Äitienpäivä-viikonloppu

Huh huh, eipä tässä voi muuta sanoa! Kyllä kelit on niin yllättänyt nyt kaikki. Hyvä kun ehti saada talvivaatteet pois alta kaappiin, niin piti jo kesävaatteet kaivaa esiin. Itseasiassa ei meillä olisi edes kesävaatteet olleet vielä esillä, ellei olisi ollut pakko pakata Rodoksen matkaa varten. Tosin, nyt ne kesävaatteet on sielä matkalaukussa, joten ei paljon lohduttanut, haha!

Meillä oli eilen käsityökerho, eikä todellakaan huhtikuun kerhossa olisi voinut uskoa että toukokuun ilta istutaan ulkona. Niin vaan istuttiin, ja ihan hyvin tarkeni vielä kasin jälkeen illalla. Sami selvästi tilasi nämä säät lomallensa.

Terassi on melkein kesäkunnossa, tosin kesäkukat ja auronkovarjo puuttuu vielä. Matka vielä vähän lämpimämpään Rodokselle, on tosiaan pian tulossa, joten turha mitään laittaa ennen sitä. Kiva kuitenkin talovahdeille että saavat terassilla istuskella aurinkoa ottamassa. Huomattavasti helpompaa lähteä reissuunkin nyt kun tänne jää talo täyteen väkeä eläimiä hoitamaan.

Terassille ei tule tänä kesänä mitään uutta ja ihmeellistä, mutta on kiva kun tuo terassi tuohon nyt yleensäkin viime kesänä tehtiin. Sohvaa ja tuoleja koristaa vanhat tyynyt, ja keittiön vanha räsymatto pääsi ulos myös. Vielä kun saadaan niitä kukkia niin kiva tulee.

Kun palataan reissusta, olisi tarkoitus ostaa kesäkukat ja istuttaa salaattia ym nopeaa. Sitten jatkuu kuistien maalailu, seinän maalailu ja ajattelin myös Nestorin uniajoilla aloittaa ikkunoiden korjailun. Kaikkea pientä siis. Pihaakin olisi kiva laittaa, mutta saattaa olla ettei hirveästi ehdikään. Katsotaan nyt. Sitä ei oikein ikinä osaa alkukesästä sanoa mitä kaikkea saadaan lopulta aikaiseksi. Kelitkin toki vaikuttaa paljon.

Toivotaan että koko kesä olisi näin ihana! Joka tapauksessa, me lähdetään pian lomailemaan. Hiukan harmittaa että täällä on nyt just nämä lämpimät, mutta toisaalta ihana palata kun jos täälläkin jatkuu lämmin. Lisäksi reissussa saa oikeasti relata ja nauttia ja uida. Täällä olisi aina vaan hommia, vaikka niitä ei tee, ne on kokoajan mielessä.

Huomenna me otetaan varaslähtö äitienpäivään, ja lähdetään mummille kylään isolla porukalla. Joten toivotan jo nyt ihanaa äitienpäivää äideille, mummeille, sijaisäideille, äitipuolille, mammoille, mummoille… Kaikki ansaitsette päivänne!

-Henna-

Ps. Huomiseen klo 12 asti aikaa osallistua arvontaan!

Kommentit
  1. 1

    Laura sanoo

    Mukavaa lomaa teille! 🙂 Terassi on kiva ja miehen työhuoneesta tuli tosi hieno!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *