Osku, Eppu ja Unto- kavereita vai vihollisia?

                                                              Eläinten ruokahetki

Meidän uusi perheenjäsen, Unto Hermanni on asunut meillä nyt vajaa kolme viikkoa. Toisaalta tuntuu että paljon kauemmin, toisaalta taas aika mennyt nopeasti. Välillä menee ihan suht hyvin, mutta pääosinhan tämä on ollut aika kaaosta.
Työn puolesta olen tottunut siihen miten arki heittää häränpyllyä uuden henkilön saapuessa taloon, mutta silti en osannut kuvitella että mitä se on kun koiranpentu tulee… Kyllä on aika monesti meinannut päästä itku, varsinkin kun keskellä yötä korjaat lattialta toisen jätöksiä tai kun palaat kotiin ja koti on täynnä vessapaperinsilppua ja levitettyjä lapasia ja hattuja. Piru kun koiralle ei voi edes suuttua siinä vaiheessa! Se vaan juoksee perässä tutkimassa että mitä mä keräilen kiukkuisena lattialta.:D

Vaikeaa on ollut myös lasten ja koiran keskinäinen toimeentulo, kun pikku riiviö heti aamusta iskee hampaansa muksun nilkkaan tai pulkkamäessä repii lahkeesta. Kuitenkin kun kerran sanoin pojan kuullen että Unto on ärsyttävä, niin poika sanoi että ”eikä ole, vaan kiva!”

Moni asia on kuitenkin parempaan päin koko ajan, pientä edistymistä on koko ajan havaittavissa. Kunhan vaan jaksaisi itse olla aktiivinen ja opettaa. Sanoinkin miehelle että jos koulutus ei itseltä suju, niin sitten olen valmis menemään johonkin kouluun koiran kanssa. Fiksu koira siitä silti saadaan.

Sitten taas kissojen ja koiran toimeentulo… Niistä ei oikein ota selvää. Erakko-Osku olisi varmaan tyytyväinen jos saisi yksinään olla kodinvaltias. Unto saa hepulin kun kissoja paijaillaan sängyllä eikä sitä, koska koira itse ei pääse eikä saa tulla sänkyyn. Kissat uskaltaa vihdoin liikkua vapaasti, mutta kyllä koira niitä ajaa takaakin. Toisaalta, se taitaa olla vähän leikkiä kaikille nyt kun kukin tietää mikä on homman nimi. Kissat ovat keskenään entistä läheisempiä, mutta myös tappelevat enempi. Tosin tappelu johtuu varmasti lähinnä turhautuneisuudesta, viime talvena oli sama juttu, kun kissat ei viitsi pakkasessa paljoa juosta ja sisällä on tylsää.

Tänään oli aika hellyyttävä hetki. Toinen kissoista oli ollut yön poissa ja päivälläkään ei kissaa näkynyt. Aloin jo oikeasti huolestua ja suunnittelin että lähden pihaa pidemmälle etsimään. Kuin pyynnöstä, kuului mouruntaa kuistilta, Oskuhan se palasi reissultansa. Innoissani paijasin kissaa ja lässytin sille, niin johan Unto ja Eppukin juoksi innolla paikalle Oskua moikkaamaan. Kumpikin ihan Oskun kyljessä kiehnäävät ja tervehtivät.

Meidän Miki taas on ollut aina huono nukkumaan yksin. Joka ilta pitäisi vieläkin nukuttaa vaikka ollaan yritetty opettaa toisin. Eilenpä asia ratkesi. Annoimme Untolle luvan mennä VAIN Mikin sänkyyn. Sinnehän se meni, ja molemmat nukahti tyytyväisenä, Miki uniseurasta onnessaan, sekä Unto luvasta saada nukkua kaverinsa vieressä. Nyt ei Mikin tarvitse enää pelätä, eikä se haittaa ketään jos koira nukkuu sielä. Meidän sänkyyn sitä ei silti tarvitse päästää.

Että jos ei muuta, niin ainakin eläimet on hyvää terapiaa lapsille. Miki saa Untosta pitkäaikaisen kaverin, hoitolapset jonkun jonka kylkeen itkeä ja josta hakea turvaa. Kunhan se mokoma ensin oppii pitämään hampaansa kurissa.

-Henna-

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Kannattaa ehdottomasti lähteä koiranpennnun kanssa pentukouluun tai tottelevaisuuden alkeiskurssille. Siinä ei koskaan häviä mitään ja kaikki koiran oppimat positiiviset asiat ovat vain kotiin päin. Se ei aina ole helppoa, mutta jos jo pelkän luoksetulon ja paikalla pysymisen saa onnistumaan, niin se on jo paljon se.

    Täältä voi lukea juttuja, ettei se koiranpennun kanssa eläminen aina ihan helppoa ole:

    http://koiranomistajanonnea.blogspot.fi/

    Tuo lasten "pureskelu" täytyy kitkeä heti pois. Se luultavasti myös loppuisi itsestään, kun koiran hampaat vaihtuvat. Mutta koira täytyy opettaa kunnioittamaan ja varomaan lapsia. Meillä on ollut sen asian kanssa erityisen vaikeaa, koska meillä ei ole omia muksuja, joten koiramme ei edes tapaa lapsia päivittäin…

    • 1.1

      sanoo

      Niin, kannattaishan se, mutta mä meen vasta sitten jos tuntuu ettei itse kotona onnistu. Tässä kuitenkin vasta vajaa kolme viikkoa harjoiteltu, ja olisi niin paljon muutakin ettei aika oikein tahdo riittää kaikkeen. Sitten vasta jos ei muu auta. tai vaikka kesällä.
      Yritetään kokoajan kovasti päästä siitä puremisesta eroon, se on tärkein asia tällä hetkellä mikä pitää opettaa. Kyllä se jonkinverran onkin jo vähentynyt, varsinkin oman pojan kanssa joka on aika rauhallinen eikä ala heti heilua ja hyppiä kun koira lähenee. Koirahan kun helposti sen lapselle tyypillisen energisen hyppimisen ym kokee leikiksi. Sen tajuaa kyllä että eihän tuo vaihe ikuisesti kesti, mutta rankalta se tuntuu kun lapsiin sattuu eikä niitä voi hetkeksikään jättää yksin koiran kanssa…

  2. 2

    sanoo

    Kyllä Untokin vielä rauhoittuu ja oppii "ihmisten" tavoille 🙂 varmasti välillä voi tuntea epätoivoa ja väsymystä, mutta tuo pentuaika on kuitenkin aika lyhyt. Onhan noita erilaisia persoonia, toiset ei oikein koskaan rauhoitu.

    Unto on vielä aika vauva, joten ihan kaikkea siltä ei vielä voi vaatia. Perusjutut tulee siinä arjen keskellä opittua, koulutusta muuten sitten hiljalleen. Ei tuo koirankoulutus ole mitään tähtitiedettä, mutta onneksi on noita kaikkia opuksia. Ekan koiran kanssa taisin käydä koirakoulussa, mutta toisen kanssa jo ihan itse vaan opeteltiin.

    Olet varmaan jo lukenut Unton "rotuominaisuuksista"….niistäkin vähän saa sellaista käsitystä, miten tuo pentuvaihe etenee. Ainakin ulkonäön perusteella voisi luulla ihan Lapinkoiraksi, jos vaikka luonnekin vähän sinne suuntaan 🙂

    Suloinen rakkauspakkaus tuo on joka tapauksessa! Ja kiva, että Untolla nyt varmasti sille tärkeä paikka Mikin kyljessä 🙂 kyllä niistä tulee varmasti ihan bestikset. Ihan loistava unikaveri <3

    • 2.1

      sanoo

      No oppiihan se. Just tänään mietin että onneksi koirien pentuaika ei kestä yhtä kauan kuin ihmisen.:D
      Tuntuu vaan että pää on jo ihan solmussa kun joka tuutista tulee miljoonaa erilaista ohjetta, niistä pitäisi sitten valita se itselle paras tapa…saatikka että alkaa menettämään hermojaan kun jatkuvasti pitäisi olla silmät selässäkin ja salamannopeat refleksit jotta koira ei satuta tai tuhoa jotain. mutta vuoden päästä tälle ajalle varmaan jo nauretaan.:D

  3. 3

    Anonyymi sanoo

    Pentuhan ei ymmärrä, että se hammastelu tekee pirun kipeätä. Koirillahan turkki suojaa näissä leikeissä ja ihmisillä sitä ei ole.
    Aikanaan, ensimmäisen pentuni kanssa sain kasvattajalta toimivan neuvon: aina, kun pentu puree kipeästi, pitää "vinkaista". Ei siis torumista tai sitä ihmisen normaalia auts-oihhia vaan vähän samanlainen ääni, kuin koira itse päästää, kun sillä käy kipeästi. Silloinen pentumme lopetti aina ja jäi pää kallellaan katselemaan ja kun homma toistui ja toistui, oli ongelma ohi muutamassa päivässä. Tosin, meillähän oli tietysti hyperälykäs yksilö. 😉
    Lapsia kun teillä on, voi tuo opettelu olla vähän haasteellisempaa, mutta kannattaa kokeilla tätä koirien omaa kieltä.
    Jos ei toimi, voi lohduttautua sillä, että ne pysyvät hampaat eivät ole semmoisia nuppineulanteräviä. 😀

    -Pöö-

    • 3.1

      sanoo

      Ollaan kokeiltu tuota vinkaisua mutta ei se oikein auta tämän kohdalla. Pelkkä "ei" riittää usein, ja se että vaan poistuu paikalta, mutta lasten kohdalla on vaikeampi opettaa lapsia toimimaan tilanteessa oikein. Tai sitten kun Untolla on sellainen "villikohtaus" päällä, niin mikään ei kyllä tehoa ja mullakin palaa hermo, mikä taas pahentaa asiaa.
      Yritän juoksuttaa ja ulkoiluttaa koiraa paljon jotta tuhlaisi energiansa siihen, mutta se ei aina riitä. Mutta eipä se ikuisesti pure, ja tärkeää on opettaa noita lapsiakin toimimaan niin että osaavat varoa.:)

  4. 4

    Anonyymi sanoo

    Ihana pikku Unto! Niin nätisti odottaa ruokaa istuvalteen ja sitten köllöttelee sohvalla. Söpö! 🙂 Meillä koiran pureminen jäi itsestään pois kun naskalit vaihtu pysyviin ja hiukan kasvoi, sama siskon koirilla. Toki aina kiellettiin kun puri, mutta yleensä se loppuu viimeistään siinä vaiheessa. Onnea vaan uudesta perheenjäsenestä ja tsemppiä tähän pentuaikaan. 🙂

    • 4.1

      sanoo

      Kiitos!:) Joo täytyy toivoa että tuo pureminen loppuu pian, pelkään kans et vaatteet hajoo kun se repii niin kovin…Yhdet mun yöhousut se hajoittikin roskiskuntoon…:/

      Näkisit miten se nätisti istuminen jää kun otan täyden ruokakipon tosta käteen ja lähen viemään sitä ruokapaikalle. Unto pyörii ja hyörii ja äheltää, ja ryntää ruokapaikan eteen käskemättä istumaan kuin tatti.:D Siitä se sit pyllyllään hivuttautuu lähemmäs ja lähemmäs katse kiinni ylhäällä kupissa ja ruokapaikkansa päälle niin ettei itse kuppi meinaa mahtua ollenkaan. Astia lattialle, 5 sekuntia ja ruoka syöty.:D

  5. 5

    Anonyymi sanoo

    Tsemppiä pennun kanssa! Kyllä se siitä suttaantuu! 🙂
    Meillä on kolme koiraa, joista nuorimmainen tuhosi lähes kaikki huonekalut… Välillä tuli itku, välillä ei voinu muuta kuin nauraa…
    Minusta on mahtavaa, että kirjoitat niin rehellisesti! Ja teidän koti on aivan ihana!!!
    t. kolmen koiran emäntä

    • 5.1

      sanoo

      Voi kiitos!:) Lohduttavaa kuulla että muillakin ollu tällaista, ja että se menee ohi! Vielä ei ole suoranaisesti hajonnut paljoakaan, mutta sotkua senkin edestä. Tosin tänään se oli hajottanu täysin mun pallovalosarjan, ja oman unityynynsä kiinnitysnauhat… Noi valot mua harmittaa ihan hirveesti…

  6. 6

    Anonyymi sanoo

    Kaikki näemmä oppineet mistä saa ruokaa. Ja sanoisinko että pientä nokkimisjärjestystä havaittavissa. Meillä oli kissan aikanaan mahdoton ymmärtää että mökillä jääkaapin ovi oli erikätinen kuin kotona. Raukka vahti mökillä oven saranapuolelta.
    Timo

    • 6.1

      sanoo

      Heh!
      Jep, näin voi sanoa! Eikä koira enää ryntää ekana kissojen kipolle vaan tietää jo että missä on sen ruoat, missä kissojen. Ja ai että sillä on vaikeaa kun hotkii ensin oman ruokansa ja sitten saa seurata vierestä kun kissat syö oikein hitaasti ja nautiskellen omaansa sen edessä.:D mut pikkuhiljaa alkaa oppii ettei koske kissan ruokaan siltikään.

  7. 7

    Anonyymi sanoo

    Moikka!
    Ollaan myös koira (ja kissa ihmisiä) mutta ihan "mutulla" mennään. Se mikä meillä toimii (ja mitä voi ainakin kokeilla) on koiran luketseminen jonnekin kun kaikki lähtee pois. Eli yhteen huoneeseen, minne sille jättää vettä ja vaikka luun tms. ja lepopaikan. Meillä vielä tuo 3 vuotias voi tehdä asiat lattaille jos on koko suuressa talossa yksin. Nyt kun hänet suljetaan meidän makkariin (missä viettää siis aina yöt joten pitää sitä omana hyvänä paikkanaan) niin ei koskaan mitään ongelmaa, ei riko mitään, ei tee jätöksiä, ei vingu tms. Eli ei koiraa mihinkään koppiin tarvi lukita, hänellä on siellä hyvät ja turvalliset olot, joten ei tarvi pöllötellä. Meilläkään ei koira joudu yksin olemaan mitään 9h/pv mitä monessa perheessä vaan vikana lähtevä lukitsee ja ekana kotiin tuleva päästää pois. Koira on tohon tottunut ja menee itsekin jo sinne kun näkee että ollaan lähdössä (ja hyvin mielin)

    • 7.1

      sanoo

      Jep, tänään pistin koiran pelkkään keittiöön, mut ei tosiaan auttanut… melkeinpä päinvastoin… Pirulainen oli repinyt mun korkealla olleet pallovalot alas ja poikki, ihme ettei saanut säkäriä, oli jyrsiny unityynyään, levittäny lankakeriä, tyynyjä ymym. leluja ja luita olin jättänyt mut se ei näköjään auttanut, ihan armotonta riehumista…Pois oltiin 3-4 tuntia.
      mut ei ollu muuten pissiny lattialle sillä aikaa.:O mut armotonta riehumista ollut meidän poissaollessa….:/

  8. 8

    Anonyymi sanoo

    Kyllä se siitä, kohta pentuaika on pelkkä muisto, ajan kultaama sellainen 😉

    Meille tuli 8 vk vanha koira kun lapsi oli kaksivuotias. Lapsi oli sellainen sisupussi sen ikäisenä että koira sai höykkyytystä jos yritti purra. Eli hyvin nopeasti loppui ihmisten pureminen koiralta. Lapselle joudun kiljumaan että älä kiusaa sitä koiraa, ja jäähyllekin joutui tuon tuosta…

    Mietin silloin että mitä tuosta koiraparasta tulee. Nöyrempää, kiltimpää ja iloisempaa saa hakea.

    Tee kerralla selväksi ettei ihmistä purra. Ja opeta lapset myös tiukasti kieltämään. Sormet/nyrkki syvälle suuhun on melko tehokas konsti jos puree käsiä. Tavaroiden puremiselle ei oikein mitään mahda, leluja meni meillä roskiin aika määrä… Mutta muut on vaan piilotettava koiralta. Voisitko sulkea koiran kylppäriin siksi aikaa kun olette poissa kotoa? Tai eteinen/kylppäri tms. alueelle.

    • 8.1

      sanoo

      Haha, kai se voi sitten mennä noinkin päin.:D
      Meillä on Miki oppinut jo hyvin toimimaan koiran kanssa, se on ihan ihastunut koirakaveriinsa nyt kun pahin alku on ohi ja on vähän totuttu puolin ja toisin.:)

      Meillä ei voi pistää kylppäriin, kun täällä on vaan maailman pienimmät vessat ja suihkutila, ihan liian pieniä pienellekin koiralle..:/ Keittiöön nyt toistaiseksi suljetaan.

  9. 9

    Anonyymi sanoo

    Mun tuli nyt tarve kommentoida tätä tekstiä, vaikka mu piti alunperin tulla vain ihastelemaan kaunista elelyä, mutta vertaistukena: mulla köllöttelee tuossa patjalla rapian vuoden ikäinen unski, koiranne kaima tämä koirapoika. Unton ne osaa, meillä opetellaan vieläkin välillä alkeita, eli jos jotain voisi toisin tehdä, niin oisin vieläkin enemmän panostanut siihen pentuaikaan, se menee niin nopsaan. Mutta vaikka tuo ois mimmonen pässinpää aina välillä, niin ei sille voi mitään, kun sitä kaikkine oikkuineen vaan rakastaa, että samalla siinä kasvaa myös pitkäjänniteisyys.

    • 9.1

      sanoo

      Eikä miten hauskaa, kaima!:D Minkäs rotuinen kaima on?:)
      Mä just tänään sanoin miehelle että nyt pitää ihan oikeasti alkaa panostamaan tohon koulutukseen, kun ei tuo pirulainen tottele yhtään. Ei-sanaa tottelee aika hyvin, paitsi silloin kun villikohtaus päällä, tai repii esim lahkeesta. On vissii niin kivaa ettei viitsi silloin totella. Mutta esim tänne-kutsua ei tottele kuin vaan silloin kun ei ole mitään kivempaakaan. ja hihnassa kävely..*huokaus* Mä melkein itkin tänään kun vein koiraa lenkille… Joko se veti ihan kokoajan, tai ei suostunut kävelemään eteenpäin…
      On tässä vielä töitä sen kanssa!

  10. 10

    sanoo

    Hei

    valitettavasti joudun kertomaan, ettei tuo vauva-aika välttämättä mene kaikilla ohi….toinen koiramme täyttää helmikuussa 3v ja käyttäytyy edelleen kuin pentu (lukuunottamatta pureskelua ja sisälle tarpeiden tekemistä)…
    Parhaiten puremisesta pääsimme eroon seuraavalla tavalla: aina kun koira yritti purra, otimme leusta kiinni ja painoimme alahuulia hampaita vasten ja samalla kielsimme puremasta.

    Yksin oloa harjoiteltiin niin että suljettiin yhteen huoneeseen…mutta kun sitten päästettiin pikkuhiljaa laajempaan reviiriin, tulos; kerta viikkoon äiteen syödyt kengät, muutamat kakrujen kavereitten kengät, jalkalistoja, lehtiä ja mattojen kulmia. Mutta aikansa kutakin…emme muuten vieläkään jätä koiria pienten lasten kanssa yksinään, tosin omamme on jo isoja murkkuja.

    Onnee koiran kasvattamiseen!!!

  11. 11

    sanoo

    Kuulostaapa lohdulliselta…tai sitten ei.:D

    Noo, jospa tämä meidän riiviö joskus oppisi, nyt mulla menee ainakin vielä useammin hermot kuin että ei menis hermot.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *