Uuden vuoden sisustusajatuksia ja raikasta valkoista

Täällä on vietetty loppiaista perinteisellä tavalla – eli joulua karsimalla ja kotia järjestelemällä. Ikkunoissa olleet jouluvalot saivat lähteä, kuten myös kranssit ja muut koristeet. Samalla kun olen riisunut kotia joulusta, olen suunnitellut kodin tulevia muutoksia ja hankintoja. Sisustettavaa ja remontoitavaa kun täällä tosiaankin vielä riittää!

Tämän postauksen kuvat otin makkarista, jossa tein klassisen lakanatempun: raikkaat valkoiset lakanat sopivat minusta täydellisesti tammikuiseen tunnelmaan ja uuden sesongin alkuun. Mukaan heitin hiukan jäänsinistä, joka tuntuu lämpimien sävyjen jälkeen taas niin raikkaalta. Nyt ainoa joulusta muistuttava asia kotona on enää muutamat joulukukat, joita en raaskinut vielä heittää pois, saavat olla esillä niin kauan kuin pysyvät hengissä. Raikkaan valkoisina nämäkään eivät kuitenkaan alleviivaa joulua liikaa ja oikeastaan sopivat ihan hyvin talviseen tunnelmaan.

Raikkaat valkoiset lakanat sopivat minusta täydellisesti tammikuiseen tunnelmaan ja uuden sesongin alkuun.

Makuuhuone on tällä hetkellä sisustukseltaan tosi yksinkertainen ja sellaiseksi se saa jäädäkin, sillä korkea vinokattoinen tila on itsestään niin näyttävä. Toki muutamia juttuja pitää tännekin hankkia, nyt huoneessa on lähinnä koottuja, muualla tarpeettomia tavaroita. Tämä huone saa jäädä sisustuksen ja remontin osalta ihan viimeiseksi, nyt alkuvuonna keskityn alakertaan, jonne onkin jo monenlaista suunnitteilla. Ihan ensimmäiseksi verhoilutan vanhan nojatuolini, tämä ajatus kun jotenkin kummasti jäi toteuttamatta ennen joulua. Haaveilen myös hiukan yhdestä tietystä jalkavalaisimesta olohuoneeeseen ja niinpä kokeilin, kuinka olkkarin Captain Flint istuisi makkarin yövalaisimeksi. Ihan hauskaltahan se näyttää, jalkavalaisin sopii minusta juuri tällaisiin ratkaisuihin, joissa sängyn takana ei ole selvää ehjää seinää. Graafinen kolmiomuoto ja vahva musta värikin ovat kiva kontrasti yläkerran romanttisille puitteille. Jotain tällaista särmää huone minusta kaipaakin.

Vuodenvaihteessa on aina oma tietynlainen fiiliksensä. Itse en niinkään intoudu tammikuun myötä fiilistelemään uusista mahdollisuuksista ja puhtaasta pöydästä (itse asiassa tammikuu on inhokkikuukauteni), mutta toki jonkinlaisia suuntaviivoja on kiva miettiä näin vuoden alkajaisiksi. Uusi vuosi tuo kodin suhteen taas uutta intoa hoitaa roikkumaan jääneitä hommia eteenpäin, kuten edistää eteisen kiintokalusteratkaisuja, piirtää teetettävää liesituuletinta ja kalustaa olohuonetta. Sainpa juuri myös uuden ruokapöydän keittiöön – tai oikeastaan kyse on vanhasta puupöydästä, joka jäi ystävältä ylimääräiseksi. Tästä kerron lisää hieman tuonnempana, kunhan ennätän nappailla uudesta tulokkaasta kuvia. Keittiökin alkaa olla viimein edellä mainuttua liesituuletinta vaille valmis, enää puuttuu muutama kalikka. Eli pikkuhiljaa asiat etenee – ja toisaalta onhan koko uusi vuosi edessä, joten kiirekös tässä.

Raikasta tammikuuta!

sisustus skandinaavinen-sisustus
Kommentit (2)
  1. Kiitos samoin ja raikashan siitä taitaa tullakin säätieteilijöiden mukaan. HUR
    Näyttääpä makuuhuoneesi myös raikkaalta! Itse olen valkoisten lakanoiden ystävä enkä soisi sänkyyni muuta ‘väriä’ laittavan. Makukysymyksiä🍀
    Nautitaan kunnon talvesta.

    1. Nautitaan! On kyllä ihanaa jos tulee kunnon talvi, mutta puutalossa asuvana sähkölämmittäjänä toivon kuitenkin jotain tolkkua säähän. 🙂

      Valkoiset lakanat ovat kyllä aina yhtä raikas klassikko: itsekin aina palaan näihin satunnaisten värikokeilujen jälkeen. Lakanoilla on kiva vaihdella huoneen ilmettä, mutta loppujen lopuksi valkoiset ovat aina omakin suosikkini.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *