Blogit
Koti asemalla

Osku, Eppu ja Unto- kavereita vai vihollisia?

                                                              Eläinten ruokahetki

Meidän uusi perheenjäsen, Unto Hermanni on asunut meillä nyt vajaa kolme viikkoa. Toisaalta tuntuu että paljon kauemmin, toisaalta taas aika mennyt nopeasti. Välillä menee ihan suht hyvin, mutta pääosinhan tämä on ollut aika kaaosta.
Työn puolesta olen tottunut siihen miten arki heittää häränpyllyä uuden henkilön saapuessa taloon, mutta silti en osannut kuvitella että mitä se on kun koiranpentu tulee… Kyllä on aika monesti meinannut päästä itku, varsinkin kun keskellä yötä korjaat lattialta toisen jätöksiä tai kun palaat kotiin ja koti on täynnä vessapaperinsilppua ja levitettyjä lapasia ja hattuja. Piru kun koiralle ei voi edes suuttua siinä vaiheessa! Se vaan juoksee perässä tutkimassa että mitä mä keräilen kiukkuisena lattialta.:D

Vaikeaa on ollut myös lasten ja koiran keskinäinen toimeentulo, kun pikku riiviö heti aamusta iskee hampaansa muksun nilkkaan tai pulkkamäessä repii lahkeesta. Kuitenkin kun kerran sanoin pojan kuullen että Unto on ärsyttävä, niin poika sanoi että ”eikä ole, vaan kiva!”

Moni asia on kuitenkin parempaan päin koko ajan, pientä edistymistä on koko ajan havaittavissa. Kunhan vaan jaksaisi itse olla aktiivinen ja opettaa. Sanoinkin miehelle että jos koulutus ei itseltä suju, niin sitten olen valmis menemään johonkin kouluun koiran kanssa. Fiksu koira siitä silti saadaan.

Sitten taas kissojen ja koiran toimeentulo… Niistä ei oikein ota selvää. Erakko-Osku olisi varmaan tyytyväinen jos saisi yksinään olla kodinvaltias. Unto saa hepulin kun kissoja paijaillaan sängyllä eikä sitä, koska koira itse ei pääse eikä saa tulla sänkyyn. Kissat uskaltaa vihdoin liikkua vapaasti, mutta kyllä koira niitä ajaa takaakin. Toisaalta, se taitaa olla vähän leikkiä kaikille nyt kun kukin tietää mikä on homman nimi. Kissat ovat keskenään entistä läheisempiä, mutta myös tappelevat enempi. Tosin tappelu johtuu varmasti lähinnä turhautuneisuudesta, viime talvena oli sama juttu, kun kissat ei viitsi pakkasessa paljoa juosta ja sisällä on tylsää.

Tänään oli aika hellyyttävä hetki. Toinen kissoista oli ollut yön poissa ja päivälläkään ei kissaa näkynyt. Aloin jo oikeasti huolestua ja suunnittelin että lähden pihaa pidemmälle etsimään. Kuin pyynnöstä, kuului mouruntaa kuistilta, Oskuhan se palasi reissultansa. Innoissani paijasin kissaa ja lässytin sille, niin johan Unto ja Eppukin juoksi innolla paikalle Oskua moikkaamaan. Kumpikin ihan Oskun kyljessä kiehnäävät ja tervehtivät.

Meidän Miki taas on ollut aina huono nukkumaan yksin. Joka ilta pitäisi vieläkin nukuttaa vaikka ollaan yritetty opettaa toisin. Eilenpä asia ratkesi. Annoimme Untolle luvan mennä VAIN Mikin sänkyyn. Sinnehän se meni, ja molemmat nukahti tyytyväisenä, Miki uniseurasta onnessaan, sekä Unto luvasta saada nukkua kaverinsa vieressä. Nyt ei Mikin tarvitse enää pelätä, eikä se haittaa ketään jos koira nukkuu sielä. Meidän sänkyyn sitä ei silti tarvitse päästää.

Että jos ei muuta, niin ainakin eläimet on hyvää terapiaa lapsille. Miki saa Untosta pitkäaikaisen kaverin, hoitolapset jonkun jonka kylkeen itkeä ja josta hakea turvaa. Kunhan se mokoma ensin oppii pitämään hampaansa kurissa.

-Henna-

Kommentit (20)

  1. hennaasemalta

    Kuulostaapa lohdulliselta…tai sitten ei.:D

    Noo, jospa tämä meidän riiviö joskus oppisi, nyt mulla menee ainakin vielä useammin hermot kuin että ei menis hermot.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *