Blogit
Koti asemalla

Suuri pieni ihme

Pääsen vihdoin
kirjoittamaan postauksen, jota olen odottanut jo vuosia. Olen niin innoissani
kun pääsen kertomaan jotain todella ihanaa! Meidän perheessä on tapahtunut
ihme. Ihana pieni ihme.
Olen raskaana, me saamme syksyllä vauvan!
Olemme tällä hetkellä täysin onnesta
sekaisin, tämä vauva ei ole meinaan ollut itsestäänselvyys vaan meidän kohdalla todellakin ihme. Siitä meinaankin
kertoa nyt meidän perheen tarinan, vaikka tästä tuleekin nyt todella henkilökohtainen postaus… Haluan kuitenkin kertoa sen, jospa joku muukin saisi tästä toivoa.
Vuonna 2010
syksyllä, 3,5 vuotta sitten, päätimme että haluamme toisen lapsen. Olimme juuri
menneet naimisiin Samin kanssa, Miki oli noin 2-vuotias, asuimme kerrostalossa
Helsingissä. Olimme toimineet kriisiperheenä noin vuoden, ja etsimme
parhaillaan uutta kotia. Silloin olimme tulevasta vauvasta innoissamme, emmekä
onneksi vielä tienneet mitä on edessä.
Me löysimme pian
unelmiemme kodin, muutimme ja aloitimme vuosia kestävän ison remontin. Kuukaudet kuluivat,
Miki kasvoi, hoitolapset vaihtui. Oli pientä sylivauvaa, vähän isompaakin lasta
ja koululaista. Kaipasimme myös sitä omaa lasta, Mikillekin olisi ihana saada
sisarus. Olihan omat sisaruksemmekin meille tärkeitä.
Vauvaa ei kuitenkaan kuulunutkaan. Juoksin lääkäreillä, sain diagnoosin, PCO, sain monia erilaisia
hormonilääkkeitä jotka vain sekoittivat pitkää kuukautiskiertoani lisää. Lääkkeet
aiheutti myös munasarjaani kystan, lääkäri uhkasi jopa pahimmillaan toisen munasarjan
poistollakin, munasarjat olivat tukossa ja tilanne näytti epätoivoiselta…
Tulin kuitenkin
raskaaksi, vuoden yrityksen jälkeen, kahdestikin. Molemmat raskaudet menivät
kuitenkin varhain kesken. Ahdistus oli ihan hirveä, itkin, itkin ja pääsin
sängystä ylös vain lasten takia. Remontti ja työstressit eivät auttaneet asiaa,
eivätkä varmasti auttaneet raskautumisessakaan. 
Kalliilla lääkärillä
juoksut jatkui, lääkkeet jatkuivat. Minulle tehtiin tähystysleikkaus jolla
tutkittiin vielä tarkemmin tilanteeni. Mitään hälyyttävää ei löytynyt eikä mitään poistoja tms tarvittu. Tein kymmeniä raskaustestejä, toivo nousi joka kuukausi mutta en vain
tullut raskaaksi.
Arki jatkui, lapset
vaihtui. Pääsääntöisesti nautin kyllä elämästäni, olihan minulla kuitenkin
asiat ihan hyvin. Lapsenkaipuuni ei kuitenkaan hellittänyt, romahtelin välillä
ja maailma tuntui epäreilulta. Jotkut sai lapsia haluamattaan, jotkut ei, vaikka
kuinka halusi. Kodissamme vilisi lapsia, mutta se ei poistanut biologisen kelloni tikitystä… Olihan nämä lapset Mikiä lukuunottamatta vain hetken lainassa.
Minulla on Miki,
joka on elämäni tärkein asia ja joka päivä kiitin siitä että minulla on hänet!
Kunpa olisin häntä odottaessani aikoinaan oikeasti tajunnut mikä lahja hän onkaan! Miten
saimme hänet niin helposti, mutta tämä toinen ei millään tule…
Ajatukseni pyöri
vauvoissa ja lääkärikäynnit vain masensivat lisää. Sami yritti lohduttaa muttei pystynyt ymmärtämään, asia oli hänellekin menetys muttei pakkomielle. Läheiset olivat tukena, välillä tosin tuntui että ihmiset varoivat kertomasta raskauksistaan ja vauvoistaan. Vauvabuumi jylläsi, läheiset ympärilläni odotti vauvoja toinen toisensa perään, mutta minä sain vain seurata vierestä. Sanoin rehellisesti että ne sattuu mutta olen onnellinen heidän puolestaan. Jotkut yrittivät lohduttaa että olemmehan vielä nuoria… Olemme, mutta Miki kasvaa ja ikäero vain suurenisi lasten välillä. Se oli iso surunaihe minulle.
Lopulta syksyllä
2013 tapahtui muutos, päässäni. Lähdin jälleen lääkäriltä kotiin kaksi lääkepakettia kainalossani. Toinen lääke oli oikeastaan rintasyöpälääke, toinen
diabetes. Jotenkin niiden piti auttaa raskautumaan lääkärin mukaan, en muista
miten. Paketti lupasi sivuoireina mm. pahoinvointia.   En aloittanut lääkkeitä. Mieli sanoi, nyt
riitti! Ei näin voi jatkua!
Hain apua
vaihtoehtohoidoista joista merkittävin oli hakeutuminen homeopaatin
vastaanotolle. Lähdin vastaanotolta paljon kevyemmin mielin kuin sinne
mennessä. Aloitin homeopaattiset lääkkeet heti, ja
kiertoni lyheni samantein normaaliksi! Mulla ei ole koskaan ollut
normaalipituinen kierto!
Samoihin aikoihin
aloitimme PRIDE-koulutuksen. Pikku hiljaa päätimme että emme tarvitse välttämättä toista omaa lasta,
elämä on ihanaa ilmankin. Sen sijaan voimme vaikka antaa kodin jollekin
toiselle. Mieleni alkoi irrottautua pakkomielteestäni.
Kurssi alkoi olla
lopuillaan, olin syönyt homeopaattisia lääkkeitä pari kuukautta ja tein taas
testin. 
Plussa. Plussa!
Eka ajatus oli
järkytys, epäusko, jopa tunne etten haluakaan tätä, olin jo antanut mieleni
luovuttaa! Oikeasti halusin mutta pelotti niin kauheasti! Keskenmenot
kummitteli päässä ja aloin heti pelkäämään. Pelkäsin joka päivä. Heräsin painajaisiin ja
kipuihin, panikoin, itkin ja ahdistuin. Päivät kuluivat hitaasti eteenpäin.
Homeopatiasta sain apua paniikkikohtauksiin ja pahimpiin raskausoireisiin. Arki
piti kuitenkin hoitaa.
Viikot kului, kävin
neuvolassa, vietin 30-vuotispäiviä läheisten kanssa väsyneenä ja pahoinvoivana.
Teki mieli kertoa kaikille mutta en uskaltanut, kun en osannut itsekään iloita.
Neuvolasta en saanut
apua, vain kasan papereita ja neuvon olla stressaamatta… Viikot kului, olo
vähän helpottui. Pieni toivonkipinä iski, josko sittenkin….? Ultraääni-aika häämötti jossain viikkojen päässä. Vasta sen jälkeen
uskaltaisin hengittää.
Tiistaina oli lopulta
tuo maaginen ja odotettu päivä. Heräsin painajaisten keskeltä totaalisen
hermona, jännitti ihan hirveästi!
Ruuhkassa ajoimme
sairaalaan, eksyimme osastosta, pääsimme suoraan lääkärin huoneeseen. 
Hengitin
syvään, odotin, ja sielä hän oli! Pikkuinen ihana ja niin odotettu rakkaamme,
hyppi ja pomppi masussa kuin ajatellen ”Hei äiti ja iskä, täällä mä olen terveenä,
ei tarvitse huolehtia!”
Itkin, mutta vihdoin
ilosta. Tunne oli uskomaton, ja niin odotettu. 6 cm pitkä vauvamme oli terve,
elossa ja vihdoin saan kokea taas raskauden ilon ja vauva-arjen.
Miki sai tietää
isoveljeydestään samana iltana, hän oli yhtä hymyä ja hyppi ja pomppi kuten
pikkusisaruksensa. Hän ei varmasti osannut odottaa tätä, mutta taisi olla salaa
toivonut että hänestäkin tulisi vielä isoveli.
Me vietämme tämän kesän
toistaiseksi viimeisten hoitolasten kanssa, minä saan kulkea ylpeänä masu
pystyssä kesän. Loma työstäni on tervetullut, en jaksa elämää surun ja
kriisin keskellä ikuisesti. Syksyllä voin keskittyä hetken omien lasteni
pieniin arkisiin ongelmiin, töitä ehtii jatkaa myöhemminkin. Ehdimmekin jo auttaa yli 20 lasta. 
Olen niin
kiitollinen.
Meidän perhe kasvaa
yhdellä ensi lokakuussa.
-Henna-
Ps. Tämä oli elämäni
henkilökohtaisin postaus, toivon että kommentoit asiallisesti. Sekundaarinenkin
lapsettomuus voi olla iso kolaus perheille, sitä ei pidä vähätellä. Toivon että
joku sai tästä tekstistä lohtua ja siksi halusin sen nyt jakaa kaikille. Ihmeitä voi oikeasti tapahtua.

Kommentit (139)

  1. Anonyymi

    Onnea ja iloisia hetkiä loppuraskauteen. Minun tarinani on lähes samanlainen kuin sinulla. Meillä ikäeroa tuli esikoisen ja seuraavan lapsen välille kuusi vuotta ja sain siinä välissä kaksi keskenmenoa. Minulla on myös todettu PCO ja toisen keskenmenon jälkeen minulle sanottiin etten välttämättä koskaan enää saa lasta. Nyt meillä on viisi tytärtä 11, 5,4,2puoli ja yksi vuotiaat :). Elämä onneksi osaa yllättää juuri silloin kun vähiten osaa odottaa. Minäkin möin ja annoin kaikki lasten vaatteet ja säästämäni tavarat pois ja sitten huomasin olevani raskaana. Olin aloittanut puoli vuotta aiemmin ihan tavallisen monivitamiinin syömisen enkä mitään muuta. Tiedän kuitenkin että muutamat ovat saaneet apua homeopaattisista valmisteista ja ihan apteekista myytävistä vitamiineista. Tietyillä aineilla on vaikutusta raskauden alkamiseen …esim.foolihapolla. Olenkin syönyt tuota raskaus ja imetys multivita valmistetta( apteekista) nyt jo neljä vuotta. Liekkö auttanut minua vaikka hormoonikierrot on edelleen täysin sekaisin. Kyllä nämä pienet vaan ovat ihania, ihania vielä isompinakin. Aurinkoisia päiviä sinulle ja perheellesi!
    T:Kolmikymppinen "mamma" Keski-Suomesta

    • hennaasemalta

      Huuh, mulla jäi tästä ekana ajatus päähän että tämän jälkeen tulisi vielä kolme lasta, olisi aika hurjaa!! 😀
      Niin hullua että sanotaan ettet ehkä saa enää lapsia ja sitten niitä tuleekin vielä neljä! Mahtava juttu, antaa toivoa muillekin. 🙂
      Mä söin vuosia raskausvitamiineja ja ei kyllä auttanut mua, mutta oon kanssa kuullut että joitakin voi auttaa. Mulla se apu oli selkeästi se homeopatia. 🙂

  2. Anonyymi

    Minä kävin homeopaatilla 2 vuotta.. lopulta homeopaatti joutui sanomaan, ettei pysty mua auttamaan.
    Oon myös kokellut vyöhyketerapiaa, akupunktiota, IVF… edelleen lapseton.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *