Erityisherkkä?

Koin pienen oivalluksen eilen itsestäni, ja tuntui että haluan jakaa siitä ajatuksia muillekin vaikka aihe onkin kovin henkilökohtainen.

Luin eilen Facebookissa keskustelua erityisherkkyydestä. Sana josta olen kuullut ennenkin ja miettinyt että olenko sellainen. Joskus kirjakaupassa luin jonkun kirjan takakannen aiheesta, mutta koin että se ei oikein kuvannut mua kuitenkaan.

Eilen luin keskustelua erityisherkistä lapsista, keskustelua joka siirtyi myös erityisherkkiin vanhempiin. Koin oivalluksen, tuo olen niin minä! Avaanpa siis luonnettani hiukan lisää.

Mä olen lapsuuteni ollut ujo ja syrjäänvetäytyvä. Mulla oli aina 1-2 parasta kaveria joiden kanssa vietin aikaa mutta isossa ihmislaumassa en viihtynyt. Kadehdin sosiaalisia ihmisiä, niitä koulun ”cooleja” tyyppejä. Itse rakastin käsitöitä, piirsin paljon, vihasin liikuntaa ja varsinkin esiintyä muiden edessä. Lintsasin yläasteella ja lukiossa esitelmistä jotka ahdisti mua todella paljon. Aikuisiällä tein hyppyjä ulos mukavuusalueeltani ja opin rohkeammaksi ja sosiaalisemmaksi ja opettelen tuota edelleen. Silti edelleen ahdistun todella vahvasti isoista ihmismääristä ja niistä esitelmistä. Voin pahoin viikkoja ennen, jos tiedän että joudun pitämään jonkin esitelmän tai edes esittelemään itseni muiden edessä. Kirjoitan helposti julkisesti blogia mutta jos mua pyydetään bloggaajana esiintymään jonnekin, en missään nimessä mene. Jolloin saatan luonteeni takia menettää tosi kivoja juttuja elämässäni. En kuitenkaan kestä sitä viikkojen pahoinvointia, ahdistusta, murehtimista ja vatvomista.  Tykkään kyllä järjestää juhlia ja olla mukana tapahtumissa, mutta väsyn voimakkaasti tilanteissa jossa on paljon ihmisiä.

Sanoisin olevani joustava ja lämminsydäminen ihminen. Olen se tyyppi joka haluaisi pelastaa kaikki maailman eläimet ja lapset ja vanhukset ja ja… Heittäydyn projekteihin mutta jossain vaiheessa ahdistun jos olen haalinut liikaa kaikkea elämään. En siedä mustavalkoista ajattelua enkä jyrkkiä mielipiteitä vaan koitan löytää kultaisen keskitien kaikessa. Sellaisen ajattelutavan jossa kaikilla olisi ihan mukava olla. Ymmärrän nykyään paremmin erilaisia ihmisiä ja koitan aina auttaa kaikkia sen mitä pystyn. Tästä huolimatta olen ahdistunut omasta luonteestani äitinä. Koen syyllisyyttä joka päivä, ja koen olevani huono äiti ja huono vaimo. Olen miettinyt että mikä mua vaivaa, miksi olen tällainen kun haluan kuitenkin kaikkien parasta ja rakastan perhettäni.

Aamuisin nousen väsyneenä ja kiukkuisena ylös, varsinkin viikonloppuisin. En ole aamuihminen, haluaisin ihan omassa rauhassa nousta ja herätä, ilman että joku hyppii klo 6.30 mun naamalla ja huutaa ”kakka!” tai yksi kyselee ”missä mun reppu, missä mun puhelin” tai yksi kitisee että miksi oon heti aamusta niin huonolla tuulella ja pilaan muiden aamun. Haluan tehdä asioita yksin, omassa rauhassa. Töitä, lukea tai kutoa. Ilman että ihan jatkuvasti joku keskeyttää ja kitisee jotain. Mulla palaa heti hermo ja huudan kun mut keskeytetään toistuvasti. En kestä meteliä. Enkä kestä sitä että en ikinä saa olla yksin edes joskus. Mä tykkään tavata ihmisiä, tykkään kun meille tulee läheiset kuin omaan kotiinsa, ja mä tykkään mun perheestä. Kaipaan silti välillä yksinoloa niinkuin ruokaa ja vettä. Mun pää huutaa kun en saa omaa rauhaa. Se sitten näkyy räjähtelyinä ja kiukutteluna.

Kaiken tämän jälkeen olen huonolla tuulella, tiuskin mun rakkaille ja soimaan itseäni kun olen niin huono äiti. En jaksa kiinnostua autoleikeistä enkä jaksa riehumista. Rakastan sitä kun lapsi osaa itsekseen leikkiä, voisin tarkkailla vaikka koko päivän lapsen leikkiä mutta itse en jaksaisi kontata lattialla mukana. Mieluummin kudon vieressä sohvalla. Toisaalta kyllä tykkään leipoa lapsilleni, tehdä yhdessä palapeliä, olla läsnä, jutella ja tukea. En vaan jaksa jatkuvasti touhuta lasten kanssa. Välillä haaveilen siitä että olisin eläkkeellä ja rauhassa itsekseni, vaikka tiedän kyllä että silloin kaipaan tätä aikaa. Koen siitäkin huonoa omaatuntoa. Halusin lapsia, ja haluan lisää (Omia tai lainattuja) mutta välillä ahdistaa. Lisäksi vielä mulla on tapana vatvoa turhia asioita aivan liikaa, varsinkin jos joku sanoo musta jotain negatiivista niin märehdin sitä pitkään. (Ei ehkä hyvä juttu bloggaajalle…)

Olen vuosia luullut että se johtuu siitä että olen itsekäs ja liian mukavuudenhaluinen. Eilen mä koin oivalluksen että se on vain mun luonne. Kysymys kuuluu vain että mitä mä tällä tiedolla nyt teen? Mieskin on sosiaalinen ja jatkuvasti äänessä, eikä ymmärrä mua yhtään. Tajusin että tämän takia meilläkin on suurinosa riidoista syntynyt. Kukaan ei tarkoita pahalla mutta mua ei vaan ole ymmärretty, enkä ole itsekään ymmärtänyt itseäni. Kun hoitolasten ja remontin kanssa elettiin rankinta aikaa, mies vei lapset kerta viikkoon ulos ja mä sain vaan olla. Se oli mun turva ja avain jaksamiseen. Sitä täytyisi varmaan taas tehdä.

Huomaan myös, että meidän Mikissä on myös paljon erityisherkkyyttä ja ymmärrän nyt häntäkin paremmin. Nestori vuorostaan on isänsä kaltainen sosiaalinen tyyppi, joten helppoa tällä porukalla ei aina ole yhdessä. Varsinkin kun siihen lisätään vielä yli-innokkaat koira ja kissa. (Tämän takia olen varmaan myös enemmän kissa kuin koira-ihminen, en jaksa tuota koirien energiaa ja yli-innokkuutta. )

En tykkää lokeroida itseäni mihinkään. Nyt voin kuitenkin etsiä ehkä ideoita miten tästä voitaisiin mennä parempaan suuntaan.

Mielelläni kuulisin kokemuksia asiasta. Oletko sinä tai joku perheestäsi erityisherkkä?

-Henna-

Ps. Kuvat viime tammikuulta. Näissä on jotenkin ihanan herkkä tunnelma, joka sopi aiheeseen.

Kommentit
  1. 1

    ellen sanoo

    Hyvä kuvaus erityisherkän elämästä. Kiitos rehellisestä ja avoimesta kirjoituksestasi.

    Nim. entinen korsolainen

  2. 2

    sanoo

    Täällä yksi helposti kuormittuva introvertti hsp -äiti 🙂 Sun kirjoituksesi on kuin suora ote omasta elämästäni aamuineen ja sosiaalisine kuormittumisineen. Lisäksi tähän listaan aistiherkkyys…kirkkaat valot, kutittava paita, painavat rintaliivit, tahmeat sormet ja ahdistus on taattu. Kofeiinin, alkoholin ja runsaan sokerin nauttiminen tekee olosta epämukavan.

    Lapsiperheessä toi keskeyttäminen on muuten ihan järkkyä! Naureskelin juuri, että teetän itselleni paidan tekstillä: -Antakaa mun syrjäytyä rauhassa.

    Käy kurkkaamassa HSP Suomen erityisherkät -sivua 🙂

    • 2.1

      hennaasemalta sanoo

      Joo ei mullakaan tossa ollut lueteltuna läheskään kaikki hsp:n merkit. Pahinta arjessa kuitenkin on meteli ja keskeytykset.
      Joo kävin kurkkaa. 🙂

  3. 3

    AnnaStiina sanoo

    Tuttuja tuntemuksia! Kannatta varmaan lukea tuo Elaine N. Aronin Erityishekkä ihminen -kirja. Itse tuon (ja erityisherkkä ihminen ihminen ja parisuhde) tilasin, vasta alkua vähän lukenut, kun väsyneenä ei pysty keskittymään lukemiseen, mutta vaikuttaa antoisalta! Pikkuhiljaa pystyy ymmärtämään itseään ja antamaan itselleen armoa. Aina tuntenut alemmuudentunteita ja syyllisyyttä siitä että on epäsosiaalinen ihminen. Isommassa porukassa vetäytyvä, (2-3 muuta ihmistä riittää) oli ympärillä sitten tuttuja tai tuntemattomia, mutta kahdenkesken pystyy kyllä keskustelemaan. Väsyneenä (eli melkein aina nykyään) ei jaksa puhua tai kuunnella sitäkään vähää, hermo aina kireällä. Nykyään jo pystyy olemaan piittaamatta siitä, mitä muut musta ajattelee, ainahan ne jotain ruodittavaa keksii, pelottaa vaan että musta on tulossa kyyninen ihminen!

    • 3.1

      hennaasemalta sanoo

      Joo sitä on miehenkin varmaan vaikee ymmärtää että välillä en vaan jaksa puhua edes vaikka se ite pälättää ja kyselee.
      Kyllä mä pienissä ryhmissä pärjään mutta jälkikäteen olen poikki.
      Täytyy lukea kirja!

  4. 4

    Hanna sanoo

    Hei!

    Täällä kanssa yksi erityisherkkä ilmoittautuu. Mä en jaksa isoja ihmisjoukkoja ja aamut haluaisin aloittaa rauhassa, mikä ei ole mahdollista pienen kun perheeseen kuuluu touhukas 2,5-vuotias. Meillä mies hoitaa riehumiset ja muut leikkimiset. Mä luen kirjoja pojan kanssa tai piirretään tai muuta sellaista ns. rauhallista. Mun työ on tosi sosiaalista enkä paljoa työpäivän jälkeen jaksa, kun energia on minimissä. Tulee helposti tiuskittua ja pinna on kireällä.

    Tällainen olen enkä muuksi muutu, eikä onneksi tarvitsekaan. Se on hyvä, että ymmärtää itseään, niin se ehkä vähän vähentää ahdistusta ja huonoa omaatuntoa.

    • 4.1

      hennaasemalta sanoo

      No se just! En mäkään oota että muutun mutta ymmärrän itseäni paremmin. 🙂

  5. 5

    henna sanoo

    Tunnistan itseni tuosta kuvauksesta. En kuitenkaan enää koe pelkoa esiintymisestä. Olen työssäni esillä joka päivä. Huomaan kuitenkin väsyväni todella paljon, jos olen lähes koko päivän esillä yksin enkä saa hengähtää välillä. Kiva, että omille tuntemuksille olisi nimi. Olen ajatellut ärtymyksen ja yksinolon tarpeen johtuvan vain stressistä tai uupumuksesta. Ehkä se onkin sittenkin ominaisuus, erityisherkkyys.

    • 5.1

      hennaasemalta sanoo

      Niin kaikkeen varmasti tottuu. Mä en juurikaan esillä ole enkä ole siihen tottunut.
      Voihan se ollakin vain väsymyksen syytä, varmasti kaikki kaipaa joskus yksinäisyyttäkin. Ei ole silti haittaakaan lukea enemmän hsp:stä.

  6. 6

    Päkkänä sanoo

    Osui, upposi ja kolahti!

    Minä olen myös ihan viime aikoina tajunnut, että ehkä tässä takana jotain muutakin. Se oivallus on oikeastaan tullut poikani myötä kun olen lukenut hänen tietyistä herkkyyksistään. Sitä myöten olen tajunnut, että minäkin olen ehkä vähän ”erilainen”.

    Kirjoituksesi oli kuin minun elämästäni olisi kirjoittanut. Minä olen tosin kyllä oppinut olemaan esillä ja esiintymään. Se on tullut opettelun kautta ja työn kautta, koska olen asiantuntija. Olen huomannut, että niistä asioista osaan puhua vaikka salilliselle ihmisiä. Tässäkin on jujuna juuri se, että jos saan puhua asiaa (siis asia asiaa), josta tiedän ja niin että minulle annetaan puheenvuoro tai olen esiintyjä, osaan hoitaa sen homman. Jos puhutaan small talkista, itsensä esiintuomisesta tai muusta sellaisesta niin ei kyllä onnistu kuin max muutaman ihmisen ryhmässä. Muun kokoisessa ryhmässä liiskaan itseni viimeisen penkkirivin ja tapetin väliin. Kaiken maailman kekkerit yms. jätän mielelläni väliin, sillä vieraisiin ihmisiin tutustuminen on välillä todella raskasta. Kuitenkin veikkaan, että kovinkaan moni ei ole hoksannut miten epäsosiaallinen olen välillä.

    Olen ruvennut heräämään aamulla todella aikaseen, jotta saan olla vähintään puoli tuntia itse hiljaisuudessa ennen muuta perhettä. Usein tv-ohjelmaa katson vastamelukuulokkeet päässä jossa saan itselleni rauhan keskittyä yhteen asiaan ja nollattua itseäni. Jo puolituntia keskeyttämätöntä rauhaa auttaa jaksamaan vaikka loppuillan.

    Työni on kyllä stressaavaa ja hektistä ja osittain varmaan sen vuoksi kaipaan myös rauhaa. Joskus en jaksa soittaa edes kavereille takaisin kun tuntuu että päivän sosiaalinen kiintiö on jo käytetty.

    Ehkä tässäkin asiassa on tärkeää tunnistaa ne omat piirteet eikä syyllistää niistä itseään. Kaikista parheiten kaikki menee jos saa puolison kanssa pelattua homman yhteispelillä niin, että molemmille saadaa taattua ne omat tärkeät voimavarat. Meillä mies on saannut tänään nukkua melkein koko päivän. Nyt on tullut mun hetki pistää ne vastamelukuulokkeet korville. Ihan kun pistäisi akun laturiin 🙂

    • 6.1

      hennaasemalta sanoo

      Joo monta tuttua asiaa sanoit. Toki on helpompi puhua kun tietää mistä puhuu! Mä olen huono small talkissa, siis todella huono!

  7. 7

    Henna sanoo

    Hei! Näillä kuvauksilla yli puolet suomalaisista olisi erityisherkkiä vaikka kyse on temperamentista. Kannattaa lukea Liisa Keltikangas-Järvisen kirjoja, jotka perustuvat tieteelliseen tutkimukseen, mutta on kirjoitettu hyvin ymmärrettävästi ja viljellen käytännön esimerkkejä. Enimmäkseen aihetta käsitellään lapsiin liittyen, aikuisille suosittelisin itseymmärryksen lisääjäksi Temperamentti, stressi ja elämänhallinta -kirjaa.
    Henna, joka löysi itsensä tuosta kaiman kuvauksesta myös.

    • 7.1

      hennaasemalta sanoo

      No en nyt sanoisi yli puolet, mun tuttuja kun miettii niin harva esim ollut yhtä ujo.
      Toki voi kyse olla myös temperamentista mutta koska moni muukin hsp:ssä sopii muhun niin eipä siitä haittaa ole jos luen aiheesta enemmänkin. Kyse kun ei tosiaan ole mistään diagnoosista tai sairaudesta mutta auttaa ymmärtämään itseään paremmin. On sitten erityisherkkä tai ei.
      Kiitos vinkistä, tuonkin voisin lukea!

  8. 8

    eepu sanoo

    ”Sanoisin olevani joustava ja lämminsydäminen ihminen. Olen se tyyppi joka haluaisi pelastaa kaikki maailman eläimet ja lapset ja vanhukset ja ja… Heittäydyn projekteihin mutta jossain vaiheessa ahdistun jos olen haalinut liikaa kaikkea elämään. En siedä mustavalkoista ajattelua enkä jyrkkiä mielipiteitä vaan koitan löytää kultaisen keskitien kaikessa. Sellaisen ajattelutavan jossa kaikilla olisi ihan mukava olla. Ymmärrän nykyään paremmin erilaisia ihmisiä ja koitan aina auttaa kaikkia sen mitä pystyn”

    Tätä teemaa olen pyöritellyt tässä itsekseni viime aikoina. Vaihdoin juuri työpaikkaa ja työparikseni sattui (kauhukseni) sellainen musta-valkoinen tyyppi, jolla on oma vahva mielipide asioista. Minä taas vatvon aina asioita monelta kantilta, enkä usko että absoluuttista totuutta voi edes löytyä. Joskus ajattelen kuinka paljon helpompi olisi omata vankkoja mielipiteitä ja elää sitten niiden mukaan 🙂 Kulutan varmasti liikaa aikaa murehtimiseen. En jaksa alkaa käyttämään energiaa toisten mielipiteiden muuttamiseen, varsinkin jos näen ettei tilannetta voi korjata ulkoapäin. Mukaudun mieluummin, mutta se rasittaa pidemmän päälle. Koen kuitenkin olevani hyvä työssäni, nautin asiakaskontakteista ja koen pystyväni olemaan ratkaisukeskeinen ja rakentava. Pystyn tukemaan, kuuntelemaan ja olemaan hyvin läsnä. Tulen oikeastaan kaikenlaisten ihmisten kanssa toimeen. Sisälläni silti jollain tasolla kärsin ja haluaisin tehdä työtä, jossa voisin vapaasti toteuttaa sitä mikä tuntuu oikealta. Usein mietin onko vika minussa, vai muissa. Teen vielä sosiaalipuolen töitä, joten oma persoonallinen työote korostuu siinä vielä monella tavalla. Pinnistely aiheuttaa väsymystä ja saa miettimään työnteon merkityksellisyyttä. Eniten olen viihtynyt työssä, jossa tein työtä hyvin itsenäisesti omien asiakkaiden kanssa, eikä minun tarvinnut miettiä mitä muut ovat mieltä ”työmetodeistani” .Toki matkalle on osunut myös niitä huippu työkavereita, joiden kanssa asiat ovat sujuneet kevyesti. Koen helposti huonoa omaatuntoa, jos saan asiat tehtyä vain puolittain. Työnteossa on myös se ristiriita, että en pysty panostamaan siihen yhtä intensiivisesti kuin ennen lapsia. Lapsien sairastelut yms. tuntuvat ikäviltä, kun joutuu olemaan töistä poissa. Samoin tuntuu todella pahalta viedä vielä toipuvaa lasta takaisin hoitoon. Olinkin lasten kanssa verrattain pitkään kotona, koska sen verran tunsin itseäni, että tiesin pystyväni panostamaan yhteen asiaan kerrallaan hyvin. Olen ihan hyvä äiti, jos minun ei tarvitse hoitaa ja järjestää tuhatta muuta asiaa samaan aikaan.

    Lapseni olin arka, mutta nyt en kuitenkaan koe olevani erityisen ujo, tai arka. Koen välillä suurta maailmantuskaa ja mietin miten kaikki muut näyttävät siltä, että ne vaan porskuttavat tyytyväisinä eteenpäin. Viihdyn kyllä pääsääntöisesti sosiaalisissa tilanteissa hyvin. Kuitenkin jos joudun viettämään aikaa sellaisten ihmisten kanssa joiden ajatusmaailma sotii vahvasti omaani vastaan, tunnen helposti itseni ulkopuoliseksi. Onneksi minulla on ihania ystäviä, joiden kanssa voin olla täysin oma itseni.

    Erityisherkkyydestä olen myös lukenut, mutta en tiedä miellänkö itseäni kuitenkaan sellaiseksi. Tekstisi kuulosti kyllä tutulle ja heti tuli sellainen olo, että siinä on ihminen joka ymmärtäisi samalla tavalla maailmaani, jonka kanssa olisi helppo tulla toimeen.

    • 8.1

      hennaasemalta sanoo

      Kiitos pitkästä viestistäsi! Kuulostaa tutulta. Mä olen kanssa koittanut opetella hyväksymään sen ettei muiden mielipidettä voi muuttaa, varsinkaan niiden joilla on todella jyrkät mielipiteet. Täytyy vaan hyväksyä asia vaikka itsellä todennäköisesti sisällä kuohuu.
      Mun luonteen takia mä viihdyn tosi hyvin kotona töissä, saan tehdä työt niin kuin itse haluan ja silloin kun itse haluan.
      Mä koen kanssa kovaa maailmantuskaa, enkä kestä kun ihmiset on niin välinpitämättömiä ja ilkeitä toisilleen ja maapalloamme kohtaan! Välillä tuntuu että repeän siihen ahdistukseen. Koitan vain jotenkin pienillä teoilla hoitaa oman osani jotta maailma olisi parempi paikka.
      En minäkään tiedä kuulunko erityisherkkiin, eikä sillä ole oikeastaan väliäkään. Aiheesta voi löytyä silti vastauksia ja ajatuksia omaan itseensä.
      Luultavasti näin on, meissä taitaa olla paljon samaa. 🙂

  9. 9

    Jessika sanoo

    Kuin minä. Olen ajatellut lähinnä olevani itsekeskeinen ja itsekäs. Kuormitun herkästi ihmismääristä, metelistä ja kaikenlaisesta kaaoksesta. Kaipaan paljon rauhallista omaa aikaa, kutomista, hiljaisuutta ym. Instassa voit seurata mun elämää nimellä jessika hotakainen

    • 9.1

      hennaasemalta sanoo

      Joo, just niin. On tuntunut jotenkin vaikealta kun on miettinyt että oonko itsekäs vai mikä mua vaivaa… Pienikin hetki yksin silloin tällöin, auttaa kuitenkin! Kiitos, kurkkaan sun instan. 🙂

  10. 10

    sanoo

    Oi että, olipa hyvä ja osuva kirjoitus! Itse allekirjoitan niin monta näistä kohdista. Ihan sama täällä, että kaipaan – ja TARVITSEN – yksinoloa säännöllisesti. Ja hiljaisuutta. Olen onnellinen aina, kun meillä on vieraita – ihania, läheisiä ihmisiä – mutta silloinkin haluan säännöllisesti viettää hetken yksikseni. Esim. kauppareissulla tai aiemmin koiraa kävelyttäessä (ei tosin enää, sillä koiraa ei enää ole, nyyh!).

    Ja ne aamut… Päivä kun alkaa niiin eri tavalla, kun sen saa aloittaa rauhassa ja vähitellen! Hermostuttaa, jos heti aamusta on kauhea hulina päällä. Onneksi onnistun yleensä arjessa löytämään niitä omia hetkiä, muuten alkavat seinät kaatua päälle. Olen kirjoitellut blogiinkin aiheesta (esim. näissä postauksissa: http://ainalahellani.blogspot.fi/2016/07/loma-ahdistus.html ja http://ainalahellani.blogspot.fi/2015/08/tervetuloa-elokuu-ja-arki.html )

    Tsemppiä sinne ja toivottavasti päivät järjestyvät mallikkaasti <3 Ei auta kuin luovia jotenkin niin, että keskenään erilaiset perheenjäsenet (niin myös meillä) löytävät jonkun kaikkia tyydyttävän tavan olla 🙂

    • 10.1

      hennaasemalta sanoo

      Niinpä, ihan totta. Kaikessa kiireessä vaan on välillä hiukan vaikeaa löytää ne tavat jotta jokainen huomioidaan…

  11. 11

    kirsi mäki sanoo

    Kyllä joo,törmäsin jossain tänä vuonna tähän viralliseen luonnetestiin ja melkein täydet pojot minulla.Mun kaveri on liittynyt facessa tuohon Erityisherkät ryhmäänkin. Kyllä on ollut monelle helpotus tuo ”diagnoosin” saaminen ,joka selittää monet asiat elämässä Hassua,että useissa blogeissa,joita luen,on ollut esillä juuri tämä asia ja sen tiimoilta tosi moni on tunnistanut itsensä erityisherkäksi. Eli jotenkin samankaltaiset ihmiset viihtyvät blogimaailmassakin yhteydessä 🙂 Mutta nautitaan tän jutun hyvistä puolista..ja hei oleppas itsellesi armollisempi tuon syyllistämisen kanssa! Se ei auta ketään,vähiten sua itseäsi ja voin sanoa,että iän myötä oppii antamaan itselleen tilaa.Mä oon nimittäin vahvasti keski-iässä ja nautin täysin siemauksin elämästä!

    • 11.1

      hennaasemalta sanoo

      Ehkä monia bloggaajia yhdistää sellainen tietynlainen taiteilijaluonne. Tietty on voi yleistää kun bloggaajia on niin monenlaisia. Lähinnä just lifestyle-bloggaajat ym. Sellaiset jotka osaa jutella blogissa myös tunteista, osaa näyttää tunteita ja nauttii elämän pienistä asioista. Erityisherkillä kun on yleensä vahva se tunteikkuus kaikin puolin elämässä.
      Mä uskon kanssa että iän myötä sitä oppii olemaan armollisempi itselleen. Olen nyt jo oppinut monessa asiassa sen. 🙂 Äitinä en tosin varmaan ikinä opi ajattelemaan että olen hyvä äiti vaan syytän kaikesta kasvatuksessa itseäni…

  12. 12

    sanoo

    Hei Henna,
    nyt jo aikuinen tyttäreni on erityisherkkä. Todella hyvä että hän sen itse on oivaltanut vuosien varrella. Olisin kyllä mieluusti aavistellut sitä jo ajoissa aikanaan, kun hän asui vielä kotona, mutta eipä tullut mieleen. Hän on hyväsydäminen, ihmisten auttaja, kaikkien ystävä, suvaitsevaisuuden huippu jne, mutta vain pieninä palasina jaksaa olla sosiaalinen, koska juurikin väsyy hälyyn ja ihmisten vaihtuvuuteen, liiallisiin valoihin jne. Hänellä on pieni tytär 5v ja tunnistan sinun tekstistäsi aivan samat haasteet äitinä kuin hänkin on kertonut minulle. Tsemppiä sinulle. Monesti se jo helpottaa kun saa nimen omalle ololleen 🙂 Erittäin tärkeä aihe, hienoa että avasit ajatuksiasi!

    • 12.1

      hennaasemalta sanoo

      Niin helpottaa, saa helpommin vertaistukea jne. 🙂 Vaikka en mä liikaa jaksa miettiä millainen olen tms, mutta silloin tällöin on hyvä pohtia sitäkin.

  13. 13

    sanoo

    Voi kylläpä kuullosti tutulle toi sun kirjoitus, useampi kohta täsmää itteeni myös ihana ja avoin postaus! Tsemppiä meille yliherkille!

  14. 14

    Nippe sanoo

    Minua hämää sanana erityisherkkä.
    Monen suu loksahtaa, jos kerron olevani sellainen. Sen voi ymmärtää täysin väärin.
    Parempi olisi esim. Aistiherkkä. Silloin siihen liittää paremmin ääni- ja tuntoherkkyyden esimerkiksi.
    Erityisherkkä ei tarkoita aina ujoa, nurkkaan vetäytyvää taiteilijaa.
    HSP-persoona voi olla myös sosiaalinen, mutta omia jaksamisen rajojaan ikuisesti etsivä.

    • 14.1

      hennaasemalta sanoo

      Niin, ehkä se sana ei ole osuvin. Toisaalta en tiedä onko aistiherkkäkään sopiva. Itse en ole hajuherkkä tms, lähinnä tunnet asiat todella vahvasti. Ilot surut jne.

  15. 15

    Marjut Kunttu sanoo

    Tuo kirjoituksesi kuulostaa niin tutulta, aivan kuin minun elämästäni. Itse sain juuri asperger-diagnoosin, kotona kaksi autistipoikaa. Kolme lasta olen silti kasvattanut aikuisiksi ilman diagnoosia. Ja yhä edelleen tunnen syyllisyyttä siitä, että on tullut aikanaan tiuskittua lapsille, kun on ollut hieman väsynyt. Olisin sosiaalisempi, mutten osaa solmia ystävyyssuhteita ja pienellä paikkakunnalla ei oikein ole paikkojakaan tutustumiseen. Olen myös joissain asioissa pikkutarkka ja toisissa taas erittäin suurpiirteinen. Esim. siivous ei ole mun juttu, mutta keittiössä pitää tavaroitten olla järjestyksessä. Muutenkin kaapit on hyvä pitää järjestyksessä, mitäpä tuosta jos kaikkialla muualla on ihan sekaista. 🙂

    • 15.1

      hennaasemalta sanoo

      Niin, kaipa meidän äitien pitäisi vain oppia olemaan syyllistämättä itseämme. Kukaan kun ei ole täydellinen äiti. Mulla sama, joissain asioissa olen tarkka, toisissa en yhtään. 😀

  16. 16

    Elli sanoo

    Erityisherkkä täälläkin. Olen pienestä asti tuntenut ulkopuolisuutta ja käsittämätöntä huonommuutta. Olen ihan samanlainen kuin sinä kuvauksessasi. Vasta luettuani erityisherkkyydestä, löysin oman oikean itseni. Palaset loksahtivat kohdilleen ja näin menneisyyteni ja nykyisen elämäni eri valossa. Kannattaa lukea Elaine Aronin tuotantoa!

    • 16.1

      hennaasemalta sanoo

      Joo, tuttua on. Nyt kun olen selvittänyt tätä erityisherkkyyttä, voin todeta että erityisherkkien pitäisi just todellakin tuntea kaikkea muuta kuin huonommuutta!

  17. 18

    Perhonen sanoo

    Minulle maailma on auennut tutustuessani erityisherkkyyteen. Kummallisena ja outona olen pitänyt itseäni tähän saakka. Ja syyttänyt itseäni milloin miksikin.Kiitos sinullekin tästä kirjoituksestasi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *