Viisi asiaa minusta

Loma on vienyt mennessään, ja viime päivät olen pitänyt pientä breikkiä täältä blogista ja koko somesta. Nyt on kuitenkin sopivan leppoisa hetki istahtaa hetkeksi koneelle ja huikata pieniä väliterveisiä tännekin. Somessa on pyörinyt jo jonkin aikaa “Viisi asiaa minusta” -haaste, minulle se heitettiin ensin muutamaan kertaan Instagramin puolella ja viimeksi se tuli vielä Hennalta ihan vanhana kunnon blogihaasteena. Nyt siis taitaa olla korkea aika tarttua tähän, tässäpä viisi random-asiaa meikäläisestä:

Olen vähän levoton sielu enkä juurikaan pidä pelkästä joutenolosta. Mieluummin puuhailen kotona kaikkea pientä kuin makaan sohvalla ja olen tekemättä mitään, siitä tulee vain tunkkainen olo. Olen myös vähän sitä sorttia, että näen tekemättömät työt edessäni ja saan rauhan vasta sitten, kun ne on tehty – ja mieluiten teen ne pois heti kertarykäisyllä. Olenkin haastanut itseni opettelemaan vähän enemmän joutenoloa ja rauhoittumista; vielä harjoitukset ovat vielä vähän kesken, mutta edistymistäkin on tapahtunut. Mutta on tämä vähän luonnekysymyskin, toiset vain yksinkertaisesti nauttivat puuhastelusta ja toiset taas rennosta oleilusta. Itse olen ehdottomasti se ensimmäiseksi mainittu ihmistyyppi.

 

Olen huomannut olevani värityypiltäni enemmän kylmien kuin lämpimien sävyjen ystävä: erilaiset murretut harmaat, sinertävät ja vihertävät tuntuvat vain luontaisesti ominaisimmilta valinnoilta. Tämän huomaa hyvin vaikkapa nykyisessä kodissanikin; vaikka pidän kovasti olohuoneen hiekansävyisistä seinistä ja sävy on minusta oikeinkin onnistunut, ei huone vain jotenkaan tunnu yhtään niin omalta kuin vaikka makuuhuone harmaanvihertävine seinineen. Kiva oli kuitenkin kokeilla tuotakin sävyä, vaihtelu virkistää.

Viime vuosien myötä olen huomannut kärsiväni lievästä someähkystä, ja nykyisin yritän kiinnittää ajankäyttööni ja etenkin vapaa-aikaani entistä enemmän huomiota. Olen hiljentänyt postaustahtiani ja pidän aina vähän väliä taukopäiviä Instagramista – ja se tuntuu oikeastaan tosi hyvältä. On ollut vapauttavaa päästä irti siitä ajatuksesta, että joka päivä pitäisi olla tuolla saralla superaktiivinen; vaikka kyseessä onkin kakkostyö, ei sitä silti tarvitse tehdä ihan koko ajan. Elämässä on kuitenkin niin paljon kaikkea muuta tärkeämpää.

 

Olen kiinnostunut muodista, mutta pukeudun itse aika tylsästi. Lempijuttujani ovat valkoiset t-paidat, farkut, paksut neuleet, harmaat colleget ja valkoiset lenkkarit. Omistan tosi vähän mitään mielenkiintoisempia vaatteita ja varsinkin juhlavampi pukeutuminen on minulle aina yhtä ongelmallista. Olen kuitenkin saanut apua vähän reippaammista alaosista; jostain syystä kuviollisia hameita ja värikkäitä, eri mallisia housuja on paljon helpompi käyttää kuin samoja tyylejä ja värejä asun yläosissa. Tällaisten alaosien myötä perusteepparit ja neuleetkin saavat vähän uutta ilmettä.

Olen tietyissä asioissa hyvin tunnollinen ja tarkka, mutta yleisesti luonteeltani kuitenkin vähän hajamielinen haaveilija. Uppoudun helposti omiin ajatuksiini ja siksipä en aina huomaa, jos joku tuttu tulee kaupungilla vastaan tai käyttämälläni reitillä on tapahtunut jokin huomionarvoinen muutos. Tämä piirteeni saakin välillä vähän myhäilyä osakseen. Toisaalta voin sanoa viihtyväni hyvin ihan vain omissa ajatuksissani, ja minusta se on loppujen lopuksi aika tärkeäkin ominaisuus ihmisessä – tulla itsensä kanssa toimeen ja viihtyä myös omassa seurassaan nimittäin.

Joko sinä olet ottanut osaa tähän haasteeseen? Nyt kun haaste on jo kiertänyt pitkin ja poikin, en tägää tätä enää eteenpäin kellekään erityiselle. Sen sijaan haastan mukaan kaikki, jotka tätä eivät vielä ole toteuttaneet!


Five random home pictures and facts about me.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

sisustus
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *