Tekeillä juuri nyt

Koti on juuri nyt melkoisen hyrskyn myrskyn ja jokaisessa nurkassa on jokin pieni projekti meneillään. Koska nättejä ja siistejä kulmia kodista on juuri nyt aika niukasti tarjolla, ajattelin esitellä teille pari käynnissä olevaa projektia. Ehkä sitten hetken päästä saadaan jo kuvaa jälkeen-vaiheestakin!

Tämä kuvan nojatuoli ilmestyi tänne äskettäin. Se on peräisin vanhemmiltani ja jäänyt siellä ylimääräiseksi. Halusin kuitenkin ennen tuolin kärräämistä kirppikselle kokeilla, löytäisikö se paikkansa jostakin täältä. Minä tykkään jollain lailla sen klassisesta muodosta ja tuoli on lisäksi hyvä istua, napakka ja tukeva. Ei haaveilemani laiskanlinna, mutta sopii kuitenkin kauniisti vanhan talon tunnelmaan.

Nämä kankaat liittyvät vahvasti tuoliprojektiin. Sen nykyinen verhoilu on siisti, mutta pilkullinen plyysikangas ei ihan oman makuni mukainen, niinpä ajattelin ehkäpä teettää tuolille uuden hupun. Vaihtoehtona on rentoa pellavaa tai reipaskuvioisia Morrisin kankaita, jotka toisivat tuoliin vanhaan taloon sopivaa, kivaa eloisuutta. Tästä kuvasta olen poiminut kaksi suosikkia, joista jompaankumpaan taidan päätyä. Arvaatteko mitkä ne ovat?

Yläkerrassa olen puuhaillut pienen kaappikokonaisuuden parissa. Se alkaa hiljalleen jo muotoutua, mutta levyjen kuivuminen ottaa aikansa, pellavaöljymaali kestää kuivua piiitkään. Runkona käytän Ikean Metod-kaappeja ja tämän ympärille fiksailen hieman lisää levyjä ja omannäköistä ilmettä. Tarkoitus on myös jättää kaapille vähän kasvuvaraa: juuri nyt on tärkeintä saada toimistotarvikkeet jonkinlaiseen järjestykseen ja ovien taakse piiloon, mutta myöhemmin ajan kanssa kaappia voi vielä kasvattaa laajemmaksi kiinteän ratkaisun näköiseksi. Kirjoittelen kaapista lisää jahka maalit ovat kuivuneet ja kaappi saavuttanut lopullisen muotonsa, ehkäpä jo viikonlopun jälkeen.

Keittiössä olen maalannut paneeleita, listoja ja ikkunanpuitteita – se tuntuu ihan loputtomalta hommalta ympäriinsä paneloidussa huoneessa. Kun tästä päästään, aloitan varsinaisten keittiökaappien maalaamisen. Tuosta kuvan kaappien yläpuolelta poistin vanhat avohyllyt. Niiden tilalle minulla on suunnitteilla pieni diy-ratkaisu, jossa ajattelin käyttää minulla tällä hetkellä ylimääräisenä olevia Muuton Stacked-hyllyjä. Ei siis maalaaminen ja puuhaaminen lopu vielä hetkeen tässä(kään) tilassa. Hiljalleen keittiökin alkaa kuitenkin ottaa askeleita eteenpäin, keittiötasojen toimitusta on lupailtu ensi viikon alkuun ja sen jälkeen koko tila ottaakin ison harppauksen eteenpäin. Kyllä sitä keittiötöntä elämää tässä on jo vietettykin.

Kaikenlaista puuhaa siis täällä vireillä, eipä käy ainakaan aika tyhjäksi. Varsinaisia remonttipostauksia minun tulee tehtyä täältä aika harvakseltaan, mutta Instagramin puolelta näitä puuhailujani pääsee seuraamaan ehkä kaikkein kattavimmin. Täällä blogissa sitten palailen lopputuloksiin ja tarkempiin selostuksiin.

Seuraa minua Instagramissa:

@maija_rasila

tee-itse skandinaavinen-sisustus remontointi
Kommentit (8)
  1. Terhi/ Reelinki
    6.11.2020, 15:34

    Hauska seurata sinun remonttia. Kotisi tuo paljon muistoja mieleen. Olen verhoillut opiskeluaikoina tuolla samalla punaisella Annalan kankaalla 2 k-pukkinojatuolia. Olen jo ajat sitten myynyt ne eteenpäin, mutta ne olivat omassa ensimmäisessä kodissamme aika pitkään. Tsemppiä remonttiin.

    1. Oi niinkö, hauskaa! Enpä tiennytkään, että tämä on Annalan kangas. Äitini on joskus tämän valinnut ja kangas on kyllä kestänyt hyvänä vuosikymmenet.

      Kiitos tsempeistä, kiva kun seurailet mukana!

  2. Arvaan, että kaksi suosikkiasi ovat värikkäät Morrisin kankaat vasemmalla ylhäällä – tai ainakin ne on mun suosikit vaihtoehdoista (kyseiseen tilaan) 😀

    1. Ne ovat kummatkin erittäin potentiaalisia vaihtoehtoja. Tosin niitä on tässä välissä kertynyt jo pari lisääkin. Mutta joka tapauksessa värikäs ja tummapohjainen kangas on suunnitelmissa. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *