Kiitos

Suuri kiitos kaikille edelliseen kommentoineille! Olen aivan hämmentynyt lukijoiden ja kommenttien määrästä enkä voi sanoin kuvailla miten hienoa se on kaiken ikävän kokemuksen jälkeen. Kun vihdoin sain kertoa uutiset ja ne otettiin näin hyvin vastaan. Varmasti kaikki lukija- ja kommenttiennätykset pamahti mulla tässä blogissa rikki tämän teksti myötä. Sain myös todella ihania, liikuttavia, surullisia sekä onnellisia tarinoita lukea teidän lapsistanne tai lapsettomuudesta. Kannatti siis uskaltaa juttu julkaista, vaikka jännitti ihan hirveästi!
Jokaiselle en nyt erikseen vastannut vaikka kaikki kommentit tarkkaan luin. Muutamaan kysymykseen ajattelin vastata vielä näin yleisesti tässä postauksessa.

Multa kysyttiin toki sitä että miten meidän vastaanottoperhe- ja sijaisperhe-juttujen nyt käy. Meidänhän oli tarkoitus ottaa tässä nyt seuraavaksi pitkäaikainen sijoitettu lapsi. Se meni nyt totaalisen jäihin toistaiseksi, kun tämä meidän biologinen pikkuinen ilmoitti tulostaan kurssin viime hetkillä. Me emme voi ottaa sijoitettua samaan aikaan vaikka haluttaisiin, ja täytyy myöntää että ihan hyvä niin. Aika ottaa hiukan etäisyyttä näihin juttuihin. Myös vastaanottoperhe-työstä jään normaalisti äitiyslomalle. Helsingissä toive on että oma lapsi olisi 2-vuotias ennen kuin hommia jatketaan. Sekin on ihan hyvä, Miki saa rauhassa aloittaa eskarit ja koulut ja sitten mietitään uudestaan että mitä halutaan tehdä. Jatketaanko näin parin vuoden päästä vai mitä, sen näkee sitten. Ainakin sitä itsekin jaksaa taas paljon paremmin tauon jälkeen, niin hirmuista tahtia tässä on vedetty viimeiset neljä vuotta ja todella montaa lasta autettu. Työ on toki antoisaa, mutta hirveän raskasta henkisesti, varsinkin kun siitä ei juuri taukoja ole nyt ollut. Uskon silti että jotenkin sitä vielä jatketaan, sitten joskus, ihan varmasti!

Homeopatiasta myös kyseltiin. Mä olen tosi iloinen että kyseltiin, koska se oli suurin syy miksi tämän jutun halusin julkaista. Mulla homeopatia oli selvästi se ratkaisevin tekijä tässä että lapsi on nyt tulossa. Olen tosiaan kokeillut erilaisia hormonilääkkeitä, mutta ne vain pahensi asiaa. Lääkäreillä juoksut ja tilanteen seurailut tulivat maksamaan todella paljon, seuraavaksi olisi ryhdytty pistoshoitoihin ja hinnat olisi vain noussut. Homeopatiakäynti oli 90€ ja siihen kuului pitkä vastaanottoaika, lääkkeet ja sähköposti-konsultaatio. Jatkokäynnit olivat vielä edullisempia, mutta niitähän ei montaa enää tarvittu. Homeopatiasta olen saanut moneen muuhunkin avun, ja nyt se toimii raskauteni tukena. Se helpotti raskausoireita, paniikkikohtauksia jne. Olen kuullut myös monen muun vaihtoehtohoidon auttavan raskautumaan. Vaihtoehtohoidot eivät myöskään tee mitään haittaa, joten niitä voi kokeilla rohkeasti! Itse kuulun Facebookin ”Paranna itsesi luonnollisesti”-ryhmään, josta viime syksynä hain neuvoja raskautumiseen ja hyvät neuvot sainkin. Siitä ryhmästä löytyy mahtavia vinkkejä luonnonlääketieteeseen. Olen saanut sieltä neuvoja mm. päänsärkyyn, flunssaan, ihottumaan, siis ihan kaikkea löytyy.
Niin ja vielä sen verran, että mä en pysty luettelemaan että mitkä homeopaattiset lääkkeet mulla auttoi, koska ne todella määrätään jokaiselle erilailla. Se mikä toimii mulle, ei ehkä toimi sulle. Ne määrätään jotenkin ihmisten luonteen mukaan ja homeopaatti kyseleekin jopa vähän hassunkuuloisia kysymyksiä, kuten että tykkäätkö juustoista! Se siis kertoo siitä että ne tosiaan määrätään jokaiselle erilailla, siksi en halua suositella niitä mitä mulle määrättiin vaan suosittelen menemään homeopaatin vastaanotolle suoraan, jos asiasta kiinnostuit. Yhteen vaivaan voi myös olla monia lääkkeitä, ja usein onkin. Niistä valitaan se itselle paras.

Multa myös kyseltiin jatkanko blogia. No tottakai jatkan!! Nyt vasta jatkankin kun elämä hymyilee taas uudella tavalla ja pahin raskausväsymys on ohitse! Äitiyslomalla mulla on myös varmasti enemmän aikaa kuin tällä hetkellä. Vauva rinnalla näpytän konetta vaikka.

Mä en vielä tiedä tuleeko tänne juurikaan odotus-ja vauvajuttuja. Jotain toki, onhan se iso osa meidän elämää nyt tulevaisuudessa. Muutenkin olen niitä lapsijuttuja luvannut lisää tänne laittaa, niin miksei myös vauvoista, varsinkin jos sitä toivotte. Ainakin vauvanhuoneen sisustamista ym… Tämän hetken hoitolasten huoneesta tulee siis vauvanhuone sitten syksyllä. Varmaan enempi vauvaostoksia ym näkyy sitten Instagramissa. Myös Pinterestissä voin vihdoin raskaus– ja vauvakansiot laittaa julkiseksi. Sielä voi siis käydä kurkkimassa mm. mammapukeutumista. Veikkaan myös että viimeistään syksyllä mulle iskee taas hirveä pesänrakennusvietti ja sisustamisen lisäksi kudon ja askartelen kaikkia vauvanjuttuja. Pari ideaa jo päässä muhiikin…

Loppuun olisi vielä kiva kuulla moniko blogini lukija odottaa mun kanssa samaan aikaan. Pari kertoikin jo raskaudestaan, mutta jos jaksat, olisi kiva vielä tietää onko täällä kukaan odottaja jolla on myös ajankohtaisia nämä jutut, tai onko kotona pieniä vauvoja. Vai onko suurinosa sitä mieltä että ei-sitten-vois-vähempää-kiinnostaa-vauva-jutut….

Iso kiitos vielä kaikille, ihanaa kun tämä juttu otettiin näin hyvin vastaan!

Ens kerralla toivottavasti muuta kuin vauvajuttuja! Kyllä mä pystyn muutakin ajattelemaan. Just ja just, heh!

-Henna-

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Vauvajutut kiinnostaa aina 🙂 erityisesti nyt kun meille on tulossa kesävauva, hartaasti toivottu ja odotettu iltatähti. Kovasti ilahduin sinunkin uutisestasi 🙂 Onnea!

  2. 2

    Anonyymi sanoo

    Toivon kyllä ehdottomasti vauvajuttuja jatkossakin. Minähän "odotan" koko ajan sillä eihän koskaan voi tietää milloin joku vauva tulee. Ja nyt minusta on tullut varamummo pienille kaksospojille joten vauvajutut ovat kyllä kovin aiheellsia.

    Liisa

  3. 3

    Anonyymi sanoo

    Itsellä esikoisen laskettu aika heinäkuun lopulla, joten todellakin vauvajutut kiinnostavat! Itse haluan hankkia paljon tavaraa käytettynä joten täytyy olla hyvissä ajoin liikenteessä, koska kaikkea ei saa/löydä heti samantien. Lisäksi kesäkuussa tulee vielä muutto omakotitaloon Tuusulaan, joten kaikki sisustusjutut jaksavat varmasti kiinnostaa vielä entistä enemmän. =) -J3nni-

    • 3.1

      sanoo

      Onneksi kirppiksiltä ym löytyy aika hyvin käytettynä kaikkea mahdollista, myös esim facebookin lähialueen kirppikset on tosi käteviä! Mulla löytyy suurinosa vauvatarvikkeista jo valmiiksi, Mikin vanhoja ja hoitolapsilla käytössä ollutta tavaraa. Jotain saan kanssa tutuilta, mutta pari juttua täytyy ostaa.

  4. 4

    Anonyymi sanoo

    Vauvajutut on käy hyvin 🙂 Ja muutkin! Meillä täällä tuhisee kahden viikon ikäinen pikkuinen prinsessa, joten aika ajankohtainen aihe. Ja voi miten liikutuin edellisestä postauksestasi. Olisin liikuttunut varmasti ilman tätä hormonimyrskyäkin, mutta nyt vielä oikein tuplasti! Ihanaa odotusaikaa, nauti siitä! Ihme kyllä, mulla on jopa jo vähän ikävä sitä vatsaa, vaikka kyllä onkin ihanaa, että masuasukki tuhisee nyt täällä ulkopuolella 🙂

    Lasu

    • 4.1

      sanoo

      Oii, niin pikkuinen! Vitsi mä en malta odottaa tuota aikaa, vaikka kyllä mä tätä raskausaikaakin innolla vietän, niin kauan tätäkin odotettu.:)

  5. 5

    sanoo

    En ehtinyt kirjoittaa edelliseen postaukseen mutta meilläkin poika syntynyt 2008 ja pikku kakkonen oli toiveissa lähes kolme vuotta. Viime keväänä aloin odottamaan ja tunteet menivät melkoista vuoristorataa. Raskausaika ei todellakaan ollut helppo, aivan erilainen kuin esikoista odottaessa, siinä sitä sitten juostiin lapsivesipunktiossa ja ultrissa kerran kuukaudessa.Neiti syntyi joulukuussa ja koliikki alkoi heti.Vasta nyt 4 kuukauden ikäisen neidin äitinä voin todeta että nautin vauvasta kun suurimmat huolet ja itkut on itketty. Tsemppiä odotukseen! Ps. Blogisi on aivan ihana, innolla odotan aina uutta postausta 🙂

    • 5.1

      sanoo

      Voi ei, eipä ole helppoa ollut sinullakaan! Onneksi nyt kuitenkin helpottaa, ja kaikki tuo ikävä palkitaan.:)
      Kiitos kovasti kehuista!:)

  6. 6

    Anonyymi sanoo

    Kyllä kiinnostaa! Itselläni on kesällä vuoden täyttävä neitokainen ja alkusyksystä syntyy kolmas lapsi. Vanhin lapsemme täyttää syksyllä viisi. Toki myös muut jutut kiinnostavat =o) Blogiasi on ihana seurata sen aiheiden monipuolisuuden vuoksi.
    -Henna

  7. 7

    Anonyymi sanoo

    Hei! Paljon onnea teidän perheelle! Vauvajutut ovat meilläkin ajankohtaisia, pienimmäinen on nyt 8 kuukautta. Lisäksi olen onnellinen viisi- ja seitsemänvuotiaan äiti. Värikästä kotianne on ollut ilo käydä kurkkaamassa aina välillä. Ihanaa odotusaikaa toivottaen

    Hilda

  8. 8

    sanoo

    Täällä on kohta 10 kuukauden ikäinen poika pyörimässä jaloissa ja seuraava lapsi harkinnassa, joten senkun kirjoittelet lapsijuttuja! 🙂 Todellakin todellatodellatodella paljon onnea!

  9. 9

    Anonyymi sanoo

    Meille on tulossa pikkuinen myös. Syyskuun lopulla aika, mutta kokemuksen kautta odotan lokakuun ensipäivinä saapuvaksi=) Ilahduin kovasti viime postauksesta juuri tämän vuoksi. Mukavaa odotusaikaa sinulle, seuraan mielelläni odotustasi, kun itse olen kai aikalailla samoilla viivoilla menossa. -sanna-

  10. 10

    sanoo

    Nyt vasta luin nämä molemmat postaukset. Onnea!!!! Ihanaa 🙂 Meillä eivät vauvajutut ole ajankohtaisia enää kun kuopuskin täytti 10v, mutta mielenkiinnolla niitä luen, vauvathan ovat ihania. Olen kuullut, että sekundäärinen lapsettomuus olisi yleisempää kuin täysi lapsettomuus. Homeopatia kuulosti myös mielenkiintoiselta. En tiedä olisikohan siitä apua migreeneihini.

    • 10.1

      sanoo

      Kiitos! 🙂 Se on hyvin mahdollista että sekundaarinen olisi yleisempää, ainakin näiden munkin blogiin tulleiden kommenttien perusteella jo!
      Kyllä homeopatia voi ehdottomasti auttaa myös migreeniin! Itsellä ei siitä ole kokemusta mutta nykyään uskon homeopatian auttavan mihin vaan!

  11. 11

    Anonyymi sanoo

    Täällä ilmoittautuu blogin ahkera lukija (ja laiska kommentoija), 23-vuotias lapseton nuori nainen, joka ehdottomasti haluaa lukea myös niitä vauva-juttuja!

  12. 12

    Anonyymi sanoo

    Täällä odotetaan myös lokakuun vauvaa. Tykkään niin lukea tätä blogia ja ilahduin uutisistasi! Onnea! -Henna-

  13. 13

    sanoo

    Hmmm onnea teille! Olen niin iloinen puolestanne. Itse ole neljän äiti ( alle kuuden vuoden kaikki, ei kaksosia) ja yhden kolmiviikkoisen mamma. Olen blogiasi tosipitkään lukenut ja tykkään! Tykkään! Halit ja zempit.

  14. 14

    sanoo

    Ihania uutisia! Viime kirjoituksesi oli niin koskettava. Täällä odotetaan kanssa. Olen blogiasi seurannut pitkään ja vauvajutut kiinnostaa kovasti. Meillä laskuttu aika lokakuun 15 päivä. Eilen ekassa ultrassa näytti kaikki olevan mallillaan 🙂

  15. 15

    Anonyymi sanoo

    En itse odota (eikä ole omia lapsia muutenkaan) mutta luen kyllä ehdottomasti! Kirjoittele vaan mun puolesta! 🙂

  16. 16

    Anonyymi sanoo

    Heippa! Meillä vilistää viisi lasta, joista nuorin nyt 2kk ja siitä seuraava 1,5 vuotias. Vauvajuttuja luen enemmän kuin mielelläni! Luulempa, että niin myös useimmat muutkin blogisi seuraajat 🙂 Ja jos eivät halua lukea niin eivät sitten lue… Tarkoitan, että korjoita sinä niistä asioista joita haluat jakaa ja joista kertominen on sinulle tärkeää, silloin ovat lukijatkin tyytyväisiä! Paljon onnea odotukseen 😀

  17. 17

    Anonyymi sanoo

    Paljon onnea ihanista vauvauutisista ja onnellista odotusta 🙂 Vauvajutut kiinnostavat, koska itse odotan esikoista syyskuulle ja aikamoisessa huumassa mennään nyt, kun uuvuttava alkuraskaus on ohi. Asun muuten samalla "kylällä", toisella puolella rataa vaan..oispa joskus hauska sanoa sulle moi ihan livenä 🙂

  18. 18

    sanoo

    Onnea paljon , tiedän tarkalleen mitä olet käynyt läpi, siis sekundaarisen lapsettomuuden suhteen. Se on kova kolaus, meillä oli sama tilanne esikoisen jälkeen ja sain saman diagnoosin kuin sinä. Mutta tulin kuitenkin raskaaksi sitten luonnollisesti, luulen että ehkäpä teilläkin myös Untolla on ollut osuutta asiaan, meillä ainakin oli koiranpennulla. Se koiranpentu laukaisee toisinaan hormonitoiminnan ihan eri tavalla kuin lääkkeet naisella 😉

    • 18.1

      sanoo

      Kiitos, niin en tiedä, Unto on kuitenkin ollut meillä jo yli vuoden ennen kuin tulin raskaaksi… Toki eläimet yleensäkin voivat auttaa jo sillä että niiden rapsuttelu rauhoittaa jne. 🙂

  19. 19

    sanoo

    Onnea odotukseen! =) Voi että kun uskaltaisi linkittää tän mun kaverille joka ei tosiaan hoidoista huolimatta ole tullut raskaaksi, mitään syytä ei edes löydetty… Mutta ovat nyt laittaneet asiat jäihin ja suunnitelleet elämää ilman lasta joten en tiedä uskaltaako ottaa asiaa puheeksi… Varsinkin kun itsellä on raskaus loppumetreillä menossa. Itsellä ei siis ole kokemusta homeopaattisista hoidoista raskauteen mutta muuten kyllä olen hyvin hoidellut poitsun flunssia ja oman poskiontelotulehduksen. Pitänee liittyä tuohon facebook-ryhmään.

  20. 20

    Anonyymi sanoo

    Hei!

    Olen lukenut bligiasi jo muutaman kuukauden ja pari vuotta yrittänyt toista lasta. Olen nyt vihdoin raskaana rankan ajan ja hoitojen jälkeen ja mikäli kaikki menee hyvin lapsi syntynee loka-marraskuun vaihteessa. Onnellista odotusta sinulle ja kiitos että jaat myös kokemuksesi raskaaksi tuloon liittyen. Kiitos myös ihanasta blogista ja inspiroivista kuvista!

    Anne

  21. 21

    sanoo

    Oii, olipa kiva kun otit yhteyttä! Joo meille kävikin sitten näin, juuri kun luovuttiin jo toivosta niin PAM… 😀
    Tosiaan viimeisissä ohjaajien tapaamisissa taistelin jo raskauspahoinvointia vastaan mutta en voinut vielä mitään kellekään kertoa, nyt sitä ollaankin jo raskauden puolivälissä ja kaikki suunnitelmat meni täysin uusiksi!
    Teillekin tuli sitten nopeaan tahtiin lapset, oikein paljon onnea siitä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *