti on pelkkää tätä, varsinkin kun pikkuhiljaa saadaan tapetteja vaihdettua 😉 ja onkin vähän hankalaa löytää suomalaisblogeista mitään kiinnostavaa. Kiitos noista vinkeistä.

    • 4.1

      sanoo

      Piti ihan tulla vastavierailulle kun niin harvinainen löytö, joku sisustaa noin boheemisti, vau! 😀 Täytyy tulla katselemaan lisää ajan kanssa myöhemmin. Uskon että vaikea löytää ideoita… Onneksi on Pinterest ja ulkomaiset lehdet!

  3. 5

    sanoo

    Hei!tykkään kovasti tosta boheemityylistä,ihania kuvia.En oo valkoisen sisustuksen ihminen ollenkaan,rakastan kaikkea vanhaa…..Jos joskus liikut martinlaakson kulmilla,käypä tsekkaan Samin kirppis martinlaakson vanhalla ostarilla.Sielä on sellainen vanhan tavaran(kuolinpesien)osasto,josta voi tehdä löytöjä.Sielä on astioita ja jonkin verran myös huonekaluja.Esimerkkinä sielä oli kerran semmonen marokkolaistarjotinpöytä(jollainen sulla onkin),pyysivät siitä jotain kolmekymppiä!Arvaa harmittiko.kun en sitä heti ostanut.
    Tykkään sun sisustustyylistä ja tavastasi kirjoittaa,oon vaan laiska kommentoija…
    Voimia teille ja osanottoni suruunne.Äitini nukkui pois heinäkuussa ja suru on täälläkin suuri

    • 5.1

      sanoo

      Hei kiitos vinkistä! Täytyy laittaa korvan taakse, vaikka harvoin sielä päin tuleekin käytyä.
      Varmasti harmitti, vastaavia harvoin löytää ja ne menee varmasti nopeasti. Mäkään en aikoinaan omaa pöytääni ottanut heti, mutta se oli varastoitu niin pimeään paikkaan että onneksi kukaan muu ei sitä tajunnut ottaa ennen kuin mun tuttu kävi sen mulle hakemassa. 😀
      Kiitos paljon ja samoin, osanottoni… 🙁

  4. 6

    sanoo

    Mä myös seuraan annacaten ihanaa blogia Another Side Of This Life. Niin kaunista! 🙂 Itse kanssa tykkään boheemista kodista mutta en osaa elää yhtään boheemisti. Täytyis opetella 😉

    • 6.1

      sanoo

      Hei totta muuten, mäkin joskus käynyt sielä blogissa! Oliskohan ollut joskus sun vinkkaama…? Jostain syystä jäänyt nyt lukematta, täytyykin käydä katsomassa.
      No hei onhan teilläkin aika boheemia! Ei ehkä ihan niinkuin näissä kuvissa, mutta jollain tavalla kyllä. Niin tai näin, teidän koti on edelleen mun top 5 suosikkikoti-listassa. 😉

  5. 7

    sanoo

    Tykkäsin. Johtunee siitä, että löytyi paljon elementtejä joita itse käytän 🙂

    Götan maailma – todella erilainen paikka kuin mikään muu. Kaupan neliöihin nähden siellä saa menemään uskomattoman kauan aikaa 🙂

    • 7.1

      sanoo

      Kiva. 🙂
      Toi on niiiin totta. Ihan hirveästi katseltavaa. Pitäisi melkein ottaa tuoli alle, kuppi käteen ja vain istua katselemassa. Se puotihan onkin sen kokoinen että sinne ehkä just se yksi tuoli mahtuu… 😀

  6. 8

    sanoo

    Kiitos Henna kun jaoit henkilökohtaisen surusi kissasi poismenosta. Sain siitä suurta lohtua ja vertaistukea, kun juuri eilen jouduin hyvästelemään oman kissani joka jäi auton alle. Sitä surun määrää ei voi kuvailla, tuntuu kuin olisin pudonnut syvään kaivoon. Kuitenkin blogisi toi lohtua, kun tajusin että en ole ainoa maailmassa joka menettää lemmikkinsä. Lähetän sinulle voimahalin ja syvimmät osanottoni.

    • 8.1

      sanoo

      Voi, otan osaa… Kiitos kun kerroit tämän, antaa voimaa ja syyn jatkossakin kirjoittaa vähän henkilökohtaisempiakin juttuja. Niitä kun ei ole aina helppo kirjoittaa…
      Suru ottaa aikansa ja nämä pikkuiset ystävämme jäävät ikuisesti muistoihin.
      Voimia kovasti!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *