Uuden kodin keittiösuunnitelmia

Devol Kitchens

Olen luvannut kirjoitella jo useampaan otteeseen remonttisuunnitelmistani uuden kodin suhteen, ja nyt on vihdoin ensimmäisen jutun vuoro. Viime aikoina tapetilla on ollut erityisesti keittiö, sillä tässä riittää ehkä eniten fiksattavaa, vaikka koko keittiötä ei olekaan tarkoitus uusia. Keittiö on kooltaan melko kompakti, joten tämän toimivuutta pitäisi lisätä pienillä keinoilla. Kaappi- ja tasotila ulottuu kahdelle seinälle ja vaikka tätä ei ole määrällisesti paljoa, paikkaa keittiön kulmassa oleva iso ruokakomero mukavasti kaappitilan puutetta. Tämä onkin minusta aika viehättävä yksityiskohta ja koska säilytystilaa ei koskaan ole liikaa, saa tämä komero jäädä paikoilleen. Lähestulkoon kaikki muu keittiössä kokeekin sitten pienempää tai suurempaa muokkausta – pitkälti uudistan ihan maalinkin avulla, mutta muutamat uudet materiaalit ja kodinkoneet tuovat tilaan vähän lisää raikkautta.

Keittiössä on entuudestaan puusepän tekemät massiivipuiset kaapinovet, jotka saavat jäädä paikoilleen. Ne ovat ihan viehättävät ja tyyliin sopivat, vaativat vain pientä raikastusta ympärilleen. Taso ja muutamat kodinkoneet menevät vaihtoon, suuri posliiniallas puolestaan jää ehdottomasti säilytettävien listalle. Kovin paljon toimintojen paikoissa tai tilakäytön tehostamisessa ei ole pelivaraa, mutta kodinkoneita integroimalla ja niiden kokoa tarkistamalla pyrin luomaan tilaan vähän yhtenäisempää ilmettä ja tarpeellisia lisäsenttejä altaan ja lieden ympärille. Tällä hetkellä melko maalaisromanttista tunnelmaa aion karistaa omannäköiseksi aika tummallakin sävypaletilla ja moderneilla yksityiskohdilla, toki vanhan talon tunnelmaa unohtamatta. Tässä pientä moodboardia asioista, joita kaavailen keittiöön:

Devol Kitchens / Carl Hansen / Flos / Cosentino / Byggfabriken

Keittiön kaapeista kaavailen tosiaan tummia, jotta tilaan saadaan vähän potkua ja ylimääräinen maalaisromanttisuus karisee pois. Tarkkaa värikoodia ei ole eikä todennäköisesti tulekaan: olen suunnitellut maalaavani entuudestaan pellavaöljymaalilla maalatut kaapistot itse samalla maalilaadulla ja sekoittavani myös maalisävyn itse, sillä pellavaöljymaalin sävytyshommat menisivät muuten tehdastöiksi ja toimitusaika venyisi hurjan pitkäksi. Tämä vähän jännittää, mutta toisaalta sävyssä on myös loputtomasti pelivaraa – ja lopputulos on sitten täysin omissa käsissä.

Tasot tulevat olemaan hiekkakiven sävyiset ja seinäpaneelit maalaan niin ikään pellavaöljymaalilla ehkäpä munankuoren vaaleiksi. Pellavaöljymaalia on käytetty nykyisellään kodin kaikissa puuosissa, joten sitä en halua mennä vaihtamaan, on tyyliltään mukavan perinteinen ja (mikä tärkeintä) myös vanhan talon rakenteisiin sopiva hengittävä vaihtoehto. Lisäksi pellavaöljymaalissa on tosi kaunis pinta, joka kuluu kauniisti. Miinusta tietysti tulee maalin pitkästä kuivumisajasta, mutta se sopii tämän remontin teemaan – jospa sitä tällä kertaa malttaisi muutenkin remontoida vähän hitaammalla tahdilla. Lisäksi pellavaöljymaali mahdollistaa kaikenlaiset omat sekoittelut ja luulenkin, että tulen tekemään uudessa kodissa kaikenlaisia värikokeiluja. Saas nähdä, miten onnistuvat, ihan hauska testailla kuitenkin tällaisiakin.

Perinteistä tunnelmaa aion maustaa muutamilla moderneilla yksityiskohdilla. Luulen Flosin kattovalaisimeni tuovan ihan kivaa kontrastia tähänkin kokonaisuuteen ja ripaus puuta puolestaan tuo hieman lämpöä. Tunnelmaa täydennän ehkä säilytystäkin helpottavilla reelinkitangoilla ja avohyllyillä, kovinhan paljon muuta pieneen keittiöön ei mahdukaan.

Mutta sellaisia suunnitelmia täällä – tällä hetkellä keittiöasiat etenevät jo kivasti ja nyt odotellaan lähinnä toimituksia. Huomenna tiedossa on palaveri puusepän kanssa, joka tekee muutaman lisäoven integroitaville kalusteille. Palaillaan keittiöjuttuihin tarkemmin vähän tuonnempana ja muistakaahan, että kuulumisia voi kurkkia myös Instagram-tilini puolelta.

sisustus keittioremontti sisustusideat
Kommentit (6)
  1. Aivan ihanat sävyt tuossa moodboardissa ja tumma väri toimii varmasti täydellisesti! <3

    1. Kiitos ja näin uskon, tumma taittaa vähän liiallista maalaisromanttisuutta 🙂

  2. Ihana pieni keittiö, siitä tulee varmasti upea. Jos se olisi omani, miettisin pientä pyörien päällä olevaa apupöytää/minisaareketta lisätyöskentelytilaksi. Se voisi olla juurikin se puunväriä tuova tehoste 🙂

    1. Kiitos! Tiukat neliöthän tässä on, mutta uskoisin pienellä fiksauksella lopputuloksesta tulevan ihan toimiva. Tuossa keskellä olisi tosiaan hyvä paikka minisaarekkeelle, se vain tarkoittaisi sitä, että ruokapöytä pitäisi laittaa olohuoneen puolelle. Sitä en ehkä tällä kertaa halua…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *