Terveisiä Vaasasta

Kulunut viikonvaihde hujahti Vaasassa, ja tämä aiheutti pientä taukoa täällä bloginkin puolella. Kokoonnuimme sisustusblogiporukan kanssa meet upiin ja kiersimme kaunista Vaasaa matkanjärjestäjä Maijun johdattamana. Moni teistä varmaan seurailikin reissun tunnelmia Instagramin välityksellä – kun mukana on toistakymmentä aktiivista somettajaa, ei kuvatulvalta voinut luonnollisestikaan välttyä. Kiitos vielä kaikille matkaseuralaisille ja etenkin Maijulle tapahtuman järjestelyistä, kivaa oli!

Kiersimme monta ihastuttavaa pikkuputiikkia, joista ei mitenkään päässyt tyhjin käsin pois. Miten tärkeää onkaan tänä päivänä kannattaa pieniä liikkeitä ja ohjata harkitut uudet hankinnat nimenomaan juuri näihin. Vaasassa sisustus- ja lifestylepuolen tarjonta on yllättävänkin runsasta ja putiikkien lisäksi pääsimme kurkistamaan myös muutaman kädentaitajan ateljeihin. Erityisen vahvasti mieleen jäi Printmakers-grafiikkapaja, jossa meille esiteltiin ihan kädestä pitäen grafiikanvedosten syntyminen. Tiesittekö muuten, että grafiikanvedoksia voi hankkia hyvinkin edulliseen hintaan, vedoksia oli galleriassakin myynnissä ihan muutamasta kympistä alkaen. Tämä onkin yksi erittäin perusteltu vaihtoehto massaprinteille; aitoa, kestävää ja persoonallista taidetta, jonka hankinta tukee paikallisten käsityöläisten toimintaa eikä vaadi ostajalta kovinkaan paksua lompakkoa.

Itse ihastuin tähän pieneen pystyraidalliseen maljakkoon, jonka löysin Arki Livingistä – kuvioitu lasi kiehtoo edelleen kaikenlaisissa muodoissaan. Olen huomannut, että tällaisia pieniä yhden oksan maljakoita tulee käytettyä eniten, ne löytävät aina paikkansa mistä tahansa. Myös kaikenlaiset kukkaset sopivat näihin, eikä kuvioitu lasi näytä hullummalta yksinäänkään. Erityisen kivasti maljakko sopii keittiön tunnelmaan, lasissa on jotain samaa fiilistä kuin simppeleissä keittiökalusteissakin.

Mukaan tarttui myös laakea keraaminen kulho, joka taipuu kivasti hedelmäkulhoksi, salaateille tai ihan vain asetelmiin sohvapöydälle. Tykkään tehdä etenkin salaatin mieluummin laakeaan kuin korkeaan kulhoon, ja valikoimistani puuttui juuri tällainen tarjoiluvati. Plussaa siitä, että käyttötarkoituksia on tosiaan monia tarjoiluvatikäytön lisäksikin; vierastan aina helposti kaappiin pölyttymään jääviä yhden tehtävän tavaroita ja yritän aina mieluummin suosia tuotteita, joita voi soveltaa luovasti kaikenlaisiin tarkoituksiin.

Paikallisten yritysten lisäksi reissumme piti sisällään myös ulkoilua ja lähiympäristöön tutustumista. Tutustuimme Maailmanperintöporttin eli Merenkurkun saariston maailmanperintökohteen vierailukeskukseen, ja lähtiäispäivänä kiersimme vielä pienemmällä porukalla Vikingan vanhalla puutaloalueella järjestetyssä pihakirppistapahtumassa. Ja toki myös söimme erittäin hyvin, varsinkin Instan puolella näistä herkullisista annoksista ja niiden takana seisovista ravintoloista löytyy paljon suitsutusta.

Tämä oli ensimmäinen, mutta tuskin viimeinen visiittini Vaasassa. Olen tähän mennessä kiertänyt Suomea aika suppeasti, niinpä nyt tulevana kesänä päätinkin yrittää matkailla enemmän kotimaassa. Suomi on täynnä kauniita paikkoja jotka ovat vielä näkemättä, lisäksi lähimatkailu on myös ekologisempaa ja sen avulla voi tukea paikallisia pienyrittäjiä. Hyviä puolia löytyy siis useampiakin.

Kiitos vielä mukavasta reissusta Visit Vaasa, Somessa.com ja muut yhteistyökumppanit!

PR-matka toteutettu yhteistyössä paikallisten yhteistyökumppanien kanssa.

sisustus sisustusideat
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *