Terveiset uudesta kodista

Tätä viikonloppua on odotettu, ja sama taitaa päteä myös tämän postauksen kuviin. Sain nimittäin avaimet uuteen kotiini ja tämä viikonloppu onkin kulunut tiloja fiilistellessä ja remonttisuunnitelmia tarkennellessa. Olen saanut kesän mittaan hurjasti viestejä uuteen kotiini liittyen, ja nyt pääsen vihdoin vilauttamaan muutaman kuvan paikan päältä asunnostani – tai siis kodista, sillä sellaiselta tämä tuntuu jo nyt.

Paikka on hurjan idyllinen ja lämmin puutalotunnelma on läsnä kaikkialla. Asunto on kokenut isoja remontteja vuosien aikana ja kerrankin huomasin ilokseni, että materiaalivalintoihin ja yksityiskohtiin on osattu kiinnittää oikeanlaista huomiota. Niinpä tällä kertaa koko materiaalipakettia ei tarvitse lähteä rakentamaan alusta, mutta pinnoissa toki on silti läpikäytävää. Elämisen jäljet näkyvät väistämättä ja tokihan haluan fiksata paikkoja omannäköiseksi ja korjata pieniä epäkohtia toimivammaksi. Tällä kertaa on kuitenkin tarkoitus edetä pikkuhiljaa ja ryhtyä ensin lähinnä alakerran kimppuun, suunnitelmia yläkerran osalta kypsyttelen rauhassa syksyn mittaan. Sillä mikäs täällä asuessa tällaisenaankin, tunnelma on kohdillaan jo nyt.

Tilat sijoittuvat kahteen kerrokseen: alhaalla on keittiö ja olohuone, ylhäällä taas supertilava makkari ja työtilakseni jäävä aulahuone. Huonekorkeus on kummassakin kerroksessa mukava, alhaalla yli kolme metriä ja ylhäällä vieläkin enemmän harjaan saakka avatun sisäkaton ansiosta. Tästä tulee huimasti lisää tilantuntua huoneisiin ja oma ihana tunnelmansa. Neliöitä kodissa on 92, eli reilusti enemmän vanhaan asuntooni verrattuna. Toki puutaloille tyypillisesti varsinaisista tehoneliöistä ei voi puhua ja esimerkiksi keittiö on kooltaan aika kompakti. Uskon kuitenkin saavani haasteellisemmatkin kohdat toimimaan pienillä muutoksilla ja järkeistyksillä, ne kun vaikuttavat usein yllättävänkin paljon tilojen toimivuuteen. Ja kompensaatioksi sitä tilaakin kyllä löytyy yllin kyllin yhden naisen ja koiran tarpeisiin. Minkä puutalo häviää käytännöllisyydessä, tuo se monin verroin takaisin tunnelmassa – ja fiksuilla ratkaisuilla napakatkin kohdat saadaan useimmiten oikein toimiviksi.

Mutta tällaisia tunnelmia täällä, hei siis vain uusi koti. Vielä tarkemmin uusia nurkkia pääsee kurkkimaan Instagram Storyissani julkaisemani kotikierroksen myötä, joka on näkyvillä maanantai-iltapäivään asti. Nyt on kuitenkin aika kääriä hihat ja ryhtyä hommiin, sillä muuttopäivä on jo merkitty kalenteriin ja suunnitelmat polttelevat mielessä. Taas yksi uusi sivu on nyt käännetty, innolla odotan mitä kaikkea siihen piirtyykään.

sisustus remontointi sisustusideat
Kommentit (15)
  1. A i v a n i h a n a ! Asunto on jo nyt valtavan idyllinen ja kaunis, joten mitä siitä oikein tuleekaan sinun taitavassa käsissäsi; mahtava päästä seuraamaan matkaasi, onnea kovasti uuteen kotiin!

    1. Kiitos kovasti! Täällä on kyllä ihana tunnelma jo tällaisenaan, pienellä raikastuksella ja epäkohtien fiksauksella toivottavasti tulee kodista vielä piirun verran toimivampi ja tunnelmallisempi. Kyllä näissä vanhoissa taloissa on vain sitä jotain. 🙂

  2. Ihana ja mikä miljöö<3 Littoisista?

    1. Niinpä, tähän miljööseen oli kyllä helppo ihastua. Ja sieltäpä sieltä. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *