Blogit
Pihkala

REMONTTIKUULUMISET VKO 4

remppavko4_1_800

Mukavaa sunnuntaita, nyt vuorossa ovat tuttuun tapaan viikottaiset remonttikuulumiset. Meillä kellaritilojen remontti edistyy vähän hitaanlaisesti, mutta edistyypä kuitenkin. Vielä on betonipinnoissa vähän viimeisteltävää ennen vesieristyksiin pääsemistä, ja tämän jälkeen tehdään vielä hienotasoitus ennen mikrosementin levitystä. Ja tätähän sitten levitetään 4-5 kerrosta päällekkäin. Työvaiheita on siis vielä jäljellä melkoisesti, mutta eiköhän tästä vielä valmista tule!

remppavko4_3_800

remppavko4_2_800

Kuluneella viikolla mies haki ja asensi oven teknisen tilan ja kellarin välille. Tämä hankittiin muista ovista poiketen rautakaupasta; kellarista tulee muutenkin niin moderni, ettei kunnostetun vanhan oven käyttö ollut tässä meistä perusteltua. Kovin kauas muiden ovien tyylistä ei kuitenkaan poikettu. Tämäkin ovi on nimittäin massiivipuinen peiliovi, joka sopii ihan mukavasti ylemmissä kerroksissa olevien vanhojen väliovien pariksi.

remppavko4_6_800

Tila siistiytyi mukavasti, kun oven myötä kaikki teknisen tilan laitteet saatiin piiloon. Tällä hetkellä meillä on vielä pyykinpesukone tuolla oven takana, mutta se siirretään kellaritilojen valmistuttua omalle paikalleen kodinhoitokaapiston sisälle. Ajattelin maalata oven jollakin muulla värillä kuin valkoisella, ehkäpä kuivauspatterin väriseksi harmaaksi tai kaapistoista poimitulla värillä. Minusta vähän tummempi väri olisi hauska yksityiskohta muuten vaaleassa tilassa, tällaisen vähän erilaisen värin myötä perinteikäs peiliovi myös istuu mukavammin modernien ja yksinkertaisten pintojen pariksi. Luulen, että ajoitamme maalauksen kuitenkin vasta siihen aikaan, kun mikrosementtipinnat ovat ensin valmistuneet ja tilan muut värit valittu. Tällöin kokonaisuuden näkee parhaiten ja voi miettiä, mikä sävy toimisi ovessa parhaiten.

remppavko4_5_800

Varsinkin betonilattiassa on vielä jonkin verran hiomista. Pääosa lattiasta on jo hiottu, mutta seinänvierustat pitää vielä käydä läpi käsin tällaisella hiomakoneella ennen vesieristysten aloitusta. Tätä hommaa jäi vielä vähän ensi viikoksi, sitten päästään vihdoin vähän näkyvämmin eteenpäin tilassa.

remppavko4_4_800

Ensi viikon jälkeen lähdemmekin sitten jo viikon mittaiselle lomareissulle. Remonttihommiin tulee siis ansaittu tauko, ja toivottavasti reissun jälkeen jatketaan kellarin parissa taas uusin innoin. Täytyy sanoa, että saunaa on jo vähän ikävä, vaikka muuten olemme pärjänneet vallan mainiosti ilmankin kellaritiloja. Heti matkan jälkeen pitäisikin ryhtyä valitsemaan saunapaneeleja ja tilaamaan kiintokaapistoja, jotta ovat sitten ajoissa toimitettuna. Tämä on se paras vaihe, jota en malttaisi odottaa – niin paljon kivaa suunnittelua vielä onneksi jäljellä!

Palataan remonttitunnelmiin taas ensi viikon sunnuntaina, sen jälkeen näihin juttuihin onkin tiedossa loman mittainen breikki. Energistä uutta viikkoa!


Here´s my renovation stories of this week. A new door was installed to the basement floor, it divides the technical area and bathroom area from each others. I think I will paint it in grey or army green, but will wait until the micro cement walls and floor are ready. Then it´s time to do the final decisions abot colors and other materials – can´t wait!

Kommentit (2)

  1. Zara

    Kellaristanne tulee varmasti upea! Meillä myös kellariremontti edessä tänä vuonna ja mikrosementtiä on täälläkin harkittu kovasti. Olisi myös mielenkiintoista tietää, miten teitte pohjatyöt kellarissa, jouduitteko paljon kaivamaan lattiaa lattialämmitystä varten (mikäli teillä siis on siellä vesikiertoinen lattialämmitys) ja kuinka paljon teitte itse vai oliko teillä ulkopuolinen urakoitsija?

    Mutta kiitos vielä blogistasi, saan todella paljon inspiraatiota omaan remonttiimme täältä 🙂

    • maija

      Kiitos! Kiva kuulla, jos tästä on ollut inspistä! 🙂

      Jouduttiin kaivamaan jonkin verran lattiaa pois salaojien, soran, eristyksen, vesikiertoisen lattialämmityksen ja betonivalun tieltä. Tämä tehtiin heti remontin alettua puolitoista vuotta sitten kesällä, tämän aikaisista remonttikuulumisista löytyy tilanneraporttia asiasta. 🙂 Onneksi kellarissa oli suhteellisen mukavasti korkeutta jo tätä ennen, mutta kyllähän nämä em. asiat veivät sen verran tilaa, että kaivamista riitti… Nytkin kellarissa on huonekorkeutena 220 cm eli pienin sallittu, sen korkeampiin tiloihin ei olisi ollut mahdollisuuttakaan. Remontissa olemme tehneet kaiken itse (mies työskentelee alalla), ulkopuolista apua ollaan käytetty vain sähkö- ja iv-hommissa.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *