Blogit
Pihkala

POSTIKORTTEJA MONACOSTA

Terveiset Monacosta! Nyt on palailtu reissulta kotiin ja normaaliin
päiväjärjestykseen. Lähdin reissuun Samsungin kutsumana Samsung European
Forum -tapahtumaan, jossa esiteltiin merkin tämän vuoden
uutuustuotteita. Palailen näihin tunnelmiin vielä myöhemmin, aloitetaanpa
reissukuulumiset kuitenkin muutamalla postikortilla itse kaupungista.
Reissun aikataulu oli tiivis, mutta ennätin kuitenkin kierrellä kaupungillakin hetkisen. Tähän aikaan vuodesta Monaco oli melkoisen autio, vaikkakin tämä iso kansainvälinen tapahtuma toi toki kaupunkiin oman säpinänsä. Turistivyöryjä ja tungosta ei kuitenkaan ollut  missään kolkassa kaupunkia – ihan hyvä näin. Kaunis kaupunki oli talviaikaankin, ja lämpötilakin suomalaisittain mukavat 10-15 astetta. Kyllähän tuonne olisi voinut jäädä vähän pidemmäksikin aikaa!
Omalla kierroksellani kerkesin nähdä jo kaikki tärkeimmät maamerkit, sataman luksusjahdit, kiemurtelevat kadut ja tietysti Monte Carlon casinon. Nähtäävääkin toki vielä jäi, mutta yleisesti päivä-pari riittänee tämän lilliputtivaltion koluamiseen vallan mainiosti. Itse kuitenkin voisin harkita tekeväni kesällä vielä uusintareissun Etelä-Ranskan maisemiin, näkisi Monacon, Nizzan ja lähiseudun pikkukylät vielä astetta mukavimmissa lämpötiloissa.
Kaiken kaikkiaan reissu oli aika mukava breikki kaiken tämän remppailun ja työhommien keskelle, ihan virkistävää päästä hetkeksi täysin eri maisemiin ekovillojen ja kipsilevyjen keskeltä. Mutta sillä aikaa, kun minä olen humputellut maailmalla, on hommat tietysti edistyneet mukavasti talolla. Nyt seuraavaksi lähdenkin tarkastamaan tiluksia työmaalle, palaillaanpa reissun muihin kuulumisiin taas tuonnempana.
Mukavaa viikonloppua!
Greetings from Monaco! I spent a couple of days there and participated in Samsung European Forum 2016. Let´s start with some postcards from the city, posts about the fair and Samsung´s interesting news will follow later.

Kommentit (4)

  1. Irmastiina Ruusukummusta

    Oi…tuonne haluan!

    • maija

      Oli kyllä kauniit maisemat, pitää varmaan mennä uudemmankin kerran! 🙂 Nyt jäi vielä paljon juttuja näkemättä…

  2. Villis

    Vietitpä mukavan ja tarpeellisen breikin! Monaco on huikea kokemus ja Eze, kuuluu ehket Ransakan puolelle, mutta lähellä, siinä yksi huikea nähtävyys! Jos uusit matkasi joskus kesäkelillä, käypä siellä!
    Raksalle oli varmaan mukava palata ja uskon, että taas oli jotain uutta tapahtunut:) Tsemppiä alkavalle viikolle Suomen talvessa!

    • maija

      Joo, kyllä pieni breikki tuli tarpeeseen kaiken remonttihässäkän keskelle. Kiitos vinkistä – pidän sen mielessä, ehdottomasti täytyy mennä noille suunnille vielä joskus uudemman kerran. Haaveenani on ollut jo monta vuotta tehdä pieni kiertoajelu Ranskan ja Italian rannikoilla, ehkäpä lähivuosina saisi sen toteutettua. Talo ensin kuitenkin valmiiksi. 🙂

      Mukavaa talvista viikkoa sinne!

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *