Postikortteja joulusta

Joulu meni nopeasti kuten yleensäkin. Viime päivät on lähinnä löllötelty sohvalla, syöty ja oltu vaan – aika mukavaa vaihtelua perusarjelle. Nyt on taas palattu kotiin arjen keskelle, mutta jouluinen tunnelma saa viipyä vielä hetken. Ihan vielä en nimittäin aio siivota jouluisia juttuja pois kotoa – tai no, ehkä jo vähän kuivahtamaan päässyt pöytäkuusi saa lähteä, mutta joulukukista, kynttilöistä ja valoista aion nauttia vielä vuodenvaihteeseen asti. Sitten onkin kiva miettiä kotiin taas astetta minimalistisempaa ilmettä.

 

Joulun ajan kamerakin sai levätä laukussaan, ja nämä muutamat kännykällä napsaistut kuvat tiivistävät olennaisen. Kerrankin saimme kauniin valkoisen joulun ja aika huikeat ilmat, ja näistä on tullut nautittua myös ulkoilun ja luonnossa liikkumisen merkeissä – ihan hyvää vastapainoa kaikelle viime päivien loikoilulle. Täytyy kuitenkin sanoa, että vaikka ihan vielä en halua luopua kaikesta joulufiilistelystä, on näin muuten ollut ihan kiva päästä taas takaisin liikkeelle ja ihmisten ilmoille. Vuoden viimeiset päivät saavat kuitenkin kulua vähän leppoisammin ja hitaammalla tahdilla nautiskellen, vuodenvaihteen menoja suunnitellen ja kulunutta vuotta kerraten. Uuteen vuoteen orientoituminen saa vielä hetken odottaa.

Joko te olette palanneet takaisin arkeen vai jatkuuko joulunvietto vielä?


Some postcards from my Christmas. The Christmas is over but the holiday mood is still on even though the everyday life has already begun.

sisustus joulu
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *