Ajatuksia remontista ja ihmisten suhtautumisesta siihen

Tänään on taas sen tason päivä, että tuntuu ettei jaksaisi mitään. No, on oikeasti ollut jo pari viikkoa.
Tiedättekö kun elämässä on vaihe, että asiat sinänsä on hyvin, mutta monta pientä asiaa kalvaa samaan aikaan, kuluttaa ja stressaa. Kun tuntuu ettei ole syytä valittaa, mutta on silti aivan väsynyt. Kun tuntuu että on ihan idiootti kun valittaa, vaikka ihmisillä on isompiakin ongelmia.

Mä tässä just pohdin itsekseni, että on ollut nyt reilun puolen vuoden aikana jännä nähdä, että miten tällainen iso remontti vaikuttaa ihmisiin. Meille sanottiin että erootte vielä kun tuohon lähdette ja että tapatte itsenne työllä.
Ei, ei olla eroamassa, päinvastoin, meillä näköjään vastoinkäymiset vahvistaa. Ollaan niin kiinni toisissamme, että olen oppinut huomaamaan että tuosta miehestä en halua ikinä luopua. Kuka muu jaksaisi innostua näin samoista pienistä asioista, auttaa niin paljon lastenhoidossa työpäivän jälkeen, kestää mun joka päiväisiä oikkuja. Ei, me niin taistellaan tämän remontin läpi yhdessä, jotta voidaan sitten myös yhdessä nauttia työn tuloksista. Eihän tässä muuten olisi järkeä jos ison työn jälkeen pitäisi myydä koko mökki.

Enempikin on ollut mielenkiintoista nähdä miten muut ihmiset suhtautuu asiaan. Pysyykö kaverit matkassa nämä vuodet.
Viikonloput ja illat menee rempatessa, ennen viikonloput meni kavereilla tms. Ei ehdi nähdä ketään. ”Mitäs viikonloppusuunnitelmia teillä on?” ”sitä samaa, remppaa aamusta iltaan”. Ei mulla ole aikaa kavereille. Toki sanon että meille voi tulla koska vaan, ite kun en oikein pääse mihinkään. Työnkään takia. Muutama ystävä tämän jo osaakin ja ymmärtää. Ymmärrän silti että vaikka eivät sano mitään, mahtaa heitä vähän pänniä kun aina joutuvat tänne tulla.
Monet asuu myös sen verran kaukana, että tapaamiset jää kovin vähäisiksi.
Usein mulla on tosi yksinäinen olo, kun yksin olen kaiket päivät kotona lasten kanssa. Ei yhtään aikuisia koko päivänä, mies vain iltaisin. Musta tulee kohta sellainen höperö, kuin mummot, että selitän viikon tapahtumat kassaneidille! (tai valitan blogissa…) Siksi kaverit olisi erityisen tärkeitä, mutta kun tuntuu ettei arjen pyörityksen jälkeen itsellä ole enää voimia pitää heistä kiinni.
Välillä myös pännii ihan rehellisesti, ettei koskaan saa apua. No, itepä ollaan tähän lähdetty, eikä voida sitä vaatiakaan, mutta minkäs sitä ajatuksilleen voi.
Äiti auttaa paljon, monet ovat henkisenä tukena, mutta sellaista ”autetaan kaveria, niin kaveri auttaa joskus takaisin”-meininkiä ei ole enää juuri ollenkaan. Mun mielestä se on kaikessa ilmiönä nykyään. Sinänsä harmi koska mun mielestä sellainen olisi niin kivaa että yhdessä tehdään nyt meidän juttuja, ja sitten kun tarvetta, teidän juttuja. Ja se on kivaa! Kukin tekisi mitä osaa, enhän mäkään ole mikään remppamestari!
 Kaikki vaan on niin kiireisiä nykyään että kaikki jää eikä itse kehtaa kysellä apuja koko ajan, ihmiset tulee jos haluaa.
Tämä ei koske kaikkia, mutta koskee myös esim mun broideja…

Terveisiä siis ystäville, veljille, muille tutuille!;) Olette nyt julkisesti haukuttu!:D Ei vais, ootte ihania!:)

Mitäs mieltä muut, varsinkin remppaajat? Kuulostaako tutulta, vai tuleeko fiilis että mitä toi ämmä valittaa, itepä tuohon lähti?:D

Jotain kivaakin tähän päivään, tehtiin vuoden ensimmäiset piparit! (onneksi mulla on noi muksut piristämässä, muuten varmaan vaan vollaisin sängyn pohjalla kaiket päivät. Ei kun en, tekisin remonttia aamusta iltaan, siihen on hyvä purkaa kiukkua )

Ah, sitä tuoksua! Nam, lämpimiä pipareita ja kylmää maitoa! Nam nam!!:)

Kyllä tämä tästä taas kun saadaan auto kuntoon, remontissa noi tylsät vaiheet pois, työkuviot vähän selkiytyy jne.

Mukavaa keskiviikkoa kaikille teille, onneksi mulla on tämä blogi ja täällä iso tukijoukko! Koittakaa kestää mun valitustakin, kuten olen aiemminkin laittanut, tästä ei tule ikinä sellaista ”elämä on aina ihanaa”-blogia, tsori.:) Välillä se on ihanaa, välillä ei niinkään.

-Henna-

Ps. Perustettiin facebookiin: Autetaan/apua tarvitaan-ryhmä, just tuon edellä mainitun syyn takia. Kuin siistiä olisi saada aikaan iso ryhmä, jossa voisi auttaa muita ihan vain kirjoittamalla, tai paikan päällä. Tyyliin me tarvitaan remppa-apuja, mutta Sami osaa korjata kaikki mahdolliset tietokone-ongelmat, mä osaan vaikka kutoa, ja vastapalveluksena voidaan antaa niitä taitoja. Sellaista meininkiä kaivattaisiin enempi.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Juuh, remppaa täälläkin riittää. Me vaan tehtiin päätös, että rempataan vain kesäisin, jolloin miehellä on pitkä loma. Muuten me ei jakseta. Tai ehkä mä jaksaisin, mutta mieheni ei.
    Meillä oli keittiön kanssa isäni apuna. Ei olis tullut mitään ilman sitä.
    Oletko kuullut pähkinä-ryhmästä? Katsoin telkkarista, että sellainen toimii jossain päin suomea. Kerätään "pähkinöitä" joilla maksetaan sitten taas omat avun tarpeet. Eli omista jutuista saa tietyn verran virtuaalisia pähkinöitä joilla voi tilata itselle apua. Aion ottaa tuosta selvää…ei taida tosin täällä mitään vastaavaa tapahtua.

  2. 2

    Anonyymi sanoo

    juu sellaistahan se on,Toisaalta täällä toinen näkökanta asiaan:mieheni on putkimies (ja muutenkin kätevä käsistään) ja todella kysytty kaveri "kylään". Ei ole yhden käden sormilla laskettavissa ne viikonloput kun hän on painanut ruokapalkalla erilaisilla raksoilla ja remppatyömailla. Aikansa sitä jaksaa mutta sitten pitää jo osata sanoa EI. Oma aika, vapaa-aika,oma perhekin on tärkeää.

  3. 3

    sanoo

    Anrinko: Meilläkin varmasti tahti hidastuu kunhan saadaan nämä isoimmat jutut pois. Eli tuo toinen puoli asuttavaksi. Sitten toivottavasti helpottaa.
    En ole kuullut mutta kuulostaa hyvältä idealta, just tollaisia tännekin kaipaisi!

    Anonyymi: Joo todellakin ymmärrettävää,ja varmasti rasittavaa! mutta sitä en tarkoita. Mä just jokin aika sitten sanoin miehelle että ei olisi kiva olla autonkorjaaja tai remonttimies tms koska sitten pitäisi aina olla auttamassa kavereita. Varsinkin kun mekin ollaan luonteelta vähän sellaisia ettei osata sanoa ei.
    Mäkin tunnen samanlaisia ihmisiä ja monesti miettinyt että se on varmasti rankkaa, siksi alan osaavia tuttuja hirveästi pyydäkään avuksi vaikka mieli tekisi.:D

  4. 4

    sanoo

    Anrinko: Meilläkin varmasti tahti hidastuu kunhan saadaan nämä isoimmat jutut pois. Eli tuo toinen puoli asuttavaksi. Sitten toivottavasti helpottaa.
    En ole kuullut mutta kuulostaa hyvältä idealta, just tollaisia tännekin kaipaisi!

    Anonyymi: Joo todellakin ymmärrettävää,ja varmasti rasittavaa! mutta sitä en tarkoita. Mä just jokin aika sitten sanoin miehelle että ei olisi kiva olla autonkorjaaja tai remonttimies tms koska sitten pitäisi aina olla auttamassa kavereita. Varsinkin kun mekin ollaan luonteelta vähän sellaisia ettei osata sanoa ei.
    Mäkin tunnen samanlaisia ihmisiä ja monesti miettinyt että se on varmasti rankkaa, siksi alan osaavia tuttuja hirveästi pyydäkään avuksi vaikka mieli tekisi.:D

  5. 5

    sanoo

    Eipä ole vapaaehtoisia näkynyt 😀
    Muutama hyvä ystävä on ollut auttelemassa ja mies taas sitten siellä isommissa jutuissa. Kaikkea ei voi tehdä yksin. Siis jonkinlaista apua ja vastavuoroisuutta on saatu. Polttopuut mies tekee lähes joka vuosi niin, että pikku porukka kiertää vuorollaan kunkin kotona tekemässä puut. Ei tuhraannu kaikki aika itse tehsen.
    Epätoivoisena urakkanahan monet tätä pitää :DD

  6. 6

    sanoo

    Katja: Toi on niin hyvä idea tehdä tollain puut. Paljon kivempi tehdä porukalla kuin yksin, ja just tollaista kaipaan! Meillä ei vaan kellään tutuilla ole samaa tilannetta, että puita tarttisi…:D Mutta jotain muuta työtä vois tehdä vastaavasti.
    Kyllä mekin jossain sähköhommissa ym saadaan apua sukulaisilta sitten kun tarvitaan, kun ei ite osata. Se on niin kiva kun joku tuttu ne osaa, mutta enempi kaipaisi sellaista kavereiden kanssa yhdesä tekemistä kaljapalkalla tms.

  7. 7

    Anonyymi sanoo

    Moi!
    Joo, helppo ymmärtää mitä ajat takaa. Uskon että kyse on ihan pienistäkin jutuista. Esim. mä voin aina soittaa mun äidille ja pyytää häntä juttuseuraksi, jos vaikka poimin viinimarjoja, eli vaikka hän ei auttaisikaan niin on kivaa kun on siinä mukana joku juttuseura ja kaveri. Sellaista ystävyyttä mäkin kaipaisin, mielellään kun menen kaverin luokse (ja molemmilla on lapsia) niin ihan kiva olis yhdessä samalla tehdäkin jotain, hyvin voitais esim. rapsutella tapetteja, höpötellä ja vahtia samalla leikkiviä lapsia ja KAIKILLA OLIS KIVAA!!

  8. 8

    sanoo

    AIVAN! Just tota mä tarkoitan!:) Mut nykyään kavereiden kanssa vaan istuskellaan kahvilassa tai shoppaillaan, ei tehdä mitään oikeita asioita…
    Ihanaa kun täällä ymmärretään mun pointti, mä käyn täällä 5 min välein katsomassa että listiikö joku mut.:D Ei ainakaan vielä…

  9. 9

    Anonyymi sanoo

    Usein se "autetaan kaveria" suhde vaan tahtoo vähän vääristyä-esimerkiksi just meidän tapauksessa. Miehellä on myös iso pakettiauto, joten joka kerta kun joku muutttaa/ostaa sohvan/haluaa eroon jostain huonekalusta niin meillä pirisee puhelin. Aina saisi olla menemässä jos jaksaisi. Kahvit tarjotaan ja pullatkin, joskus ehkä bensarahaa. Tottakai hänkin vielä auttaa mutta ei enää niin usein kun haluttaisiin,remonttityömaan putkityöt lihakeittopalkalla ei oikein enää iske..Vapaa-ajalla ja viikonlopullakin on oma arvonsa.

    Mutta siis joo,ymmärrän pointtisi ja kuulostaa ihan järkevältä.Toisaalta ei kannata loukkaantua jos kaverit eivät jaksa- kaikilla on oma arkensa ja omat kiireensä, eikä kaikille remppaaminen ole ilo.
    t.se edellinen putkimiehen rouva

  10. 10

    sanoo

    Niin samoilla linjoilla myös täällä!! Meillä on kanssa iso remppa takana ja paljon vielä edessä. Asutaan vanhaa rintamamiestaloa. Raskasta on ollut ja varsinkin silloin, kun itse olin viimeisilläni raskaana, mies koitti yksin vääntää hommia raksalla ja yritettiin maksaa yhtäaikaa vuokra-asuntoa ja uuden talon lainaa. Meille kävi ihan samalla tavalla, että oltiin mielellämme oltu auttamassa ennen omaa raksaa vaikka missä tuttujen ja sukulaisten muutoissa ja talonrakennushommissa, jos vaan osattiin auttaa ja saatiin jotenkin aikaa järjestettyä. Se on vaan niin jännä, miten tiukan paikan tullen läheiset karsiutuu tosi vähiin ja näkee kuka oikeasti on valmis auttamaan ja "uhraamaan" omaa aikaansa toisen hyväksi. Meille on käynyt miehen kanssa myös niin, että kaikki nämä vastoinkäymiset on pistäny meidät entistäkin tiukemmin yhteen ja ollaan saatu kaksi ihanaa lastakin tässä kaiken remontoinnin ja huolehtimisen aikana. Nyt ollaan onneksi päästy jo pisteeseen, että kaikki akuutti on saatu tehtyä. Nyt sitten tehdään remonttia valmiiksi lasten ehdoilla ja oman jaksamisen rajoissa. Tsemppiä teille ihan hurjasti remonttiin. Kunhan siitä selviätte, niin varmasti olette monta kokemusta rikkaampia. Ikävillä asioilla on onneksi taipumus unohtua nopeasti! 🙂

  11. 11

    sanoo

    Mä oon tätä kans monesti miettinyt. Tuntee itsensä ihan vanhaksi mummoksi, kun sanoo näin, mutta nykyajan ihmisillä tuntuu olevan käsitys, että vapaa-aikana pitää tehdä tietynlaisia asioita. Esim. lasten kanssa pitää harrastaa, pitää käydä siellä täällä ja tuolla ja tehdä tiettyjä asioita. Meillä ainaki eletään sellaista "vanhanaikaista" arkea; lasten kanssa ei tehdä mitää erityistä, vaan tenavat on kaikessa touhussa mukana. Arki on jotenkin kirosana.

    Minä voin ilmoittautua seuraksi katselemaan miten maali kuivuu, mitään muuta en nyt pystykkään tekemään kun omatkin projektit seisoo pakkosairasloman takia. Päivät käy vaan ihan p…n pitkiksi kun vie tenavat aamulla hoitoon ja makaa päivän sohvalla odottaen koska ne pitää hakea sieltä pois.

  12. 12

    sanoo

    Onko Henna sun kaverit vähän eri elämäntilanteissa? Ainakin mun kaverien osalta intressit vähän toisaalla….jos ei ole lapsia tai edes miestä. En nyt tarkoita, etteikö voisi joka tapauksessa lähteä mukaan auttamaan jne. mut aattelin vaan.
    Sit mä satun tietää mitä se rumba on, kun käy töissä ja tulee kotiin rättiväsyneenä…ja haluaisi jaksaa lasten ja miehenkin kanssa kommunikoida. Joskus ei edes viikonloppu auttanut palautumaan. Saati sit et jaksoi ihmisiä hirveesti nähdä. Mutta joo, pitäisi kuitenkin läheiset ja hyvät ystävät olla sellaisia, joiden kanssa jaetaan enemmän asioita yhdessä. JA tiedät et mä tulen kyl mielelläni….sovitaan vaan ajoissa päivä jos toinen 🙂 ..Hyvä kirjoitus. Yhdessä tekemisen meininkiä pitäisi olla enemmän!

  13. 13

    sanoo

    Putkimiehen rouva: Niin,mutta mä en tarkoitakaan mitään yksisuuntaista apua, mekin ollaan saatu osamme siitä monesti. Enkä tarkoita että heti pitäisi antaa vastapalvelus, vaan spontaanisti ehkä joskus auttaa, ja kun joskus itsellä tarvetta, voi rehellisesti pyytää vastapalvelusta. Tai niin kuin edellinen laitto, edes se seura olisi kiva siinä kun ite tekee.
    Ja ymmärrän kyllä että eri elämäntilanteet jne, mä en tunne ketään joka olisi yhtä ison rempan keskellä, miehen veljen perhe varmaan ainut jolla jotain edes rempataan (ja niiden kanssa kyllä autetaan puolin ja toisin). Yleisesti vaan harmittaa että nykyään ei auteta. varmaan jossain maalla on eri kuin kaupungissa koska sielä on enempi omakotiasumista, puun hakkuuta ym talkoohommaa.
    Pampula: Niinpä.:) Hyvin sanottu. ja joo, onhan tämä tilanne jossa taas näkee oikeat ystävät. Enkä tarkoita sitä että "oikeat ystävät tulee tekee meille hommia" vaan yleensä kaikkea henkistä tukea, ymmärrystä että ollaan väsyneitä ja kiireisiä just nyt jne. ja et ihmiset pysyy tukena vaikka ei nyt joka päivä soitella tms. Ei tämä tilanne kuitenkaan tällaisena meillä ikuisesti jatku.

    Hanna: Totta muuten. Nykyään lapsilla pitää olla miljoona harrastusta (nykyajan kiireinen kulttuuri opetetaan alle vuoden ikäisille) ja lasten kanssa pitää leikkiä tai olet huono äiti. Meillä on muksut mukana rempassa, tietty turvallisuuden rajoissa, lapset on muutenkin kaikessa mukana, auttaa ruonlaitossa, haravoi ym ym. Mä en niinkään leiki mutta muksut tykkää kun saa auttaa ja tehdä aikuisten juttuja.:)
    Sama aikuisten kanssa, aina pitäisi tehdä tiettyjä juttuja, shoppailla tms. Miksei toisten auttaminen olisi kivaa yhdessä oloa myös? ja on kivaa tuntea olevansa hyödyksi!
    Haha!
    Voi kuulostaa tylsältä sun tilanne… mutta tervetuloa vaan!:D:)

    Niina: Joo onhan niillä eri intressit, ja ymmärrän sen oikein hyvin. Siksi en viitsi hommiin kysellä kun tulee olo että pakottais koska muilla ei ole remontti-intoa ym nyt. mutta se ei ole se pointti. Ymmärrän myös ihmiset joilla muutenkin vapaa-aika ja oma jaksaminen vähissä.
    Mutta jos muutenkin ihmisiä näkee, niin miksi ei voisi yhdessä puuhastella jotain? Kyllä mäkin voin auttaa muita jos menen muille, en tosiaan tarkoita nyt että kaikkien pitäisi vain meitä auttaa!:D Uskon myös että moni ei uskalla kun ei ole ennen tehnyt. Mutta voin sanoa etttä kuka vaan osaa rapsuttaa vanhaa maalia lattiasta, jos haluaa. Mutta pakottamismeininkiä,"tehdään nyt sitten hampaat irvessä vaikkei yhtään kiinnosta" en tosiaan halua. Itsellekin pitää tulla olo että toinen haluaa auttaa ja on kivaa tehdä yhdessä.
    Juu mä tiedän, en teitä tällä tarkoitakaan.:) (Laitanki sulle heti viestiä facessa, pitänyt jo ikuisuus soittaakin..)

  14. 14

    sanoo

    Kyllä silloin saa sanoa jos väsyttää tai joku asia kalvaa 🙂

    Meilläkin remppa kyllä etenee, mutta sellaista verkkaista tahtia kun itse tehdään eikä auttajia ole. Miehen vanhemmat ovat kyllä aivan mielettömän paljon apuna, jopa liikaa mielestäni omaan kuntoonsa nähden. (Mutta sellaisia ne on, olen jopa yrittänyt varovasti kieltää tekemästä, mutta sillä ei ole tehoa).

    Miehen suku on muutenkin tosi ihanaa, just sellaista että kaikki auttaa kaikkia muutoissa, remonteissa yms. Mutta me nyt satuttiin muuttamaan tänne Pohjanmaalle ja se suku jäi etelään 🙂

    Pärjätään kuitenkin, vaikka välillä väsyttää ja tekemättömät työt painaa mieltä, etenkin miehellä. Suurin osa on kuitenkin jo hoidettu!

    Tuota yhdessä tekemistä minäkin kaipaan, ihmisillä on nykyään niin kiire ettei työpäivän jälkeen jaksa lähteä muuten vaan marjoja poimimaan kaverin pihalle… Itsekin olen mieluiten vaan kotona, kun täälläkin tekemistä riittää.

    Täytyis vaan opetella uudenlainen ajankäyttö ja mahduttaa siihen vähän muutakin kuin oma napa, (lisään varalta että puhun siis itsestäni).

    Tää oli Henna hyvä teksti, ja varmasti tuttua aika monelle meistä ruuhkavuosilaisista!

  15. 15

    sanoo

    Tuttu homma! Meillä kyllä riitti näitä "sanokaan vaan jos voidaan jotenkin auttaa"-tyyppisiä kommentteja ennenkuin alettiin rakentaa, mutta tosipaikan tullen täällä ei näkynyt ketään. Ja nyt, kun talo alkaa olla valmis, aika itseksemme saadaa täällä olla. Kun oma aika oli reilun vuoden verran kiinni raksalla, ja yhteydenpito ystäviin olisi ollut enemmänkin sen varassa että ne ystävät vuorostaan ottavat yhteyttä jne, niin kappas vaan, kukaan ei soita tai tule käymään. Eli meillä kävi kyllä surullisesti, käytännössä kaikki "ystävät" katosi. Josku jossai fb:ssäkin laitoin, että toivoisin että ystävät ymmärtää ettei tämä ole ikuista, ja että kyllä meihinpäin saa olla yhteydessä, mut ei. Ottaa kyllä kaaliin huomata, että kaikki on ollut vaan siitä kiinni että me itse ollaan jaksettu pitää yhteyttä, soitella ja pyydellä kylään tai tuppauduttu itse. Pah!

    Minäkin siis itsekseni täällä jupisen, ja pidän blogia kun ei niitä oikeita ystäviä enää ole. Eikä mulla ole voimia alkaa ihan nollapisteestä niitä ystävyyksiä elvyttämään…

  16. 16

    sanoo

    Meillä oli taas remppaa pienemmässä mittakaavassa (kuin teillä), kun ostettiin uusi koti ja tehtiin pintaremontti siihen.

    Mä remppasin pari viikkoa jopa 12tuntia päivässä ja sen jälkeen jatkoin remppaa ja tein miehen kanssa muuton työn ohella.

    Eipä näkynyt paljoa auttavia käsiä (muuta kun oma isä).
    ..ja tuli just sellanen fiilis, että miksi itse aina tarjoutuu auttamaan kun kukaan muukaan ei auta. Mulle ois riittänyt ihan sekin, että joku ois tullut hengailemaan mun kanssa, kun mä maalaan seiniä.

    Olen ihan samaa mieltä tosta perheen yhteisestä ajasta..nykyään puhutaan just sellasesta yhteisestä laatuajasta ja vanhemmat monesti ajattelee, että sen täytyy olla sitä ravintolassa syömistä, leffassa tai hoplopissa käymistä tai muuta "erikoista".
    Mun mielestä arki on myös sitä laatuaikaa ja lapsille parasta on just se, että ne saa osallistua ja olla mukana ihan normaaleissa jutuissa. Meillä lapsi ei ainakaan voisi olla tyytyväisempi, kun saa haravan käteen tai kiipeillä A-tikkailla äidin maalatessa seiniä.

    Mua saa ainakin viikonloppuisin huhuilla jos tarvitsee auttavia käsiä pihatöissä tai rempassa…

  17. 17

    sanoo

    Pilvitarha: Kiitos!:)

    Joo niinpä. Täytyy lisätä tähän että kyllä sitä voisi joo itsekin enempi huomata muunkin kuin oman navan. Mua vaan surettaa että nykyään ei ehdi muita autella kun itselläkin on niin paljon…Toisaalta, mä kyllä mielestäni olen tehnyt oman osani silloin kun aikaa oli. Paljon enempikin olisi voinut tehdä, mutta olen ollut kavereiden lasten vahteina, muuttoapuna ym.
    Sitten kun täällä kirjoitetaan että no muilla on nyt eri intressit, niin on joo. mutta kun muilla ei ole sitä remonttia nyt, vaan asutaan vuokralla kerrostalossa tms niin nyt voisi auttaa. Sitten kun ihmiset muuttaa niihin omakotitaloihin, niin mä vuorostani olen auttamassa sielä kun omat jutut on rauhoittunut. Sitä kivempihan se on auttaa kun ei itsellä ole just remppaa päällä, koska jos ite remppaa, ei jaksa mennä vielä toisillekin remppaamaan.
    Meilläkin on muutama sukulainen jotka auttaa, eräskin itse sairaana oleva henkilö auttaa paljon. (Mikä tuntuu hullulta että sitten se auttaa jonka ei niinkään pitäisi)

    Lyde: Toi on niin surullista… Tällaisissa tilanteissa oikeat ystävät testataan, mutta varmasti kamala nähdä ettei yhtään ystävää jää…
    Mäkin olen luonteeltani sellainen että tykkään kun on paljon ihmisiä ympärillä, sekin oli osasyy miksi halusin ison talon. Jotta tänne mahtuu isokin porukka viettämään aikaa. No, katsotaan nyt moniko tulee kun täällä tilanne rauhoittuu. Mulla on onneksi sisaruksia ym niin paljon että ne ainakin jää, suvustaan kun ei pääse eroon.:D

    Outi: Kiitos!:) Niinpä, ihan totta. Toisaalta pitäis itseäkin syyttää ettei pyydä tänne ketään. Keväällä pidettiin talkoot ja silloin porukkaa tuli tosi paljon. Mutta kun ei aina jaksais sitä "sovitaan kuukauden päähän joku juttu ja jos sää sallii onnistuu." Se on niin hankalaa ja sitten tuntuu että pitäisi pöytä notkua ruokaa ym ja oma aika menee tarjoiluun ym. En mä jaksa sellaista, eikä täällä ole hommaa isolle porukalle kerralla. Pitäisi olla sellaista spontaania "hei mä voisin tulla huomenna vähän auttaa" ja tilataan ruoaksi vaikka pizzat, ei stressiä mistään.
    Ja itellekin tulee ihan eri tekemisen fiilis kun joku on seurana, eikä tarvii yksinään tuolla rapsutella lattiaa…

  18. 18

    Anonyymi sanoo

    Mun mielestä nimimerkki Pilvitarha kiteytti tämän osuvasti:"Itsekin olen mieluiten vaan kotona, kun täälläkin tekemistä riittää".

    Jotenkin ristiriitaista:jokainen kaipaa yhdessä tekemistä mutta eivät itse halua poistua kotoaan. Toisaalta ei niitä kavereita voi laittaa naulaan odottamaan vuodeksi tai pariksi "kunonnyttäärempppa" tai olettaa että kaverit tulevat duunipäivän jälkeen rapsuttelemaan maalia.Aika nopeasti ne ystävät huomaavat että perheen elämään ei mahdu muuta kun rakentaminen ja se mikä ennen oli kivaa yhdessä (leffat,shoppailu,kahvittelu) ei enää kelpaa rempparouvalle. Osa kaikkoaa tässä vaiheessa, ikävä kyllä.

    Me emme myöskään ole uuvuttaneet itseämme harrastusrumballa sillä arki ja tekeminen ihan vaan kotona oman perheen kesken on sinänsä jo arvokasta.
    Toki joskus käymme yhdessä tai erikseen ystäväperheillä auttelemassa ja tekemässä mutta ihan vain joskus. Muuten tykkäämme ystäväperheiden kanssa syödä,jutella,kahvitella ihan rauhassa ilman maaliteloja tai ruuvimeisseleitä.
    t.putkimiehen rouva

  19. 19

    sanoo

    Joo se on ihan totta että se on vähän ristiriitaista että kun kaikki, varsinkin näin syksyisin, haluaa olla kotona, mutta kavereitakin pitäisi nähdä.

    ja totta sekin ettei aina halua kavereiden kanssa rempata, mutta joskus.
    Tänäänkin mä olen menossa kaverin kanssa kaupoille ja ehkä kahville, ja ihan superkivaa välillä tehdä muuta kuin remppaa! Mutta tämä kaveri on myös paljon ollut auttamassa, joten miksei voi tehdä molempia?
    Mä olen elämäni aikana ehtinyt istua kavereiden kanssa tuhansia tunteja kahviloissa, käydä baareissa, leffoissa, kaupoilla. Nyt aikuisena sitä kaipaa enempi sellaista yhdessä "kotoilua", joko meillä tai teillä. Kahvittelut ja shoppailu ei ole niin tärkeitä, mutta kivaa vaihtelua joskus.

    Jos mun kavereita ei kiinnosta tulla remppa-avuksi, niin ymmärrän sen hyvin. Ei kaikkia vaan kiinnosta, eikä tarvii. Enkä todella nyt näillä jutuilla tarkoita ketään tiettyä kaveria tms. Kunhan yleisesti harmittelen ettei nykyään/kaupungeissa ole sellaista autetaan toisiamme-kulttuuria.

    • 19.1

      Anonyymi sanoo

      Meillä ainakin seurakunnasta tulee vähänväliä talkoo kutsuja. Myös ihan ulkopuolisten koteihin ja muuttoihin. Koitas kysyä apuja sitä kautti.

  20. 20

    Anonyymi sanoo

    Aina se "vuoroin vieraissa" ei toimi. Mun mies on ollut ties kuinka monella taloraksalla apuna, siis ihan kokonaisia viikonloppuja ympäripyöreitä päiviä tekemässä. Mutta anti olla kun me tehtiin remonttia, niin ei niitä täällä näkynyt. No paria poikkeusta lukuunottamatta.
    -elli

  21. 21

    Anonyymi sanoo

    Täällä "hiljainen kävijä" 🙂 Olen jo jonkin aikaa seurannut blogiasi ja ihaillut kaikkea, mitä saat/te aikaan. Tätä ystävät/pienet lapset/vastavuoroisuus -asiaa katselen jo kiikarin väärästä päästä (lapset 19 ja 17), mutta muistan kyllä, että meni aika monta vuotta aika vähillä vierailuilla, vaikka ei edes ollut kellään mitään noin massiivista remonttia. Toki vietettiin synttäreitä, vappuja yms yhdessä, mutta muuten tosi vähän. Mutta kyllä ne ystävät säilyy! Tosin me ja ystäväpiiri oltiin tuttuja 10-15 vuoden ajalta (lapset saatiin kolmikymppisinä) ja ehkä sekin kantoi sitten ne kymmnekunta ruuhkavuotta. Ja erityisesti muistan, että kyläily jäi kovasti niiden välille, joilla oli samanikäisiä lapsia. Hölmöä, mutta niin se meni. Nyt huomaan esim. , että tuttavaperhe, jossa on 4-vuotias iltatähti, ei mielellään lähde meille kylään ja ymmärrän sen hyvin. Ja nyt on taas tehty uusiakin juttuja vanhojen kavereiden kanssa, joko teinien kanssa tai ilman.

  22. 22

    sanoo

    Mun piti vielä lisätä, ettei niille apulaisille tarttee mitään ihmeitä kokata. Hernerokkaa ja vaikka grillimakkaraa (uunissa)…pääsee helpommalla! Meillä tää viikonloppu varattu, mutta mitä teillä la tai su…voidaan tulla jelppii 🙂
    elkää nyt sairastuko tai parantukaa siihen mennessä.

  23. 23

    sanoo

    Elli: Tiedän…todellakin tiedän…Samikin korjannut ties kuin monen ihmisen läppärin, mutta missä on vastapalvelus??
    Tänään viimeksi meni päivä siihen…
    Mutta pointti onkin, että kuin kiva olis JOS se vuorottelu toimis…:D

    Anonyymi: Niinpä. Mä en kyllä usko että mun läheisimmät kaverit katoaa, onhan tässä kaiken maailman ulkomaanvaihtoja ym pitkiä eroja ollut ja ystävyydet on kestänyt kaiken, niin kyllä ne kestää tänkin. Ainakin kaikista läheisimpien kanssa.:)
    Totta kuitenkin tuokin että lasten iät vaikuttaa kanssa aika paljon siihen että tavataanko enempi. Tai yleensäkin se että onko lapsia. Mutta mun parilla hyvällä ystävällä ei ole lapsia vielä, ja silti nähdään kyllä melko usein.:)

    Niina: No ei tarviikaan, mutta onhan se aina vähän säätöä isolle porukalle laittaa, tiskiä tulee paljon ja monet kahvit tulee keitettyä. Ei niitä niin helposti tuu järjestettyä kuin parille kaverille.
    Ai siis ens viikon la-su? Vielä en tiedä, riippuu töistäkin, mutta eiköhän toinen pv onnistu.:) Palataan siihen vielä. S varsinkin olisi aika jees tähän väliin, sähköhommia olisi pikkuisen.:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *