Blogit
Koti asemalla

Ajatuksia remontista ja ihmisten suhtautumisesta siihen

Tänään on taas sen tason päivä, että tuntuu ettei jaksaisi mitään. No, on oikeasti ollut jo pari viikkoa.
Tiedättekö kun elämässä on vaihe, että asiat sinänsä on hyvin, mutta monta pientä asiaa kalvaa samaan aikaan, kuluttaa ja stressaa. Kun tuntuu ettei ole syytä valittaa, mutta on silti aivan väsynyt. Kun tuntuu että on ihan idiootti kun valittaa, vaikka ihmisillä on isompiakin ongelmia.

Mä tässä just pohdin itsekseni, että on ollut nyt reilun puolen vuoden aikana jännä nähdä, että miten tällainen iso remontti vaikuttaa ihmisiin. Meille sanottiin että erootte vielä kun tuohon lähdette ja että tapatte itsenne työllä.
Ei, ei olla eroamassa, päinvastoin, meillä näköjään vastoinkäymiset vahvistaa. Ollaan niin kiinni toisissamme, että olen oppinut huomaamaan että tuosta miehestä en halua ikinä luopua. Kuka muu jaksaisi innostua näin samoista pienistä asioista, auttaa niin paljon lastenhoidossa työpäivän jälkeen, kestää mun joka päiväisiä oikkuja. Ei, me niin taistellaan tämän remontin läpi yhdessä, jotta voidaan sitten myös yhdessä nauttia työn tuloksista. Eihän tässä muuten olisi järkeä jos ison työn jälkeen pitäisi myydä koko mökki.

Enempikin on ollut mielenkiintoista nähdä miten muut ihmiset suhtautuu asiaan. Pysyykö kaverit matkassa nämä vuodet.
Viikonloput ja illat menee rempatessa, ennen viikonloput meni kavereilla tms. Ei ehdi nähdä ketään. ”Mitäs viikonloppusuunnitelmia teillä on?” ”sitä samaa, remppaa aamusta iltaan”. Ei mulla ole aikaa kavereille. Toki sanon että meille voi tulla koska vaan, ite kun en oikein pääse mihinkään. Työnkään takia. Muutama ystävä tämän jo osaakin ja ymmärtää. Ymmärrän silti että vaikka eivät sano mitään, mahtaa heitä vähän pänniä kun aina joutuvat tänne tulla.
Monet asuu myös sen verran kaukana, että tapaamiset jää kovin vähäisiksi.
Usein mulla on tosi yksinäinen olo, kun yksin olen kaiket päivät kotona lasten kanssa. Ei yhtään aikuisia koko päivänä, mies vain iltaisin. Musta tulee kohta sellainen höperö, kuin mummot, että selitän viikon tapahtumat kassaneidille! (tai valitan blogissa…) Siksi kaverit olisi erityisen tärkeitä, mutta kun tuntuu ettei arjen pyörityksen jälkeen itsellä ole enää voimia pitää heistä kiinni.
Välillä myös pännii ihan rehellisesti, ettei koskaan saa apua. No, itepä ollaan tähän lähdetty, eikä voida sitä vaatiakaan, mutta minkäs sitä ajatuksilleen voi.
Äiti auttaa paljon, monet ovat henkisenä tukena, mutta sellaista ”autetaan kaveria, niin kaveri auttaa joskus takaisin”-meininkiä ei ole enää juuri ollenkaan. Mun mielestä se on kaikessa ilmiönä nykyään. Sinänsä harmi koska mun mielestä sellainen olisi niin kivaa että yhdessä tehdään nyt meidän juttuja, ja sitten kun tarvetta, teidän juttuja. Ja se on kivaa! Kukin tekisi mitä osaa, enhän mäkään ole mikään remppamestari!
 Kaikki vaan on niin kiireisiä nykyään että kaikki jää eikä itse kehtaa kysellä apuja koko ajan, ihmiset tulee jos haluaa.
Tämä ei koske kaikkia, mutta koskee myös esim mun broideja…

Terveisiä siis ystäville, veljille, muille tutuille!;) Olette nyt julkisesti haukuttu!:D Ei vais, ootte ihania!:)

Mitäs mieltä muut, varsinkin remppaajat? Kuulostaako tutulta, vai tuleeko fiilis että mitä toi ämmä valittaa, itepä tuohon lähti?:D

Jotain kivaakin tähän päivään, tehtiin vuoden ensimmäiset piparit! (onneksi mulla on noi muksut piristämässä, muuten varmaan vaan vollaisin sängyn pohjalla kaiket päivät. Ei kun en, tekisin remonttia aamusta iltaan, siihen on hyvä purkaa kiukkua )

Ah, sitä tuoksua! Nam, lämpimiä pipareita ja kylmää maitoa! Nam nam!!:)

Kyllä tämä tästä taas kun saadaan auto kuntoon, remontissa noi tylsät vaiheet pois, työkuviot vähän selkiytyy jne.

Mukavaa keskiviikkoa kaikille teille, onneksi mulla on tämä blogi ja täällä iso tukijoukko! Koittakaa kestää mun valitustakin, kuten olen aiemminkin laittanut, tästä ei tule ikinä sellaista ”elämä on aina ihanaa”-blogia, tsori.:) Välillä se on ihanaa, välillä ei niinkään.

-Henna-

Ps. Perustettiin facebookiin: Autetaan/apua tarvitaan-ryhmä, just tuon edellä mainitun syyn takia. Kuin siistiä olisi saada aikaan iso ryhmä, jossa voisi auttaa muita ihan vain kirjoittamalla, tai paikan päällä. Tyyliin me tarvitaan remppa-apuja, mutta Sami osaa korjata kaikki mahdolliset tietokone-ongelmat, mä osaan vaikka kutoa, ja vastapalveluksena voidaan antaa niitä taitoja. Sellaista meininkiä kaivattaisiin enempi.

Kommentit (26)

  1. Anonyymi

    Täällä "hiljainen kävijä" 🙂 Olen jo jonkin aikaa seurannut blogiasi ja ihaillut kaikkea, mitä saat/te aikaan. Tätä ystävät/pienet lapset/vastavuoroisuus -asiaa katselen jo kiikarin väärästä päästä (lapset 19 ja 17), mutta muistan kyllä, että meni aika monta vuotta aika vähillä vierailuilla, vaikka ei edes ollut kellään mitään noin massiivista remonttia. Toki vietettiin synttäreitä, vappuja yms yhdessä, mutta muuten tosi vähän. Mutta kyllä ne ystävät säilyy! Tosin me ja ystäväpiiri oltiin tuttuja 10-15 vuoden ajalta (lapset saatiin kolmikymppisinä) ja ehkä sekin kantoi sitten ne kymmnekunta ruuhkavuotta. Ja erityisesti muistan, että kyläily jäi kovasti niiden välille, joilla oli samanikäisiä lapsia. Hölmöä, mutta niin se meni. Nyt huomaan esim. , että tuttavaperhe, jossa on 4-vuotias iltatähti, ei mielellään lähde meille kylään ja ymmärrän sen hyvin. Ja nyt on taas tehty uusiakin juttuja vanhojen kavereiden kanssa, joko teinien kanssa tai ilman.

  2. VILLAKÖLHIN PIHAMAA

    Mun piti vielä lisätä, ettei niille apulaisille tarttee mitään ihmeitä kokata. Hernerokkaa ja vaikka grillimakkaraa (uunissa)…pääsee helpommalla! Meillä tää viikonloppu varattu, mutta mitä teillä la tai su…voidaan tulla jelppii 🙂
    elkää nyt sairastuko tai parantukaa siihen mennessä.

  3. hennaasemalta

    Elli: Tiedän…todellakin tiedän…Samikin korjannut ties kuin monen ihmisen läppärin, mutta missä on vastapalvelus??
    Tänään viimeksi meni päivä siihen…
    Mutta pointti onkin, että kuin kiva olis JOS se vuorottelu toimis…:D

    Anonyymi: Niinpä. Mä en kyllä usko että mun läheisimmät kaverit katoaa, onhan tässä kaiken maailman ulkomaanvaihtoja ym pitkiä eroja ollut ja ystävyydet on kestänyt kaiken, niin kyllä ne kestää tänkin. Ainakin kaikista läheisimpien kanssa.:)
    Totta kuitenkin tuokin että lasten iät vaikuttaa kanssa aika paljon siihen että tavataanko enempi. Tai yleensäkin se että onko lapsia. Mutta mun parilla hyvällä ystävällä ei ole lapsia vielä, ja silti nähdään kyllä melko usein.:)

    Niina: No ei tarviikaan, mutta onhan se aina vähän säätöä isolle porukalle laittaa, tiskiä tulee paljon ja monet kahvit tulee keitettyä. Ei niitä niin helposti tuu järjestettyä kuin parille kaverille.
    Ai siis ens viikon la-su? Vielä en tiedä, riippuu töistäkin, mutta eiköhän toinen pv onnistu.:) Palataan siihen vielä. S varsinkin olisi aika jees tähän väliin, sähköhommia olisi pikkuisen.:)

  4. hennaasemalta

    Niina: Ei sillä ettei teitäkin olis kiva nähdä!:D:D

  5. VILLAKÖLHIN PIHAMAA

    Palataan lähempänä ensiviikon loppua 🙂 ja mä tuon lainakamoja sitten viimeistään mukana. Kiva ois jo nähdä!

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *