Ruokapöydän ympärillä
Mukavaa sunnuntai-iltaa! Koko päivän on paistanut ihana aurinko, juuri tällaiset kauniin kirpeät päivät ovat syksyä parhaimmillaan. Aamupäivällä suuntasin Maskuun ja siellä pidettyyn pieneen pihakirppistapahtumaan, jossa heiluin itsekin myyntipöydän takana. Loppupäivä on puolestaan mennyt ihan vaan kotona hengatessa – tällaiset kiireettömät sunnuntait ovat kyllä aika ihania. Työviikon jälkeen koti kaipasi taas pientä järjestelyä ja siivousta, ja samalla innostuin nappaamaan myös muutaman satunnaisen kuvan ruokailunurkan tämänhetkisestä ilmeestä.
Järjestellessäni tuumasin, kuinka toisinaan summanmutikassa johonkin lasketut tavarat alkavat näyttää paikassaan tosi kivalta – niin kuin vaikka tämä peili, jonka nostin vain äkkiseltään pöydän päälle tehdessäni tilaa sen varsinaiselle säilytyspaikalle.
Nappasin tämän peilin mukaani vanhemmiltani, jossa se jäi ylimääräiseksi. Iältään se on kutakuinkin 80 vuoden luokkaa. Peili on minusta tosi kaunis, eikä haittaa vaikkei sillä tällä hetkellä varsinaista käyttöä olekaan; ehkäpä sille löytyy paikka joskus myöhemmin. Pidän myös peilin puisista, aikanaan maalista puhtaaksi hiotuista kehyksistä, mutta maalaamalla tuon saisi uudistettua vielä ihan eri näköiseksi. Tämän suhteen houkuttelisi joku vähän villimpikin väri, kuten pitkään himoitsemani vaaleankeltainen, mutta täytyy tuumata tätä sitten paremmin tulevan sijoituspaikan mukaan.
Asettelin puukehyksisen peilin pariksi Tom Dixonin jakkaran, joka on ollut aiemmin lähinnä sivupöytäkäytössä. Puu piristää pöytäryhmää kivasti, ja tämän kombinaation avulla on myös kiva mallata, miltä puiset tuolit näyttäisivät pöydän parina – jossain vaiheessa sellaiset kun saattavat tulla ostoslistalle. Omaan vanhoihin Eamesin tuoleihini jo jonkinlaisen tunnesiteen, enkä ole ollenkaan varma haluanko luopua klassikoistani, mutta muuton myötä sattumalta syntynyt ruokailuryhmän kokovalkoisuuskaan ei oikein inspiroi – täytyy siis tuumata asiaa, ehkäpä se on ajankohtaista sitten joskus seuraavan muuton yhteydessä.
Näiden tuolien suhteen olen miettinyt paljon ajattomuutta ja sitä, kuinka jännästi kulloisetkin trendit näkyvät myös ajattomiksi miellettyjen designklassikoiden suosiossa. Toisinaan suosiossa on tietyt klassikot, ja toisella hetkellä taas ajankohtaisimmalta näyttävät jotkut aivat muut mallit – nämä kymmenisen vuotta sitten kaikkialla näkyneet, 50-luvulla suunnitellut Eamesit esimerkiksi ovat olleet jo vuosikausia ehdottoman passé sisustustrendien suhteen. Itse seuraan ilmiötä hieman huvittuneenakin, sillä joskus tuntuu, että ajattomuudella perustellaan usein erittäinkin vahvasti ajanmukaisia kalustehankintoja. Mutta loppujen lopuksi klassikko on kuitenkin aina klassikko – sen huomaa vaikkapa sulavassa muotoilussa, istuinmukavuudessa ja yleisesti aikaa kestävässä muodossa.
Pöydällä majailee myös enkelinsiipi, viherkasvit toimivat minusta vallan hyvin myös ruokapöytien päällä. Seuraavana projektinani on tammenterhojen idätys, toivottavasti tässä onnistaa ja saan pian kauniita versoja pöydän somisteeksi. Sellaiset hennot, pitkävartiset versot ovat niin kauniita! Jostakin luin myös juuri, että vastuullisuus ja osta vähemmän -ajattelu on nostanut erilaiset itse idätetyt kasvit ja kasveista jaetut pistokkaat tämän hetken kasvitrendien kärkeen – ja ihmekös tuo, tämähän on ehdottomasti fiksuin tapa uusien kasvien hankintaan. Nyt otankin ilolla kaikki vinkit vastaan paitsi pistokkaiden, myös etenkin tammenterhojen idätyksen suhteen – muistelen nimittäin edellisten vuosien perusteella, ettei tässä onnistuminen ole ihan itsestään selvä asia.
Mukavaa uutta viikkoa!