Viikonlopun inspiraatio: kestäviä ratkaisuja ja ajattomia materiaaleja

Pieni asuntokuume on vallannut minut. Asuntonäytöissä on käyty ja asuntotarjontaa seurailtu viime aikoina ahkeraan. Vielä ei ole sitä oikeaa sattunut kohdalle, mutta monenmoista kiinnostavaa kohdetta on kuitenkin tullut vastaan. Yksiä lempiharrastuksiani onkin huonokuntoisten tai vähän epäkäytännöllisten asuntojen myynti-ilmoitusten tutkiminen – on niin hauskaa miettiä, millä keinoilla asunnosta saisi toimivamman ja sen ulkonäköä päivitettyä tähän päivään sopivaksi. Usein pienillä oivalluksillakin pääsee jo pitkälle; potentiaalia on monessakin asunnossa, se vain täytyy kaivaa esille toisinaan vähän syvemmältä.

Selailin netistä inspiraatiota asuntoprojektin siivittämiseksi ja törmäsin tähän kuvien asuntoon, jonka halusin nostaa vinkkimielessä esille täälläkin. Asunnosta löytyy useita kauniita elementtejä ja yksityiskohtia, vaikka yleisilme onkin rento eikä sisustamalla sisustettu. Erityisesti tykästyin asunnon kiinteisiin ratkaisuihin ja pintamateriaaleihin, näistä voi poimia klassisia ratkaisuja, jotka toimivat hyvinkin erilaisissa eri aikakausien tiloissa.

Lattian merkitystä ei koskaan voi korostaa liikaa. Sanonkin usein, että lattia on se mihin kannattaa remontissa panostaa – se kuitenkin on niin isossa osassa kotia, ja sen vaihto muuttaa ilmettä usein todella merkittävästi. Toisin kuin vaikka irtonaisia kaappeja, ei lattiaa myöskään niin vain vaihdeta, siksipä kerralla kannattaa satsata hyvään ja muistaa ero aidon ja jäljitelmän välillä. Tässä asunnossa on aivan upea leveä puulankkulattia, joka tekee ihan valtavan vaikutuksen koko tilan ilmeeseen. Tällaiset Dinesen-tyyppiset leveät lankkulattiat ovat kyllä huikeita, ottaisin mieluusti itsellekin ja pihistäisin vaikkapa miltei kaikessa muussa.

Keittiöissä minua on alkanut viehättää puiset klassiset ovetmallit, tämäkin kuvan keittiö on pähkinäpuisine ovineen ihan huikea – eikä sidottu mihinkään aikaan tai tiettyyn trtendiin. Tykkään myös tilan laatoituksesta, se kiertää kauniisti koko tilaa. Laatoissa usein enemmän on enemmän, koko seinän kattava yhtenäinen laatoitus toimii usein paljon paremmin kuin ujosti välitilaan jätetty laatta. Ja miksei laattaa voisi asentaa myös muille seinille – siitä tulee tilaan ihan omanlainen fiilis, kuten tästäkin kuvasta käy ilmi.

 

 

Asunnon kylpyhuone on myös kauniin klassinen ja ajaton, vaikka trendielementtejäkin siinä onkin nähtävissä. Valkoinen peruslaatta toimii kuitenkin aina, ja kuviollinen laattalattia tuo siihen mukavaa säväystä. Valinnat sopivat kauniisti talon henkeen pitäen kuitenkin yleisilmeen simppelinä ja raikkaana. Moderni amme ja kaunis puinen allaskaappi selkeyttävät ilmettä, ja ikkuna tuo tilaan ihanasti luonnonvaloa. Kyllä tuolla kylpisi.

Kokonaisuuden kruunaa tietysti klassiset huonekalut. Esimerkiksi kuvassa pilkottaviin Wegnerin tuoleihin tai nahkaiseen espanjalaistuoliin ei ajan hammas pure. Tällaiset kalusteet kulkevat myös kätevästi tilasta toiseen ja löytävät paikkansa miltei kokonaisuudesta kuin kokonaisuudesta. Satsaus kannattaa – ruokapöytä voi toisinaan joutua muuton yhteydessä vaihtoon epäsopivan kokonsa ansiosta, mutta vaikkapa ruokapöydän tuolit, suora kolmenistuttava sohva tai pienet kevyet nojatuolit toimivat miltei aina ja kaikkialla. Kun kerralla panostaa näihin, ei juuri vaihtotarpeita ilmene. Ja kun välttää överitrendikkäät tämän hetken valinnat, ei klassisen skandinaavisiin kalusteisiin silmäkään kovin helposti väsy.

Ihanaa viikonloppua!


Here´s some eye candy for the weekend. I like especially the material choices of this apartment: wide wooden plank floors, simple white tiles and wooden kitchen cabinets are very timeless yet always contemporary choices, which work in very different surroundings.

kuvat/all pictures Peter Kragballe for Elle Decoration

Kommentit (1)
  1. https://tuuletuksiajantunen.blogspot.fi/
    14.4.2018, 19:40

    Inspiroivia kuvia! Käyn katsomassa näitä blogistasi aktiivisesti, jotta jollain tapaa pystyisin pitämään mielessä talojen ja kotien suhteen myös pinnat. Se on hyvää vaihtelua riskirakenteiden, perustusten kunnon, tuulettuvuuden ja materiaalien päästöpohdintojen rinnalle. Ja kuitenkin osa tärkeää kokonaisuutta, kun puhutaan kodista. Ihanaa viikonlopun jatkoa, täällä päin ainakin paistaa jo hyvin lämpimästi aurinko 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *