Tänään…

Sori vaan kaikki ”ei kissaihmiset” mutta mä en voi olla kuvaamatta meidän kissoja koko ajan.:) Eilen olisin halunnut ottaa videonkin Oskusta joka tapansa mukaan makasi selällään tassut ojossa olohuneen lattialla, lasten keinun alla. Kuitenkin, kuin aavistaen pahan, poika pomppasi ylös just kun kaivoin kameran esiin.

No, en tullut kissoista kirjoittamaan.
Me aloitettiin tänään olohuoneen muovimaton repiminen. Hymy huulilla päästiin kaivamaan esiin jälleen kaunis puulattia. Päästiin tosin vasta ihan alkuun, miehellä on käsi niin rikki ettei pystytty repimistä jatkamaan.  (joku työstä tullut venähdys vain) Muutenkin melko jännittävää puuhaa tuo muovimaton poisto, koska siinä pitää olla niiiiin varovainen jotta puuta kuoriutuisi lankusta mahdollisimman vähän mukana. Muutoin lankut ovat toistaiseksi ainakin todella hyvässä kunnossa ja tiiviisti toisissaan.

Mä olen myös korjaillut talvivaatteita jo pois. Ihana tunne saada nuo kamalat tilaa vievät toppavaatteet pois. Ainoa ikävä puoli on, että huomaan Mikin hauskan ja värikkään haalarin olevan niin pieni ettei varmaankaan mahdu pojalle enää ensi talvena…Samoin talvikengät. Pojan kesävaatteita katsellessa myös niistä on iso osa jo liian pieniä ja pitäisi hankkia uusia. Kallista tuo lapsen kasvaminen…

Varasin myös pojalle 4-vuotisneuvolan ja pojan kutsut Supersankarisyntymäpäiville pistettiin postiin loppuviikolla. Meillä pojan synttärit on vuoden isoin juhla, samalle se on tekosyy saada sukulaiset ja läheiset kokoon, ja tavallaan kevään juhlistusta myös. Kyllä poika niitä odottaakin innolla!:) Vuosi sitten vietimme samalla tupareita. Nyt olisin toivonut pääsevämme viettämään tupareita toiselle puolelle, mutta eipä tule onnistumaan, harmi kyllä. Ehkä sitten vuoden päästä kun olemme saaneet enemmänkin huoneita valmiiksi.

Mietin tuossa myös että olisi kiva saada mieskin jotenkin mukaan tänne blogiin. Kuitenkin paljon  kirjoittelen remontista jossa mies tekee eniten hommia. En vielä ole ratkaissut miten miehen saisi mukaan. En halua että hän kirjoittaa tänne omia postauksia koska se muuttaisi tavallaan koko blogia, eikä hänkään kyllä halua. Omaa remppablogiakaan hän ei varmasti jaksa kirjoittaa. Ehkä hän voisi aktiivisemmin vastailla täällä remppajuttuihin tms. Katsotaan…:)

-Henna-

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Pakko tarttua tuohon talvivaatekohttan ja kysyä, että oletteko olleet tyytyväisiä raitahaalariin? Mä just väänsin kättä Cupcake-haalarista, joka hajosi käsiin lyhyen käytön jälkeen. Eivät meinanneet antaa kunnon hyvitystä, KOSKA puku oli ostettu jo syksyllä. Kerroin, et poika käytti alkutalvesta aiempaa pukua, ja et eihän homma voi mennä niin ettei kukaan voisi hankkia pukua etukäteen varastoon. Onneksi agentti lopulta ymmärsi tilanteen ja hoiti hyvityksasian hyvällä asenteella, toisin kuin Kukkuukids mistä puvun ostin…

    Tulipas tarinat! Mut joo, lasten synttäreiden suunnittelu on huippua! Odotan innolla juttua niistä!

  2. 2

    sanoo

    Pistä vaan kissin kuvia, kyllä niitä kelpaa katsella 😉

    Mulla on sama ongelma tämän blogin kirjoittamisen kanssa, että isäntä tekee melkein kaiken, muttei koskaan kirjoita/kommentoi mitenkään blogille, kyllähän se nuo jutut lukaisee ja saattaa välillä jäädä pitkäksikin aikaa katselemaan vanhoja postauksia ja etenkin kuvia. Mutta eipä tuo halua itse mitään kirjoittaa…

    Toisaalta ymmärrettävää kun tuota tekemistä kyllä riittää ihan muutenkin, mulla on enempi aikaa säheltää tällaisen ylimääräisen kanssa.

    Meillä on muuten myös esikoisen synttärit näinä päivinä ja se on aina varma kevään merkki 😉 Kyllä se kesä sieltä tulee!

  3. 3

    sanoo

    Sari: Joo mä en kans ymmärrä tota että nykyään tavarat hajoaa heti käsiin ja sitten se on joku ongelma kun sen palauttaa…Et nykyään pitäis vaan tyytyä siihen sontaan mitä meille myydään…Onneksi lopulta sait hyvityksen!
    Mä olen kyllä ollut ihan tyytyväinen tuohon Molokidsin haalariin. Toisaalta skidi ei ole meillä mikään kovimman luokan temmeltäjä, ettei ehkä ole paras testaaja. Mikin vuotta vanhemmalla serkulla on myös tuo haalari ja säilynyt vissiin kans kuitenkin ehjänä pari talvea. ja hän on vähän vauhdikkaampi poju.:)
    Ainoa miinus tuossa haalarissa on ne ihme sisälahkeet. Lapsen on hirveän vaikea pukea itse kun ne sisälahkeet jää ihan rullalle sinne sisälle. Muutenkin niin rasittavaa se talvipukeutuminen niin haluais että haalari solahtaa hyvin päälle.

    Jep, se on kivaa varsinkin kun lapsi on innolla mukana suunnittelussa!:)

    Eija: Niinpä, sama täällä. Mulla mies tulee kommentoimaan siinä vaiheessa kun joku aukoo päätään mulle täällä tms.:D Onneksi sitä tapahtuu aika harvoin.
    Niinpä, onko kivempaa tapaa juhlistaa kevättä kuin pienen synttärit.:)

  4. 4

    sanoo

    Kiitoksia mielenkiintoisesta blogista!

    Voisit saada miehesi mukaan blogiin lisäämällä omien kirjoituksiesi joukkoon lainauksia miehesi kirjoituksista 🙂

  5. 5

    sanoo

    Jep, Molokidsiin olen ollut tyytyväinen elis meidän duracelilla samanmoinen raitapuku ;)) sama miinus tulee lahkeista, jotka on aika kapeat ja siten vaikea laittaa kengän päälle.
    Malan puvun ostin myös lähinnä ensi talvea varten ja pari kertaa ollut käytössä. Siinä lahkeet taas mega leveät….joten eivät meinaa pysyä kengän päällä, sillä ei ole lahkeissa kuminauhoja. Sellaiset toki saa helposti itse laitettua.

  6. 6

    Anonyymi sanoo

    Ja sää se kehtasit mennä herättää Epun yhtä kuvaa varten. IYH. 🙂 Jokos on kärpästen metsästys talon vieressä alkanut.
    Timo

  7. 7

    sanoo

    Susanna: Kiitos!:)Niinpä, pitäisi saada vaan mies lukemaan tätä ahkerammin ja kommentoimaan, mä en oikeastaan tiedä edes kuin paljon hän tätä lukee.

    Timo: Heh, yritin olla herättämättä.:D
    Kissat viihtyy koko ajan enempi ja enempi ulkona. Toissapäivänä huvitti kun Eppu vahtasi risassa varaston ikkunassa lintuja, miten lie sinne päässyt. Nautiskeli auringosta korkealla paikalla.:) Osku taas on tehnyt monen tunnin retkiä, löytänyt varmaan jonkun uuden piilon.

  8. 8

    sanoo

    Sellasta vaan ajattelin kysästä, että minkäs kokonen toi teidän raitapuku on? Jos olet sitä myymässä, niin huikkaa mulle! Olen sitä ihastellut ja yritän löytää pojulle ensi talveksi moisen sopivan.

    T: Minni (keinukaruselli@gmail.com)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *