Jännä päivä edessä

Huomenna on vihdoin edessä pitkään odotettu ja jännittävä päivä! Meidän koira tulee kotiin. Musta tuntuu että oon ihan hermona, laittelen viime hetken juttuja valmiiksi, luen oppaita ja oon ihan levoton. Ihan kuin odotettaisiin uutta vauvaa kotiin, ja niinhän me tavallaan odotetaankin.
Pohjoisesta tulee kolme sisarusta tänne etelään samalla matkalla, ja kuulemma meidän pentu on niistä pörröisin. Hih! Siinä on eniten lapinkoiraa siis.
Mä tein pennulle alkuun ihan vaan rumasta laatikosta ja pyyhkeistä pedin ja pistin tuonne olkkarin nurkkaan oven taakse, jotta pennulla olisi siinä turvallista olla. Kuinkas ollakaan Osku valtasi pedin heti itselleen. Tietysti, Osku rakastaa laatikoita joten täytyy selvästi hankkia kissalle oma sänky vaikka joululahjaksi. Voisin tuunata laatikon tai ostaa pehmoisen kissanpedin, katsotaan nyt. (Tosin kelpaakohan herralle sellainen jonka hänelle varta vasten ostaa, vai pitääkö sen välttämättä olla joko ruma laatikko tai läppärilaukku jotta katti sen hyväksyy?:D )

 Meillä oli tänään perinteiset piparitalkoot. Muutama vuosi ollaan jo kokoonnuttu sisarusten ja äidin kanssa leipomaan yhdessä pipareita. Ekat kerrat taidettiin olla mun isoveljen perheen luona, sitten mun äidillä ja nyt kun meilläkin on hyvän kokoinen keittiö, pidettiin talkoot meillä. Tänä vuonna mukana oli ekaa kertaa myös pikkuinen puolivuotias veljenpoika, joka vielä toistaiseksi ihan vain seuraili sylistä muiden touhuja.:) Ei mene kauaa kun pikkumieskin koristelee niillä kuuluisilla  “kerran jo suussa käyneillä”-karkeilla pipareita muiden joukossa.:D

Hienoja pipareita syntyi iso kasa, ja varsinkin mun veljet aina innostuu tuunailemaan ihan omanlaisiaan pipareita! Saatiin myös Floridan tuliaisina veljeltä tuo asiaan kuuluva veturi-muotti. Niin mainio, toki asemalla pitää juna-pipareita leipoa!:)

Mukavaa viikonlopun jatkoa, huomenna varmaan kuvia haukusta.

T: Jännittynyt Henna

Kommentit (14)
  1. Onnea uudesta perheenjäsenestä ja toivottavasti saamme nähdä hänestä kuvia pian 😀

    1. hennaasemalta
      24.11.2012, 19:58

      Kiitos!:) Joo yritän pian laittaa kuvia.:)

  2. Onnea uudesta perheenjäsenestä 🙂 se popsii tuon sängyn kyllä palasiksi 🙂

    1. hennaasemalta
      24.11.2012, 19:59

      Kiitos! Niin voi olla, mut eipä sillä paljon väliä, sen takia se sänky onkin alkuun tuollainen ettei osta mitään hienoa sänkyä sille heti rikottavaksi. Sitten kun se osaa käyttäytyä ja on iso, sitten se saa HIENON sängyn.:) (Jos se oppii käyttäytymään)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *