Vuodesta 2018

tammikuu 2018

Monien muiden lailla tein Instagramiin top 9 -koosteen, joka keräsi yhteen kuluneen vuoden tykätyimmät yhdeksän kuvaa. Tykätyimpien kuvieni kärjessä oli tänä vuonna kaksi itselleni varsin käänteentekevää hetkeä: kuva uudesta, tyhjästä asunnostani ja myyntikuva vanhasta talostamme.

Näihin kahteen kuvaan tämä vuosi aika lailla kiteytyykin. Vuotta on leimannut vanhasta luopuminen ja uuden alku. Eipä ollut tämäkään ihan niitä helpoimpia vuosia, kuitenkin tunnelma on tässä vaiheessa, vuoden viimeisinä päivinä, jo varsin erilainen vaikkapa viime vuoden vastaaviin päiviin verrattuna.

Näin vuoden lopussa tekee mieli tehdä yhteenvetoja ja vetää suuntaviivoja tulevaa vuotta kohden. Vuosi 2018 tuntuu jälkeenpäin ajateltuna huimaavankin pitkältä aikajanalta, jonka alkua ei oikein edes enää muista. Kaikenlaista sitä onkin tähän vuoteen mahtunut; uusia kulmia ja ympäristöjä, kotihaaveita, uusia ystäviä, ihania pieniä hetkiä ja lähipiirin onnellisia uutisia – ja huikea hellekesä, jollainen harvoin kohdalle sattuu. Niin paljon sellaista, jota ei olisi osannut vuosi sitten ajatellakaan – hyvä niin.

Vuoden lähtiäisiksi päätin poimia tänne kuvan kultakin kuluneelta kuukaudelta. Näiden myötä toivottelen heipat vuodelle 2018 ja ihanaa, yllättävää ja onnekasta vuotta 2019. Nautitaan matkasta, pidetään toisistamme huolta ja tehdään vuodesta niin hyvä kuin mahdollista on.

helmikuu 2018

maaliskuu 2018

huhtikuu 2018

toukukuu 2018

kesäkuu 2018

heinäkuu 2018

 

elokuu 2018

syyskuu 2018

lokakuu 2018

marraskuu 2018

joulukuu 2018


Goodbye 2018, hello new year 2019! Here´s a picture from every month this year – a lot has happened and even though the year has not been the easiest one, it´s been full of lovely gatherings, unforgettable moments and new exciting things.

sisustus skandinaavinen-sisustus
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *