Ai mikä pääsiäinen?

Mä en ole kyllä paljoa ehtinyt ajatustakaan antamaan pian saapuvalle pääsiäiselle. Mun puolesta pääsiäinen saisi vain lipua ohi ilman sen kummempaa, mutta toki olen tyytyväinen isännän pariin ylimääräiseen vapaapäivään.
Koska meillä on talo täynnä lapsia, sen ei voi tietenkään antaa ihan lipua ohi. Lapset kun jaksaa päivittäin kysellä suklaamunien perään.

Tänä vuonna meillä ajoittuu tosi ikävästi pääsiäinen just samaan aikaan Mikin synttäreiden kanssa. Just ja just jaksan miettiä Mikin ens la juhlia, ja sitten pitäisi vielä pääsiäinenkin hoitaa. No lapset on kyllä onneksi vähään tyytyväisiä, siis ne munat melkeinpä riittää.
Yhdet pääsiäisruohot jo lasten kanssa istutettiinkin tossa, ja muniakin varmasti maalataan. Olen myös heitä kannustanut piirtämään ja värittämään munien kuvia paperille. Ne sitten leikataan ja ja teipataan oviin koristeeksi.

Mun pääsiäisaskartelut jää kyllä tänäkin vuonna, koristeitakin laitan aika vähän jos ollenkaan. Ainoa mistä koen huonoa omaatuntoa, on se että lapset ei varmaan ehdi virpomaan tänäkään vuonna. Vaikka en kyllä tiedä uskaltaisko ne edes. Olisi ihana ehtiä koristella pajunoksia, laittaa niitä omaankin kotiin mutta kyllä nuo synttärit vie kaiken ajan tällä kertaa.
Onneksi pikku kakkonen syntyy näillä näkymin lokakuussa, silloin ei pitäisi olla mitään muita isoja pyhiä. Eihän?

Muutaman kuvan sentään olen ehtinyt Pinterestistä kaivaa, toiveena että ne vähän inspiroisi. Niin ihanalta näyttää tulppaanit ja pajun oksat kimpussa, kaikessa yksinkertaisuudessaan! Eipä sitä paljon kummempaa tarviikaan.

Ehkä mä vielä saan jonkun energiapuuskan ja innostun jotain askartelemaan, katsotaan! Pääasia että Miki saa kivat synttärit ja lapset nyt edes niitä munia etsiä piilosta. Mä itse odotan pääsiäisestä niitä vapaita, mämmiä ja lammasta. Siis jos osaan sen lampaan laittaa! (Tai sitten meen jollekin muulle syömään sen, mummi ainakin tekee parasta lammasta, heh.)

Toinen koneellinen puhdasta pyykkiä odottaa, pakko nostaa nyt tämä ahteri sohvan pohjalta.

-Henna-

Kuvat ja linkit löytyy täältä mun Pinterest-sivuilta

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Lokakuun syntymäpäivässä ei ole mitään muuta haittaa kuin se, että kohta on joulu ja siten kaikki lahjat tulee samaan syssyyn eikä keväällä mitään 🙂 Meidän lapsella vielä sattuu olemaan nimipäivä joulukuun alussa. No, pienet on murheet 😉

    • 1.1

      sanoo

      No joo, mutta ei se nyt ihan jouluna oo, jouluun on vielä pari kuukautta siitä.:) Mutta toki kevät on onkin sitten lahjojen suhteen aika köyhä, saa vaan katella kun isoveljeä lahjotaan.:D

  2. 2

    sanoo

    Kauniita kuvia olet pinterestistä löytänyt! Pitäisikin muistaa laittaa lasten kanssa ohransiemenet multaan ja kaivaa pääsiäiskoristeet esille. Olisi kivaa ehtiä askarrella jotain lasten kanssa, mutta voi olla se jää tänä(kin) vuonna. Pääsiäismunajahti meillä on ollut tapana järjestää ja se on ollut kiva. Tänä vuonna pääsiäismunia voisi piilottaa uloskin, kun on jo niin keväistä.

    Minä odotan pääsiäisestä ennen kaikkea muutamaa ylimääräistä vapaapäivää, ne tulevat nyt enemmän kuin tarpeeseen.

    http://taikasaappaat.blogspot.fi

  3. 3

    sanoo

    Me lähdetään ensimmäistä kertaa ikinä pääsiäiseksi mökille! Ihan huippukivaa kun on pitkät pyhät ja kevät tuntuu alkaneen ajoissa tänä vuonna 🙂 Meinaan ostaa muutaman narsissin vaan mukaan ja kasan pääsiäisaiheisia karkkeja, joita voi lapsille piilotella ympäri torppaa, ne riittäköön rekvisiitaksi tällä kertaa.

    Lokakuun nurkilla, marraskuun alussa taitaa olla vain halloween? 🙂

  4. 4

    Anonyymi sanoo

    Niin me ajatellaan asioista eri tavalla. Minä kun olin aina iloinen kevään lapsista, koska sai pitää synttàrit juuri pääsiäisenä. Vaikkei päivä olisi ihan pääsiäiseen osunut, niin silloin kuitenkin juhlittiin. Kun kuitenkin laittoi kotia vähän kuntoon, oli pitkät pyhät jne

    • 4.1

      sanoo

      Mäkin tykkään kevään lapsista, mutta pääsiäinen on pääsiäinen ja synttärit synttärit. Lapset ei tykkää jos kaikki on samaan aikaan.:D

  5. 5

    sanoo

    Hih. Mietin ensiksi, että et ole anatanut ajatusta pääsiäiselle ja tällasia juttuja olet väsäillyt 🙂 mutta ne olikin pinterestistä 🙂 Ihania kuvia!! Mukavaa sunnuntaita ja kyllä se pääsiäinen sieltä tulee ilman mitään ihmeempiä koristuksiakin!!

    • 5.1

      sanoo

      Haha, no joo, väänsin tässä ohimennen "vaan" tollaisia juttuja.:D No ei, ei sinnepäinkään. Hyvä jos ne munat muistan ostaa.:D

  6. 6

    Anonyymi sanoo

    Ainakin meidän lokakuun poika on innoissaan halloween-synttäreistään, ne on kiva yhdistää. 🙂

    Onnea odotukseen!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *