Osku, Eppu ja Unto- kavereita vai vihollisia?

                                                              Eläinten ruokahetki

Meidän uusi perheenjäsen, Unto Hermanni on asunut meillä nyt vajaa kolme viikkoa. Toisaalta tuntuu että paljon kauemmin, toisaalta taas aika mennyt nopeasti. Välillä menee ihan suht hyvin, mutta pääosinhan tämä on ollut aika kaaosta.
Työn puolesta olen tottunut siihen miten arki heittää häränpyllyä uuden henkilön saapuessa taloon, mutta silti en osannut kuvitella että mitä se on kun koiranpentu tulee… Kyllä on aika monesti meinannut päästä itku, varsinkin kun keskellä yötä korjaat lattialta toisen jätöksiä tai kun palaat kotiin ja koti on täynnä vessapaperinsilppua ja levitettyjä lapasia ja hattuja. Piru kun koiralle ei voi edes suuttua siinä vaiheessa! Se vaan juoksee perässä tutkimassa että mitä mä keräilen kiukkuisena lattialta.:D

Vaikeaa on ollut myös lasten ja koiran keskinäinen toimeentulo, kun pikku riiviö heti aamusta iskee hampaansa muksun nilkkaan tai pulkkamäessä repii lahkeesta. Kuitenkin kun kerran sanoin pojan kuullen että Unto on ärsyttävä, niin poika sanoi että “eikä ole, vaan kiva!”

Moni asia on kuitenkin parempaan päin koko ajan, pientä edistymistä on koko ajan havaittavissa. Kunhan vaan jaksaisi itse olla aktiivinen ja opettaa. Sanoinkin miehelle että jos koulutus ei itseltä suju, niin sitten olen valmis menemään johonkin kouluun koiran kanssa. Fiksu koira siitä silti saadaan.

Sitten taas kissojen ja koiran toimeentulo… Niistä ei oikein ota selvää. Erakko-Osku olisi varmaan tyytyväinen jos saisi yksinään olla kodinvaltias. Unto saa hepulin kun kissoja paijaillaan sängyllä eikä sitä, koska koira itse ei pääse eikä saa tulla sänkyyn. Kissat uskaltaa vihdoin liikkua vapaasti, mutta kyllä koira niitä ajaa takaakin. Toisaalta, se taitaa olla vähän leikkiä kaikille nyt kun kukin tietää mikä on homman nimi. Kissat ovat keskenään entistä läheisempiä, mutta myös tappelevat enempi. Tosin tappelu johtuu varmasti lähinnä turhautuneisuudesta, viime talvena oli sama juttu, kun kissat ei viitsi pakkasessa paljoa juosta ja sisällä on tylsää.

Tänään oli aika hellyyttävä hetki. Toinen kissoista oli ollut yön poissa ja päivälläkään ei kissaa näkynyt. Aloin jo oikeasti huolestua ja suunnittelin että lähden pihaa pidemmälle etsimään. Kuin pyynnöstä, kuului mouruntaa kuistilta, Oskuhan se palasi reissultansa. Innoissani paijasin kissaa ja lässytin sille, niin johan Unto ja Eppukin juoksi innolla paikalle Oskua moikkaamaan. Kumpikin ihan Oskun kyljessä kiehnäävät ja tervehtivät.

Meidän Miki taas on ollut aina huono nukkumaan yksin. Joka ilta pitäisi vieläkin nukuttaa vaikka ollaan yritetty opettaa toisin. Eilenpä asia ratkesi. Annoimme Untolle luvan mennä VAIN Mikin sänkyyn. Sinnehän se meni, ja molemmat nukahti tyytyväisenä, Miki uniseurasta onnessaan, sekä Unto luvasta saada nukkua kaverinsa vieressä. Nyt ei Mikin tarvitse enää pelätä, eikä se haittaa ketään jos koira nukkuu sielä. Meidän sänkyyn sitä ei silti tarvitse päästää.

Että jos ei muuta, niin ainakin eläimet on hyvää terapiaa lapsille. Miki saa Untosta pitkäaikaisen kaverin, hoitolapset jonkun jonka kylkeen itkeä ja josta hakea turvaa. Kunhan se mokoma ensin oppii pitämään hampaansa kurissa.

-Henna-

Kommentit (20)
  1. Kannattaa ehdottomasti lähteä koiranpennnun kanssa pentukouluun tai tottelevaisuuden alkeiskurssille. Siinä ei koskaan häviä mitään ja kaikki koiran oppimat positiiviset asiat ovat vain kotiin päin. Se ei aina ole helppoa, mutta jos jo pelkän luoksetulon ja paikalla pysymisen saa onnistumaan, niin se on jo paljon se.

    Täältä voi lukea juttuja, ettei se koiranpennun kanssa eläminen aina ihan helppoa ole:

    http://koiranomistajanonnea.blogspot.fi/

    Tuo lasten "pureskelu" täytyy kitkeä heti pois. Se luultavasti myös loppuisi itsestään, kun koiran hampaat vaihtuvat. Mutta koira täytyy opettaa kunnioittamaan ja varomaan lapsia. Meillä on ollut sen asian kanssa erityisen vaikeaa, koska meillä ei ole omia muksuja, joten koiramme ei edes tapaa lapsia päivittäin…

    1. hennaasemalta
      13.12.2012, 22:41

      Niin, kannattaishan se, mutta mä meen vasta sitten jos tuntuu ettei itse kotona onnistu. Tässä kuitenkin vasta vajaa kolme viikkoa harjoiteltu, ja olisi niin paljon muutakin ettei aika oikein tahdo riittää kaikkeen. Sitten vasta jos ei muu auta. tai vaikka kesällä.
      Yritetään kokoajan kovasti päästä siitä puremisesta eroon, se on tärkein asia tällä hetkellä mikä pitää opettaa. Kyllä se jonkinverran onkin jo vähentynyt, varsinkin oman pojan kanssa joka on aika rauhallinen eikä ala heti heilua ja hyppiä kun koira lähenee. Koirahan kun helposti sen lapselle tyypillisen energisen hyppimisen ym kokee leikiksi. Sen tajuaa kyllä että eihän tuo vaihe ikuisesti kesti, mutta rankalta se tuntuu kun lapsiin sattuu eikä niitä voi hetkeksikään jättää yksin koiran kanssa…

  2. VILLAKÖLHIN PIHAMAA
    13.12.2012, 16:35

    Kyllä Untokin vielä rauhoittuu ja oppii "ihmisten" tavoille 🙂 varmasti välillä voi tuntea epätoivoa ja väsymystä, mutta tuo pentuaika on kuitenkin aika lyhyt. Onhan noita erilaisia persoonia, toiset ei oikein koskaan rauhoitu.

    Unto on vielä aika vauva, joten ihan kaikkea siltä ei vielä voi vaatia. Perusjutut tulee siinä arjen keskellä opittua, koulutusta muuten sitten hiljalleen. Ei tuo koirankoulutus ole mitään tähtitiedettä, mutta onneksi on noita kaikkia opuksia. Ekan koiran kanssa taisin käydä koirakoulussa, mutta toisen kanssa jo ihan itse vaan opeteltiin.

    Olet varmaan jo lukenut Unton "rotuominaisuuksista"….niistäkin vähän saa sellaista käsitystä, miten tuo pentuvaihe etenee. Ainakin ulkonäön perusteella voisi luulla ihan Lapinkoiraksi, jos vaikka luonnekin vähän sinne suuntaan 🙂

    Suloinen rakkauspakkaus tuo on joka tapauksessa! Ja kiva, että Untolla nyt varmasti sille tärkeä paikka Mikin kyljessä 🙂 kyllä niistä tulee varmasti ihan bestikset. Ihan loistava unikaveri <3

    1. hennaasemalta
      13.12.2012, 22:44

      No oppiihan se. Just tänään mietin että onneksi koirien pentuaika ei kestä yhtä kauan kuin ihmisen.:D
      Tuntuu vaan että pää on jo ihan solmussa kun joka tuutista tulee miljoonaa erilaista ohjetta, niistä pitäisi sitten valita se itselle paras tapa…saatikka että alkaa menettämään hermojaan kun jatkuvasti pitäisi olla silmät selässäkin ja salamannopeat refleksit jotta koira ei satuta tai tuhoa jotain. mutta vuoden päästä tälle ajalle varmaan jo nauretaan.:D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *