Suuri pieni ihme

Pääsen vihdoin
kirjoittamaan postauksen, jota olen odottanut jo vuosia. Olen niin innoissani
kun pääsen kertomaan jotain todella ihanaa! Meidän perheessä on tapahtunut
ihme. Ihana pieni ihme.
Olen raskaana, me saamme syksyllä vauvan!
Olemme tällä hetkellä täysin onnesta
sekaisin, tämä vauva ei ole meinaan ollut itsestäänselvyys vaan meidän kohdalla todellakin ihme. Siitä meinaankin
kertoa nyt meidän perheen tarinan, vaikka tästä tuleekin nyt todella henkilökohtainen postaus… Haluan kuitenkin kertoa sen, jospa joku muukin saisi tästä toivoa.
Vuonna 2010
syksyllä, 3,5 vuotta sitten, päätimme että haluamme toisen lapsen. Olimme juuri
menneet naimisiin Samin kanssa, Miki oli noin 2-vuotias, asuimme kerrostalossa
Helsingissä. Olimme toimineet kriisiperheenä noin vuoden, ja etsimme
parhaillaan uutta kotia. Silloin olimme tulevasta vauvasta innoissamme, emmekä
onneksi vielä tienneet mitä on edessä.
Me löysimme pian
unelmiemme kodin, muutimme ja aloitimme vuosia kestävän ison remontin. Kuukaudet kuluivat,
Miki kasvoi, hoitolapset vaihtui. Oli pientä sylivauvaa, vähän isompaakin lasta
ja koululaista. Kaipasimme myös sitä omaa lasta, Mikillekin olisi ihana saada
sisarus. Olihan omat sisaruksemmekin meille tärkeitä.
Vauvaa ei kuitenkaan kuulunutkaan. Juoksin lääkäreillä, sain diagnoosin, PCO, sain monia erilaisia
hormonilääkkeitä jotka vain sekoittivat pitkää kuukautiskiertoani lisää. Lääkkeet
aiheutti myös munasarjaani kystan, lääkäri uhkasi jopa pahimmillaan toisen munasarjan
poistollakin, munasarjat olivat tukossa ja tilanne näytti epätoivoiselta…
Tulin kuitenkin
raskaaksi, vuoden yrityksen jälkeen, kahdestikin. Molemmat raskaudet menivät
kuitenkin varhain kesken. Ahdistus oli ihan hirveä, itkin, itkin ja pääsin
sängystä ylös vain lasten takia. Remontti ja työstressit eivät auttaneet asiaa,
eivätkä varmasti auttaneet raskautumisessakaan. 
Kalliilla lääkärillä
juoksut jatkui, lääkkeet jatkuivat. Minulle tehtiin tähystysleikkaus jolla
tutkittiin vielä tarkemmin tilanteeni. Mitään hälyyttävää ei löytynyt eikä mitään poistoja tms tarvittu. Tein kymmeniä raskaustestejä, toivo nousi joka kuukausi mutta en vain
tullut raskaaksi.
Arki jatkui, lapset
vaihtui. Pääsääntöisesti nautin kyllä elämästäni, olihan minulla kuitenkin
asiat ihan hyvin. Lapsenkaipuuni ei kuitenkaan hellittänyt, romahtelin välillä
ja maailma tuntui epäreilulta. Jotkut sai lapsia haluamattaan, jotkut ei, vaikka
kuinka halusi. Kodissamme vilisi lapsia, mutta se ei poistanut biologisen kelloni tikitystä… Olihan nämä lapset Mikiä lukuunottamatta vain hetken lainassa.
Minulla on Miki,
joka on elämäni tärkein asia ja joka päivä kiitin siitä että minulla on hänet!
Kunpa olisin häntä odottaessani aikoinaan oikeasti tajunnut mikä lahja hän onkaan! Miten
saimme hänet niin helposti, mutta tämä toinen ei millään tule…
Ajatukseni pyöri
vauvoissa ja lääkärikäynnit vain masensivat lisää. Sami yritti lohduttaa muttei pystynyt ymmärtämään, asia oli hänellekin menetys muttei pakkomielle. Läheiset olivat tukena, välillä tosin tuntui että ihmiset varoivat kertomasta raskauksistaan ja vauvoistaan. Vauvabuumi jylläsi, läheiset ympärilläni odotti vauvoja toinen toisensa perään, mutta minä sain vain seurata vierestä. Sanoin rehellisesti että ne sattuu mutta olen onnellinen heidän puolestaan. Jotkut yrittivät lohduttaa että olemmehan vielä nuoria… Olemme, mutta Miki kasvaa ja ikäero vain suurenisi lasten välillä. Se oli iso surunaihe minulle.
Lopulta syksyllä
2013 tapahtui muutos, päässäni. Lähdin jälleen lääkäriltä kotiin kaksi lääkepakettia kainalossani. Toinen lääke oli oikeastaan rintasyöpälääke, toinen
diabetes. Jotenkin niiden piti auttaa raskautumaan lääkärin mukaan, en muista
miten. Paketti lupasi sivuoireina mm. pahoinvointia.   En aloittanut lääkkeitä. Mieli sanoi, nyt
riitti! Ei näin voi jatkua!
Hain apua
vaihtoehtohoidoista joista merkittävin oli hakeutuminen homeopaatin
vastaanotolle. Lähdin vastaanotolta paljon kevyemmin mielin kuin sinne
mennessä. Aloitin homeopaattiset lääkkeet heti, ja
kiertoni lyheni samantein normaaliksi! Mulla ei ole koskaan ollut
normaalipituinen kierto!
Samoihin aikoihin
aloitimme PRIDE-koulutuksen. Pikku hiljaa päätimme että emme tarvitse välttämättä toista omaa lasta,
elämä on ihanaa ilmankin. Sen sijaan voimme vaikka antaa kodin jollekin
toiselle. Mieleni alkoi irrottautua pakkomielteestäni.
Kurssi alkoi olla
lopuillaan, olin syönyt homeopaattisia lääkkeitä pari kuukautta ja tein taas
testin. 
Plussa. Plussa!
Eka ajatus oli
järkytys, epäusko, jopa tunne etten haluakaan tätä, olin jo antanut mieleni
luovuttaa! Oikeasti halusin mutta pelotti niin kauheasti! Keskenmenot
kummitteli päässä ja aloin heti pelkäämään. Pelkäsin joka päivä. Heräsin painajaisiin ja
kipuihin, panikoin, itkin ja ahdistuin. Päivät kuluivat hitaasti eteenpäin.
Homeopatiasta sain apua paniikkikohtauksiin ja pahimpiin raskausoireisiin. Arki
piti kuitenkin hoitaa.
Viikot kului, kävin
neuvolassa, vietin 30-vuotispäiviä läheisten kanssa väsyneenä ja pahoinvoivana.
Teki mieli kertoa kaikille mutta en uskaltanut, kun en osannut itsekään iloita.
Neuvolasta en saanut
apua, vain kasan papereita ja neuvon olla stressaamatta… Viikot kului, olo
vähän helpottui. Pieni toivonkipinä iski, josko sittenkin….? Ultraääni-aika häämötti jossain viikkojen päässä. Vasta sen jälkeen
uskaltaisin hengittää.
Tiistaina oli lopulta
tuo maaginen ja odotettu päivä. Heräsin painajaisten keskeltä totaalisen
hermona, jännitti ihan hirveästi!
Ruuhkassa ajoimme
sairaalaan, eksyimme osastosta, pääsimme suoraan lääkärin huoneeseen. 
Hengitin
syvään, odotin, ja sielä hän oli! Pikkuinen ihana ja niin odotettu rakkaamme,
hyppi ja pomppi masussa kuin ajatellen ”Hei äiti ja iskä, täällä mä olen terveenä,
ei tarvitse huolehtia!”
Itkin, mutta vihdoin
ilosta. Tunne oli uskomaton, ja niin odotettu. 6 cm pitkä vauvamme oli terve,
elossa ja vihdoin saan kokea taas raskauden ilon ja vauva-arjen.
Miki sai tietää
isoveljeydestään samana iltana, hän oli yhtä hymyä ja hyppi ja pomppi kuten
pikkusisaruksensa. Hän ei varmasti osannut odottaa tätä, mutta taisi olla salaa
toivonut että hänestäkin tulisi vielä isoveli.
Me vietämme tämän kesän
toistaiseksi viimeisten hoitolasten kanssa, minä saan kulkea ylpeänä masu
pystyssä kesän. Loma työstäni on tervetullut, en jaksa elämää surun ja
kriisin keskellä ikuisesti. Syksyllä voin keskittyä hetken omien lasteni
pieniin arkisiin ongelmiin, töitä ehtii jatkaa myöhemminkin. Ehdimmekin jo auttaa yli 20 lasta. 
Olen niin
kiitollinen.
Meidän perhe kasvaa
yhdellä ensi lokakuussa.
-Henna-

Ps. Tämä oli elämäni
henkilökohtaisin postaus, toivon että kommentoit asiallisesti. Sekundaarinenkin
lapsettomuus voi olla iso kolaus perheille, sitä ei pidä vähätellä. Toivon että
joku sai tästä tekstistä lohtua ja siksi halusin sen nyt jakaa kaikille. Ihmeitä voi oikeasti tapahtua.
Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Minulle lääkäri sanoi ollessani 25v. etten saisi enää lapsia esikoiseni jälkeen. Keskenmenoja on tullut matkan varrella. Nyt lapsia on 4. Viimeiset 2 sain 38v ja 42v. Elämä voi olla oikukasta:).

  2. 2

    sanoo

    Voi tää on jotain niin isoa, että mä pillitän täällä!

    Voin samaistua niin sun tunteisiin, ei ollut itsestäänselvyys, että meillekään koskaan tulee ensimmäsitäkään lasta. Toista ei sitten vuosiin kuulunutkaan, ja olin esimerkiksi siinä tilanteessa, että en enää kehdannut ostaa raskaustesteja lähiapteekeista. Musta tuntu, että ne tytöt siellä tiskin takana näki sen mun epätoivon. Enkä kestänyt niitä katseita.

    Ihmeitä tapahtuu ja kaikki on mahdollista. Sen olen oppinut!

    Tuhannesti halauksia ja onnea sinne, koko perheelle!!! ❤︎

  3. 3

    Anonyymi sanoo

    Kommentoin Anonyymina. Siksi, koska aihe on raskas myös meille enkä ole vielä asian kanssa sinut niin paljon että siitä julkisesti kertoisin. Ehkä joskus olen. Tai sitten en. Aika näyttää.

    Olen huikean onnellinen puolestanne! Ansaitsette kaiken sen onnen ja voin täysin samaistua tilanteeseesi. Vielä emme ole tuossa vaiheessa, vaikka vuosia on kulunutkin. Lääkärillä juokseminen, huonojen uutisten kuuleminen, lapsen kaipuu, tutkimusten sivussa paljastuneet huonot uutiset terveydestä, se epätoivo ja odotus… Se joka kuukausi pettyminen. Se on raskasta. Minusta on upeaa, että olette jaksaneet auttaa kuitenkin tilanteenne keskellä myös muita, arvostan todella suuresti.

    Toivon kaikkea hyvää odotukseesi ja uuden perheenjäsenen syntymään. Tämä teksti oli varmasti vaikea, mutta kiitos kuitenkin että sen julkaisit. Autat varmasti meitä muita, jotka samojen asioiden kanssa kamppailemme. <3

  4. 4

    sanoo

    Ihana postaus! <3 Tämä antoi taas uutta toivoa meidänkin toisen vauvan yritykseen! 🙂 Onnellista raskausaikaa<3

  5. 5

    sanoo

    Aivan ihana ja rohkean henkilökohtainen postaus! Todella, todella paljon onnea!
    Itseni on helppo samaistua, koska ensimmäistä lastamme tehtiin (todella siis tehtiin) kolme vuotta aktiivisesti. Lopulta vasta useamman IVF-hoidon (koeputkihedelmöityksen) jälkeen tulin raskaaksi. Myös toinen lapseni, joka siis masussa vielä asustaa ja toivon mukaan syntyy vasta heinäkuun lopussa, on samaisilla hoidoilla aikaansaatu, vaikkakin paljon helpommin kuin esikoinen.
    Ensimmäistä yrittäessä kävin itsekin homeopaatilla ja vyöhyketerapiassa ja lopulta ehkä senkin vauhdittamana aikaisemmin tuloksettomat rankat hoidot saivat hedelmää aikaan 🙂

    Tsemppiä mielettömästi raskauteen ja toivon, että loppuraskautta ei tarvitsisi pelätä! Olen nimittäin itsekin joutunut pelkäämään koko raskauden ajan, että pikkuisemme syntyy liian aikaisin, eikä huoli ole vieläkään ohi.

  6. 9

    sanoo

    Ai että: onnea sydämen pohjasta asti! Meilläkin odotettiin kakkosta pitkään (suht sama ikäero tuli lapsillemme – poika tosin oli jo ekalla koulussa, kun saimme tyttären). Nyt odotetaan kolmatta – ihmeitä tapahtuu <3 Seuraan blogiasi, koska meilläkin on iso taloprojekti – ja näköjään nämä lapsiasiatkin menneet vähän samalla lailla.

  7. 10

    Anonyymi sanoo

    Mielettömästi onnea upeasta uutisesta! Kirjoituksesi oli koskettava ja kaunis.
    Meilläkin odotettiin ja toivottiin vuosia toista raskautta ja lopultakin odotus, tuska ja kyyneleet palkittiin. Ikäeroa pojilla on 5 vuotta ja 9 kk. Raskauksia on takana neljä.
    -N-

  8. 11

    Anonyymi sanoo

    Tuhannesti Onnea <3 Muistan aikoinaan,kun yritimme ensimmäistä lasta. Vuosi siinä meni,kunnes tulin raskaaksi. Ehdin jo siinä ajassa ajautua epätöivoon. Kävin myös lääkärillä,joka ehdotti aamulämpöjen mittailuja jne. Se tuntui hurjan vaikealta minulle,kuka tein 3-vuorotyötä. No,heitimme asian mielestämme ja päätimme mieheni kanssa,että jollei lasta meille suoda,ok. Ja hups! Kuukauden päästä tulin raskaaksi. henkimaailman juttuja. No,toinen lapsi sai alkunsa "vain" puolen vuoden aktiivisen yrityksen jälkeen,mutta meni kesken koska sairastuin reumaan…lapsen teko jäi siihen,mutta minulla on upea kohta 27v. tyttö <3 Toivon,että raskautesi etenee hyvin – kaikkea hyvää perheellesi ja sinulle <3

  9. 13

    Anonyymi sanoo

    Olen lukrnut blogiasi kauan. Ja voin vain kiittää sinua siitä että jaoit tarinanne. Itselläni on kaksi lasta jotka olen saanut edellisessä suhteessani hyvin nuorella iällä. Olen ikuisesti kiitollinen lapsistani ja siitä että olen saanut kaksi maailman rakkainta lasta. Mutta nyt kun omakin kellonikin lähenee tikitystä niin on aivan todella suuri murhe ettei yhteistä lasta (miehelleni biologista) noin vain saakkaan. Olemme kolme vuotta uskoneet ja toivoneet, turhaan. Olemme läpikäyneet rankkoja hoitojakin sillä tuloksella että sain yhden vaikean keskenmenon. Yhdyn täysin tunteisiisi ja tiedän että toissijainen lapsettomuus on iso kriisi. Sydämenipohjasta onnea teille ja ihanaa odotusta <3

  10. 14

    Anonyymi sanoo

    Pitkän tauon jälkeen luin taas blogiasi ja huomasin näin mahtavan uutisen! Tuhannesti onnea ja olet mielettömän rohkea jaettuasi kipeän tarinasi! Olen itse myös samoilla viikoilla raskaana ja odotan myös toista syntyväksi lokakuussa. Esikoista yritimme noin vuoden (minä olin sitä ennen kuumeillut jo melkein kaksi vuotta, mutta mieheni ei ollut vielä valmis) ja yllätys oli suuri, kun toinen saikin alkunsa helpommin.
    Toivon loppuraskaudellesi kaikkea hyvää <3

  11. 15

    sanoo

    En sano muuta kuin i h a n a a <3 Tai sanonpas! Sanon myös ihanaa toisen kerran. Aivan mahtava kuulla että sinäkin sait apua homeopatiasta, ja vieläpä tälläisessä isossa asiassa. Toivottavasti ihmiset pikkuhiljaa alkaisivat uskoa sen voimaan ja hakeutuisivat homeopaattisiin hoitoihin. Meillä esikoinen sai homeopatiasta avun vuosia jatkuneeseen korvatulehduskierteeseensä niin ettei putkituksiin tarvinnut onneksi mennä. Mutta tämä teidän kertomus, sen jos minkä luulisi kolauttavan kyynisimpiäkin lukijoita. Voi ihanaa!! <3 Hirmuisesti onnea sinulle loppurutistukseen!

    • 15.1

      sanoo

      Voi kiitos!:) Totta, mäkään en hirveästi tiennyt homeopatiasta ennen tätä, ja todellakin pidän edelleen täytenä ihmeenä sitä että se todella auttoi noin nopeasti! Vuosien yrityksen, keskenmenojen ja muiden hoitojen jälkeen kuin taikaiskusta homeopatia auttoi! Lisäksi se on auttanut nyt raskauden aikana tosi paljon mun vointiin, ja meinaan myös synnytystä varten hakea homeopatiasta apua. 🙂 Saatikka jatkossa elämässä muut sairaudet mitä perheessä voi tulla.

  12. 16

    Anonyymi sanoo

    Onnea ja iloisia hetkiä loppuraskauteen. Minun tarinani on lähes samanlainen kuin sinulla. Meillä ikäeroa tuli esikoisen ja seuraavan lapsen välille kuusi vuotta ja sain siinä välissä kaksi keskenmenoa. Minulla on myös todettu PCO ja toisen keskenmenon jälkeen minulle sanottiin etten välttämättä koskaan enää saa lasta. Nyt meillä on viisi tytärtä 11, 5,4,2puoli ja yksi vuotiaat :). Elämä onneksi osaa yllättää juuri silloin kun vähiten osaa odottaa. Minäkin möin ja annoin kaikki lasten vaatteet ja säästämäni tavarat pois ja sitten huomasin olevani raskaana. Olin aloittanut puoli vuotta aiemmin ihan tavallisen monivitamiinin syömisen enkä mitään muuta. Tiedän kuitenkin että muutamat ovat saaneet apua homeopaattisista valmisteista ja ihan apteekista myytävistä vitamiineista. Tietyillä aineilla on vaikutusta raskauden alkamiseen …esim.foolihapolla. Olenkin syönyt tuota raskaus ja imetys multivita valmistetta( apteekista) nyt jo neljä vuotta. Liekkö auttanut minua vaikka hormoonikierrot on edelleen täysin sekaisin. Kyllä nämä pienet vaan ovat ihania, ihania vielä isompinakin. Aurinkoisia päiviä sinulle ja perheellesi!
    T:Kolmikymppinen "mamma" Keski-Suomesta

    • 16.1

      sanoo

      Huuh, mulla jäi tästä ekana ajatus päähän että tämän jälkeen tulisi vielä kolme lasta, olisi aika hurjaa!! 😀
      Niin hullua että sanotaan ettet ehkä saa enää lapsia ja sitten niitä tuleekin vielä neljä! Mahtava juttu, antaa toivoa muillekin. 🙂
      Mä söin vuosia raskausvitamiineja ja ei kyllä auttanut mua, mutta oon kanssa kuullut että joitakin voi auttaa. Mulla se apu oli selkeästi se homeopatia. 🙂

  13. 17

    Anonyymi sanoo

    Minä kävin homeopaatilla 2 vuotta.. lopulta homeopaatti joutui sanomaan, ettei pysty mua auttamaan.
    Oon myös kokellut vyöhyketerapiaa, akupunktiota, IVF… edelleen lapseton.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *