Eteinen valmis

Kyllä voi kestää yksien listojen saaminen paikalleen, jessus.:D
Eteinen valmistui nopsaan jo jokunen aika sitten, mutta viimeistelevien listojen laitto kesti, kun ei vaan saatu aikaiseksi.

Mutta nyt ne on sielä!
Älkää välittäkö huonosta kuvanlaadusta, pimeässä otettu jne… ja tässä on vaan pari kuvaa kun muut oli aivan järkyttäviä väreiltään. Pitäisi ottaa valoisaan aikaan, ehdottomasti.

Olen todella tyytyväinen eteiseen, siitä tuli ihanan pirteä ja kutsuva. Seinille keräilemme juna-aiheisia juttuja. Sielä on jo mm. vanhoja postikortteja meidän asemasta sekä ensimmäinen lehtijuttu meistä Vantaan Sanomissa. Toi lehtijuttu on ihan vaan siksikin, jotta muistaisimme mistä lähdettiin ja missä ollaan nyt. Tuomassa siis uskoa ja intoa jatkaa.

Oikeastaan toihan ei ole totta että eteinen olisi valmis. Lattialla on vielä muovimatto, mutta sen poisto juuri nyt on mahdotonta, ja teemme sen vasta aula-remontin yhteydessä. Eikä sitä lattiaa juuri eteisen kuramaton alta näekään.

Oli kiva pikkuinen sivuprojekti tämä, tuo makuuhuoneen remppa kun tuntuu loputtoman pitkältä kaikkine kattomaalien poistoineen ym…

Parempia kuvia toivottavasti toisella kertaa…

-Henna-

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Ihanalta näyttää! Onko teillä yksi vai useampi sisäänkäynti? Meillä on kaksi, niin ipanat saa rauhassa sotkea sitä toista. Vaikka kyllähän sitä yhdelläkin pärjää;-)

    • 1.1

      sanoo

      Kiitos.:) Meillä on kanssa kaksi. Tällä hetkellä se toinen ei ole juurikaan käytössä koska se on tuolla rempattavien huoneiden keskellä. Tarkoitus olisi kuitenkin se ottaa juuri ns kuraeteiseksi, ja sinne jatkossa parkkeeraan myös vaunut jos meille tulee pieniä päiväuni-nukkujia hoitoon. Siitä on sitten helppo kärrätä pikkuinen kuistille nukkumaan ilman että kärryt on kaikkien tiellä. Kyseinen eteinen on muutoin kyllä melko pieni.

  2. 2

    sanoo

    Ihana on! 🙂 Kai se täytyy itsekin joku kohde keksiä tuolle hyasintille vaikka väkisin kun en kerta makkariin saanutkaan lilaa hyasinttia.. Se vaan on niin iloinen malli!

  3. 4

    sanoo

    Moikka moi! Sinulle tiedoksi, että blogisi on mainittu Kouvolan Sanomien mennenneen sunnuntain artikkelissa, jossa kerrotaan perheemme kesäasunnosta Vehkosuosta. ("Kotini on kummituslinnani", sunnuntai 28.10.2012). Blogipoiminnat juttuun on tehty suosikkiblogiluettelostani (mikä sana!).

    Artikkeli löytyy blogini sivupalkista kohdasta MEISTÄ MUUALLA ja blogimaininta artikkelin alareunan laatikon "Muita blogeja".

    http://vehkosuo.blogspot.fi/

  4. 5

    sanoo

    Kaunis eteinen 🙂 Tykkään kovasti myös teidän ulko-ovista. Juuri tuo hyasintti mua houkuttelee, vielä sitä johonkin laitan kunhan remppa taas joskus etenee..

    • 5.1

      sanoo

      Joo nuo ovet on kyllä todella ihanat, varsinkin pariovi! Vielä kun saadaan se kunnostettua ja maalattua muiden kanssa samanvärisiksi.:)

  5. 8

    sanoo

    Olen blogiasi seurannut,mutta en ole aiemmin kommentoinut. Tuo hyasintti on niin nättiä tapettia ja aina vaan muuttuu kauniimmaksi kun siitä kuvia näkee. Itsellä haaveena sitä laittaa kodinhoitotilaan piristämään pyykkäystä.

    • 8.1

      sanoo

      Kiva kun nyt kuitenkin kommentoit.:)
      Joo toi on ihana, en tiedä mikä siinä onkin niin ihanaa. Mä en yleensä edes juuri tykkää sinisestä, paitsi turkoosista mutta tässä on jotenkin ihanan pirteä sininen.:)

  6. 9

    Anonyymi sanoo

    Pitkästä aikaa ehdin lueskelemaan blogeja. Olettepa paljon saaneet aikaan 🙂 Kiva eteinen ja varmasti mukava kun tuli kuntoon. Iloinen keittiökin teillä 🙂 Tsemppiä kovasti makkariprojektiin. Hiljaa hyvää tulee 🙂
    T. Pauliina

  7. 10

    sanoo

    Kaunis eteinen! Meillä eteinen odottaa edelleen maalausta. Siihen tarvitsisi melkeinpä lapsivapaan viikonlopun, jottei joka paikka ole maalissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *