Blogit
Koti asemalla

Erityisherkkä?

Koin pienen oivalluksen eilen itsestäni, ja tuntui että haluan jakaa siitä ajatuksia muillekin vaikka aihe onkin kovin henkilökohtainen.

Luin eilen Facebookissa keskustelua erityisherkkyydestä. Sana josta olen kuullut ennenkin ja miettinyt että olenko sellainen. Joskus kirjakaupassa luin jonkun kirjan takakannen aiheesta, mutta koin että se ei oikein kuvannut mua kuitenkaan.

Eilen luin keskustelua erityisherkistä lapsista, keskustelua joka siirtyi myös erityisherkkiin vanhempiin. Koin oivalluksen, tuo olen niin minä! Avaanpa siis luonnettani hiukan lisää.

Mä olen lapsuuteni ollut ujo ja syrjäänvetäytyvä. Mulla oli aina 1-2 parasta kaveria joiden kanssa vietin aikaa mutta isossa ihmislaumassa en viihtynyt. Kadehdin sosiaalisia ihmisiä, niitä koulun ”cooleja” tyyppejä. Itse rakastin käsitöitä, piirsin paljon, vihasin liikuntaa ja varsinkin esiintyä muiden edessä. Lintsasin yläasteella ja lukiossa esitelmistä jotka ahdisti mua todella paljon. Aikuisiällä tein hyppyjä ulos mukavuusalueeltani ja opin rohkeammaksi ja sosiaalisemmaksi ja opettelen tuota edelleen. Silti edelleen ahdistun todella vahvasti isoista ihmismääristä ja niistä esitelmistä. Voin pahoin viikkoja ennen, jos tiedän että joudun pitämään jonkin esitelmän tai edes esittelemään itseni muiden edessä. Kirjoitan helposti julkisesti blogia mutta jos mua pyydetään bloggaajana esiintymään jonnekin, en missään nimessä mene. Jolloin saatan luonteeni takia menettää tosi kivoja juttuja elämässäni. En kuitenkaan kestä sitä viikkojen pahoinvointia, ahdistusta, murehtimista ja vatvomista.  Tykkään kyllä järjestää juhlia ja olla mukana tapahtumissa, mutta väsyn voimakkaasti tilanteissa jossa on paljon ihmisiä.

Sanoisin olevani joustava ja lämminsydäminen ihminen. Olen se tyyppi joka haluaisi pelastaa kaikki maailman eläimet ja lapset ja vanhukset ja ja… Heittäydyn projekteihin mutta jossain vaiheessa ahdistun jos olen haalinut liikaa kaikkea elämään. En siedä mustavalkoista ajattelua enkä jyrkkiä mielipiteitä vaan koitan löytää kultaisen keskitien kaikessa. Sellaisen ajattelutavan jossa kaikilla olisi ihan mukava olla. Ymmärrän nykyään paremmin erilaisia ihmisiä ja koitan aina auttaa kaikkia sen mitä pystyn. Tästä huolimatta olen ahdistunut omasta luonteestani äitinä. Koen syyllisyyttä joka päivä, ja koen olevani huono äiti ja huono vaimo. Olen miettinyt että mikä mua vaivaa, miksi olen tällainen kun haluan kuitenkin kaikkien parasta ja rakastan perhettäni.

Aamuisin nousen väsyneenä ja kiukkuisena ylös, varsinkin viikonloppuisin. En ole aamuihminen, haluaisin ihan omassa rauhassa nousta ja herätä, ilman että joku hyppii klo 6.30 mun naamalla ja huutaa ”kakka!” tai yksi kyselee ”missä mun reppu, missä mun puhelin” tai yksi kitisee että miksi oon heti aamusta niin huonolla tuulella ja pilaan muiden aamun. Haluan tehdä asioita yksin, omassa rauhassa. Töitä, lukea tai kutoa. Ilman että ihan jatkuvasti joku keskeyttää ja kitisee jotain. Mulla palaa heti hermo ja huudan kun mut keskeytetään toistuvasti. En kestä meteliä. Enkä kestä sitä että en ikinä saa olla yksin edes joskus. Mä tykkään tavata ihmisiä, tykkään kun meille tulee läheiset kuin omaan kotiinsa, ja mä tykkään mun perheestä. Kaipaan silti välillä yksinoloa niinkuin ruokaa ja vettä. Mun pää huutaa kun en saa omaa rauhaa. Se sitten näkyy räjähtelyinä ja kiukutteluna.

Kaiken tämän jälkeen olen huonolla tuulella, tiuskin mun rakkaille ja soimaan itseäni kun olen niin huono äiti. En jaksa kiinnostua autoleikeistä enkä jaksa riehumista. Rakastan sitä kun lapsi osaa itsekseen leikkiä, voisin tarkkailla vaikka koko päivän lapsen leikkiä mutta itse en jaksaisi kontata lattialla mukana. Mieluummin kudon vieressä sohvalla. Toisaalta kyllä tykkään leipoa lapsilleni, tehdä yhdessä palapeliä, olla läsnä, jutella ja tukea. En vaan jaksa jatkuvasti touhuta lasten kanssa. Välillä haaveilen siitä että olisin eläkkeellä ja rauhassa itsekseni, vaikka tiedän kyllä että silloin kaipaan tätä aikaa. Koen siitäkin huonoa omaatuntoa. Halusin lapsia, ja haluan lisää (Omia tai lainattuja) mutta välillä ahdistaa. Lisäksi vielä mulla on tapana vatvoa turhia asioita aivan liikaa, varsinkin jos joku sanoo musta jotain negatiivista niin märehdin sitä pitkään. (Ei ehkä hyvä juttu bloggaajalle…)

Olen vuosia luullut että se johtuu siitä että olen itsekäs ja liian mukavuudenhaluinen. Eilen mä koin oivalluksen että se on vain mun luonne. Kysymys kuuluu vain että mitä mä tällä tiedolla nyt teen? Mieskin on sosiaalinen ja jatkuvasti äänessä, eikä ymmärrä mua yhtään. Tajusin että tämän takia meilläkin on suurinosa riidoista syntynyt. Kukaan ei tarkoita pahalla mutta mua ei vaan ole ymmärretty, enkä ole itsekään ymmärtänyt itseäni. Kun hoitolasten ja remontin kanssa elettiin rankinta aikaa, mies vei lapset kerta viikkoon ulos ja mä sain vaan olla. Se oli mun turva ja avain jaksamiseen. Sitä täytyisi varmaan taas tehdä.

Huomaan myös, että meidän Mikissä on myös paljon erityisherkkyyttä ja ymmärrän nyt häntäkin paremmin. Nestori vuorostaan on isänsä kaltainen sosiaalinen tyyppi, joten helppoa tällä porukalla ei aina ole yhdessä. Varsinkin kun siihen lisätään vielä yli-innokkaat koira ja kissa. (Tämän takia olen varmaan myös enemmän kissa kuin koira-ihminen, en jaksa tuota koirien energiaa ja yli-innokkuutta. )

En tykkää lokeroida itseäni mihinkään. Nyt voin kuitenkin etsiä ehkä ideoita miten tästä voitaisiin mennä parempaan suuntaan.

Mielelläni kuulisin kokemuksia asiasta. Oletko sinä tai joku perheestäsi erityisherkkä?

-Henna-

Ps. Kuvat viime tammikuulta. Näissä on jotenkin ihanan herkkä tunnelma, joka sopi aiheeseen.

Kommentit (34)

  1. Elli

    Erityisherkkä täälläkin. Olen pienestä asti tuntenut ulkopuolisuutta ja käsittämätöntä huonommuutta. Olen ihan samanlainen kuin sinä kuvauksessasi. Vasta luettuani erityisherkkyydestä, löysin oman oikean itseni. Palaset loksahtivat kohdilleen ja näin menneisyyteni ja nykyisen elämäni eri valossa. Kannattaa lukea Elaine Aronin tuotantoa!

    • hennaasemalta

      Joo, tuttua on. Nyt kun olen selvittänyt tätä erityisherkkyyttä, voin todeta että erityisherkkien pitäisi just todellakin tuntea kaikkea muuta kuin huonommuutta!

  2. Satu

    Mahtavaa, että otit tämän asian esille. Jos et vielä saanut käsiisi Elaine N. Aron: Erityisherkkä ihminen kirjaa, niin minulla olisi ystävän tekemä pitkä tiivistelmä aiheesta:

    http://maa-tuskat.blogspot.fi/2014/11/erityisherkka-ihminen-kooste.html

    • hennaasemalta

      Kiitos! Täytyypä lukaista. 🙂

  3. Perhonen

    Minulle maailma on auennut tutustuessani erityisherkkyyteen. Kummallisena ja outona olen pitänyt itseäni tähän saakka. Ja syyttänyt itseäni milloin miksikin.Kiitos sinullekin tästä kirjoituksestasi.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *