Blogit
Pihkala

REMONTTIKUULUMISET VKO 1

Mukavaa sunnuntaita, nyt on vuorossa tämän vuoden ensimmäisen viikon remonttikuulumiset. Remontti on nyt kestänyt puolisen vuotta ja vaikka edelleen tekemistä on ihan hurjasti, on onneksi sentään edistystäkin tapahtunut; selailtiin juuri muutaman kuukauden takaisia remppakuvia, ja onhan niistä menty eteenpäin jo aika mukavastikin. Katsotaan, missä sitä ollaan toisen puolen vuoden päästä, toivottavasti suunnitellaan jo muuttopäivää. 
Yllä näkymää tulevaan ruokasaliin. Aukkoon asennetaan lasipariovet, ja ruokapöytä tulee tuohon keskelle huonetta. Ajattelin maalata huoneen seinät vähän tummemmalla sävyllä, tilasta saa tulla vähän tunnelmallisempi. Tapettia ei näillä näkymin ole tulossa kumpaankaan alakerran isoon huoneeseen, säästän niiden tehon pienempiin, suljettuihin tiloihin eli eteiseen ja makuuhuoneisiin.
Värimaailmaa ammennetaan tuosta kakluunista, tämä olohuone saa olla kuitenkin selkeästi taaempaa ruokasalia vaaleampi. Tykkään itse pitää eniten käytössä olevat tilat, kuten olkkarin ja keittiön vaaleina ja raikkaina, sen sijaan makuuhuoneet, eteiset, ruokasalit ja muut pienemmät tilat saavat olla vähän voimakkaampia. Maalaushommiin on kuitenkin vielä pitkä matka, ja täydellisiä maalisävyjä ennättää metsästää vielä tovin jos toisenkin. Eipä siis niistä vielä tässä vaiheessa sen enempää.
Tässä olkkaria eteisestä päin kuvattuna, olohuoneen ja eteisen väliseinä tulee tuohon kuvan etualalle tolppien kohdalle. Alakerrassa on kaikki seinät ja lattiat koolattu, nyt odotellaankin sähkömiestä tekemään putkituksia. Kattojen paperointi ja koolaus on vielä kesken, sekin homma jatkunee tuota pikaa.
Tämä kuva on puolestaan vastakkaiseen suuntaan, eli olkkarista eteiseen. Vanhan portaikon runko on hyvä ja kestävä, se saa siis jäädä paikoilleen. Mäntykaide puolestaan tulee saamaan lähtöpassit. Vielä on hieman pohdinnassa, tuleeko sen tilalle avokaide vai umpiseinä, se katsotaan tuonnempana kun tilat alkavat muodostua.
Kellarin rappuset sijoittuvat yläkerran portaiden alle, ja kulku kellariin tulee keittiöstä. Jossain välissä pitäisi nuo portaatkin väsätä. Suojamuovit on aukosta jo poistettu ja kellarin lattialämmitys levittää mukavaa lämpöä koko taloon. Mikäs tuolla on hommia tehdessä, kun tarkenee jo paitasillaan.
Varsinaiset viikon askareet ovat kuitenkin tapahtuneet yläkerrassa. Katon eristys on jatkunut, tämä on ollut todella aikaa vievää. Vielä jäljellä on viimeinen 50 mm kerros vino-osiin, koolaukset on jo sitä varten valmiina. Tasainen osa on jo eristetty täysin valmiiksi, ja kaipaa enää ristiinkoolausta, jotta sähköjohdot kulkevat siellä mukavasti.
Myös yläkerran seinät on kauttaaltaan koolattu 50 mm lisäeristystä varten, eli näidenkin puolesta sähkömiestä odotellessa… Viikon aikana on nakuteltu myös lattialevyt yläkerran kylmävintteihin, joten sinnekin pääsee jo mukavasti asentelemaan laitteita.
Ensi viikolla pyritään saamaan yläkerran katto kuntoon ja toivottavasti sähköhommia alkuun. Minä ajattelin selvitellä jo vähän keittiöjuttuja ja lankkulattioiden käsittelyvaihtoehtoja. Kuistin ikkunat ja ulko-ovikin on jo lähiaikoina tuloillaan, niitäkin saa siis alkaa jo odottelemaan. Talon ulkonäkö kokee niiden myötä taas aika merkittävän muutoksen…
Kaikki remonttijutut löytyvät muuten sivupalkin remppa-tunnisteen alta. Sieltä voi siis käydä kurkkimassa remontin vaiheita aina kesäkuun alusta tähän päivään saakka. 
Mukavaa illanjatkoa!

Kommentit (8)

  1. Irmastiina Ruusukummusta

    Tuo uusi on kyllä ihana!!

    • maija

      Niin on, se on silmäteräni 🙂 Onneksi sentään se on säästetty, vaikka puuhella ja mahdolliset muut tulisijat ovatkin saaneet aikanaan lähtöpassit.

  2. tunne tilat

    Tuo kakluuni <3 Uskomatonta, miten noista kuvista jo hahmottaa miten upea kodista tulee. Noita näkymiä tilasta toiseen.

    • maija

      Totta, kyllä tuolla alkaa jo sisätilat hahmottumaan. Valo kulkee kivasti ja näkymät avautuvat kauniisti varsinkin alakerrassa. Ja miksei ylhäälläkin, mutta tämä tila on sen verran alakertaa matalampi, että ihan samanlaista efektiä ei siellä pääse syntymään.

  3. Anonyymi

    Olette tekemässä kyllä huikean upeata kotia! Mahtavaa saada seurata (joka ma tai viimeistään ti 😉 ) huipputaitavien ammattilaisten kädenjälkeä. Ihan kutkuttaa nähdä lopputulos, sitten kun sen aika on.
    t. Sanna

    • maija

      Kiitos kauniista sanoistasi, ja kiva kun seurailet mukana! Lopputuloksen näkeminen alkaa jo kutkutella täälläkin, vielä pitäisi kuitenkin malttaa muutama kuukausi… Odottamista helpottaa vähän pintamateriaalien suunnittelu ja tilailu, se sentään on jo merkki valmistuvista sisätiloista.

  4. Kirsi

    Ihana kaaleliuuni ja nuo ikkunat 🙂 Ihan mielenkiinnosta, miten valikoitui SPU-eriste kattoon kun seinissä näyttäis olevan Ekovillaa?

    • maija

      Kiitos, ne on minunkin lemppareita! SPU valikoitui kattoon eristepaksuuden takia. Mikäli katto olisi eristetty ekovillalla, olisi eristepaksuus pitänyt olla minimissään 40 cm, jotta vaadittu U-arvo olisi täyttynyt. SPU:lla on huomattavasti parempi eristyskyky, ja vastaava U-arvo täyttyi 20 cm eristekerroksella. Kattoon ei olisi sitten millään saanut mahdutettua 40 cm villaa + tuulensuojalevyä, sillä nytkin uretaanilla eristettynä tilan korkeus on vain nipin napin sallitun rajoissa, keskikorkeutena 220 cm… SPU oli siis käytännössä ainoa toteutettavissa oleva vaihtoehto.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *