Blogit
Pihkala

REMONTTIKUULUMISET VKO 12

remppavko12-10.2-800

Mukavaa sunnuntaita! Tänään olemmekin saaneet nauttia ihanan aurinkoisesta ja lämpimästä kevätpäivästä. Kesäaikaan siirtymisen vuoksi päivä on tuntunut entistäkin valoisammalta, vielä kellon lähestyessä kahdeksaa ulkona oli ihan kohtuullisen valoisaa. Ihan huikeaa, tervetuloa kevät!

Nyt en tullut kuitenkaan fiilistelemään kevättä, vaan kertomaan viikottaiset terveiset meidän kellarista, jossa tapahtui viikon aikana varsin mukavaa edistystä:

remppavko12-3-800remppavko12-9-800 remppavko12-4-800

Mies ahkeroi viikon aikana siihen malliin, että kellarin seinät valmistuivat mikrosementin osalta jo miltei kokonaan. Nyt tilan lopullinen ilme alkaa jo hahmottua, kun seinät ovat kauttaaltaan mikrosementin peitossa, ja tykkään kyllä kovin suunnasta, johon ollaan menossa. Seinät ovat sopivan vaaleat, mutta niissä on kuitenkin myös tummempia lastan jälkiä tuomassa ilmettä. Nämä saattavat vielä tummua seuraavana työvuorossa olevan seinien lakkauksen myötä. Toivottavasti tummeneminen ei ole kuitenkaan kovin voimakasta, sillä edelleenkin pidän mieluummin melko tasaisesta kuin sävyltään kovin elävästä lopputuloksesta.

Yllä olevissa kuvissa näkyvä pitkä vasemmalla oleva seinä vaatii vielä pari-kolme kerrosta, jotta lopputuloksesta tulee siisti ja kaikilta osin peittävä. Nyt vielä seinäsuihkujen kotelon reunat paistavat mikrosementin läpi. Tämä onkin sitten viimeinen työn alla oleva seinä, ja sen jälkeen voi siirtyä alla olevaan kohtaan:

remppavko12-5-800

Kellarin oviluukun ympärystö käsitellään myös mikrosementillä, ja tämä onkin työvuorossa seuraavana. Syvennyksen alapintaa täytyy täyttää vielä vähän suoremmaksi, joten kyllä tämäkin kohta varmasti oman aikansa vie. Ovilehden kohtalo on myös päätetty, tilaamme siihen yksinkertaisen lasioven grafiitinharmailla metallikarmeilla. Näin ovi näyttää enemmänkin ikkunalta kellarista päin ja tuo maksimaalisesti valoa tilaan. Metallikarmit taas ovat huoleton valinta ulkopuolta ajatellen, sillä näin aukon eteen mahdollisesti tuiskuttava lumikaan ei pääse pilaamaan ovea.

remppavko12-6-800

Tämä kellarin toisen puolen päätyseinä valmistui myös kuluneella viikolla ja on nyt lakkausta vaille valmis. Oikealla puolella on edellä mainittu oviluukku, ja vasemmalta lähtee portaat ylös. Myös ne aiotaan käsitellä mikrosementillä yhteneväisyyden vuoksi, mutta tämä homma onkin sitten jo ihan toinen tarina… Ehkä parempi keskittyä tähän sitten joskus, kun kellaritila on ensin kokonaisuudessaan valmis.

Portaiden vieressä oleva ovi vie tekniseen tilaan. Siihen hankittiin muista väliovista poiketen uusi edullinen massiivipuuovi rautakaupasta, sen ajattelin maalata harmaaksi. Värin nappaan todennäköisesti rättipatterista, lasioven karmeista tai kiintokalusteista. Täytyy kuitenkin katsoa ensin, millaiseksi lopulliset valinnat oikein kehkeytyvät.

remppavko12-1-800remppavko12-7-800remppavko12-8-800

Myös saunan puolen mikrosementtihommat ovat nyt valmiit. Saunan lattialle valettu koroke käsiteltiin myös mikrosementillä, samoin kuin yksi saunan seinistäkin. Tähän kohtaan olemme tuumailleet viikon aikana myös valaistusratkaisuja; haluan katon jäävän mahdollisimman yhtenäiseksi ja eheäksi, ja siksi meille ei tule spotteja kattoon khh-nurkkaa lukuunottamatta. Näinpä suihkun ja saunan valaistus tulee ratkaista muulla tavoin. Ajatuksenamme on korostaa tuota ensimmäisissäkin kuvissa näkyvää päätyseinää valolla ja valaista se himmennettävällä valolla koko matkalta. Epäsuoraa valoa tuova led-nauha olisi paras ratkaisu, mutta tämän käyttö ei kuitenkaan ole mahdollista, sillä led ei kestä kuumuutta eikä nauhaa voi täten asentaa suoraan kiukaan yläpuolelle. Luulen, että käännymme siis kuituvaloihin; näiden tuoma kiilamainen valo ei ole toiveissa, mutta tätä pyritään välttämään asentamalla kuidut hyvin tiheään. Keskelle kellaria altaan päälle on puolestaan tulossa kaksi himmennettävää riippuvaa valaisinta, nämä levittävät valoa aika tehokkaasti koko tilaan.

remppavko12-11.1-800

Viikon aikana piipahdin myös rautakaupassa hakemassa muutamia paneelimalleja. Kuvassa vaaleaa haapaa, leppää ja jättiläistuijaa; näistä jälkimmäinen houkuttelisi ehkä eniten, mutta budjettisyistä joutunemme taipumaan edullisempaan vaihtoehtoon. Lämmin, kaunis sävy on kuitenkin molemmissa. Seinien valmistumisen jälkeen vuorossa on niiden lakkaus, katon alumiinipapereiden teippaus ja sitten katon panelointi, aika pian alamme siis olla käsillä jo sauna-asioissakin. Ja sittenhän tila valmistuu jo silmissä. Lattia taitaa jäädä viimeiseksi isoksi elementiksi, sillä katto ja sauna on mukavampi tehdä, kun valmista lattiapintaa ei tarvitse varoa.

Hiljalleen on siis näkyvissä valoa tunnelin (tai tässä tapauksessa kellarin, heh) päässä. Katsotaan, josko ensi viikon jälkeen pääsisi jo paneelien valintahommiin. Palataanpa näihin aiheisiin taas tuonnempana, mukavaa uutta viikkoa!


My renovation stories of this week: the microcement coating is progressing and the walls are almost ready now. Also I picked some material samples for our sauna, I prefer the warmer shades and wide panels.

Kommentit (2)

  1. Maria

    Näitä päivityksiä on tosi kiva lukea!
    Mitä tuohon massiivipuuoven lähettyvillä tuleekaan? Oletko julkaissut pohjapiirroksen aiemmin?
    Meillä on sauna vaaleaa leveää haapaa, käsiteltynä supi-saunavahalla kertaalleen. Tykkään itse kovasti. Kontrastina löytyy kylpytiloista tummaakin sävyä. Ystävillä taas on jättiläistuijaa ja onhan se tosi upea.
    Eikö kuituvalot ole myös aika arvokkaita jos niitä tulee monta kymmentä? Näin muistelen.

    • Maija

      Mukava kuulla, välillä nimittäin tuntuu, että julkaisen viikosta toiseen kuvia pelkistä samannäköisistä seinistä. 🙂

      Tuon oven lähettyville ei ole tulossa kummempia, ehkä kiintopenkki oven eteen, jolloin kulku ovesta helpottuu ja penkkiä voi käyttää myös vilvoitteluun. Eipä siinä loppujen lopuksi tilaakaan kauheasti ole. Pohja löytyy tästä linkistä:
      http://blogit.meillakotona.fi/pihkala/kellarin-kylpytilojen-suunnitelmia/

      Kuituvalot ovat juurikin tosi arvokkaita, kun kuitujen pituus kasvaa…Siitäkin syystä vähän mietityttää tuo valinta. Mutta ei ole oikein muuta vaihtoehtoa, kun kerran led-nauha ei käy, ellei sitten valaistusta mieti ihan toisella tavalla. Kuulostaa ihanalta molemmat saunat, kyllä puu on aina niin kaunista!

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *