Kesäkukkia

Haettiin äidin kanssa kesäkukkia Plantagenista eilen. Tiesin jo talvella että mun kesäkukat on perus Pelargoniat sekä mun lempparit, Laventelit. Oli tosi huonosti tällä hetkellä Pelargonioita, pääosin punaisia, joista en tykkää yhtään. Ihan hyvän setin sain silti.
Täytyy varmaan hakea lisää. Tässä vaiheessa sitä aina innostuu, mutta sitten kun kesähelteillä niitä pitäisi koko ajan kastella, niin….

 Olipa kivaa kun oli taas vähän lämpimämpi päivä vaikkei flunssaisena siitä ihan täysillä nauttinutkaan. Lapset kyllä nautti, ja mullakin oli ihan mukava hetki kun pienin nukkui päiväunia, ja postista tuli uusin Toivekoti ja puutarha-lehti. Lehti, teekuppi ja kasa keksejä, nam! (eikä isommat huomannut edes keksejä heti!)

Näin mun elämä kuulostaa niin kevyeltä ja “romanttiselta” kun en kerro mitä kaikkea hässäkkää sen rauhallisen oman vartin lisäksi tänään tapahtui…..:D
Varsinkin kun oman sirkuksen lisäksi sai taas häätää juoppoja pihalta. Mokomat eivät edes lähteneet Samin kehoituksesta ja lopulta jättivät kaikki roskansa tuohon pihalle radan puolelle. Eikä oikein viitsinyt poliiseja kutsua kun olivat kuitenkin tosiaan tuossa radan puolella kävelytien varrella…Meidän tontilla kyllä, ja meille jäi roskat….mrrr…
Oikeesti aika ilkeä tunne nukuttaa lapsia kun juopot ryyppää, polttaa ja kusee meidän ikkunan alla…Tottuukohan tähän koskaan?

Illemmalla kaivoin juhlavaatteita esiin, huomenna olisi tiedossa ristiäiset. Mulla on viime kesältä muutama ihana mekko joita innolla kaivoin esiin. Kerrankin on päällepantavaa, oikein mistä valita! Tyttö ihasteli vaaleanpunamustaa mekkoa ja isoa tyllihametta. Kyllä sitä voi aikuisenakin leikkiä prinsessaa!:)

-Henna-

Kommentit (7)
  1. hei
    Korson ohi junalla kulkiessani mietin joskus "HUI!" ja "Kuinka ne uskalsi?"

    Korso kuulostaa niin..pelottavalta. Korson Asema vielä pelottavammalta, joten nostan hattua että olette uskaltaneet siihen ihan "ytimeen" lasten kanssa.Talonne on kaunis, ihana ja siitä varmasti tulee vielä hienompi mutta se sijainti. Hui.Toivottavasti jossain vaiheessa ne juopot ja nuoret oppisivat että teidän tontti on teidän tontti,ei yleinen kaljoittelupaikka.
    Hyvää kesää!
    t.junamatkustaja

  2. Moikka taas!

    Ihanan näköisiä kesäkukkia. Ja aivan loistavasti sopii nuo siniset tuo valkoisen ulkopöydän ja tuolien kanssa.

    Eipä tässä sen kummempia taas.
    Toivottavasti flussa menee pian ohi.

    -Tintti-

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *